Suhtaudu järkevästi vanhenemiseen
TOSIELÄMÄN kertomus eräästä iäkkäästä, Lähi-idässä asuneesta miehestä, joka oli kokenut monia kärsimyksiä ja onnettomuuksia, päättyy vakuutukseen, että hän kuoli ”vanhana ja päivistä kylläisenä”. Hän oli elänyt runsaasti yli 140-vuotiaaksi. (Job 42:16, 17, UM.)
Muuan toinen mies, Lähi-idästä hänkin, saavutti kypsän 175 vuoden iän. Muistiinmerkinnät kertovat, että hän ”hengähti viimeisen hengähdyksensä ja kuoli hyvässä vanhuusiässä, vanhana ja päivistä kylläisenä”. On siis mahdollista elää tyydyttävää elämää vanhaksi asti. (1. Mooseksen kirja 25:7, 8, UM.)
Ollessaan meidän mittapuittemme mukaan erittäin vanha toinen edellä mainituista miehistä lähti vapaaehtoisesti koko huonekuntansa kanssa mukavasta kaupunkikodistaan muuttaakseen vieraaseen maahan. Ensimmäinen etappi oli 970 kilometrin pituinen, eikä heillä ollut nykyaikaisia kulkuneuvoja. Toinen miehistä kärsi hyvin vakavista terveysongelmista. Molemmat kasvattivat lapsia myöhäisellä iällään.
Toinen noista miehistä näki neljän hyökkäävän kuninkaan yhdistettyjen sotajoukkojen valloittavan osan maasta, jossa hän asui. Hänen täytyi koota noin 300 miehen joukko ajaakseen heitä takaa ja vapauttaakseen erään hänelle hyvin rakkaan sukulaisen. Myöhemmin hän näki Jumalan tuhoavan kaksi vaurasta kaupunkia. Kahdesti voimakkaat kuninkaat veivät joksikin aikaa tämän saman miehen kauniin vaimon.
Nämä molemmat iäkkäät miehet – Job ja Aabraham – selviytyivät näistä tukalista tilanteista menestyksellisesti ja kuolivat silti ”vanhoina ja päivistä kylläisinä”. Mikä oli heidän salaisuutensa?
Korkeasta iästä johtuvia ongelmia nykyään
Eroavatko vanhusten nykyään kohtaamat ongelmat oikeastaan paljoakaan niistä, joita nuo entisaikaan eläneet miehet kokivat? Eivätkö jotkut iäkkäät ole nykyään menettäneet varallisuutensa tai jopa toimeentulonsa?
Jotkut menettävät kotinsa ja joutuvat muuttamaan outoon ympäristöön. Läheiset sukulaiset, ystävät ja puoliso kuolevat. Terveyspulmat ovat suurimpia ongelmia, joiden kanssa joutuu taistelemaan. Valitettavasti jotkut lapset hylkäävät vanhempansa, eivät auta heitä lainkaan ja jättävät heidät selviytymään omin neuvoin.
Meidän on turha kerrata kaikkia tällaisia ongelmia; ne ovat meille liiankin tuttuja. Sen sijaan meidän on viisasta etsiä ratkaisuja.
Ikääntymiseen liittyvät asenteet
Ihminen voi joutua oikaisemaan omaa asennettaan, joka voi olla syynä hänen alakuloisuuteensa. Jotkut iäkkäät haluavat esimerkiksi välttämättä asua yksin, vaikka he eivät enää mitenkään kykene huolehtimaan itsestään. Eräs vammainen nainen, joka asui yksin suuressa asunnossaan, laittoi oveensa kilven: ”Pysykää poissa!” Hänen mielestään kaikki havittelivat vain hänen rahojaan ja omaisuuttaan; hän ei luottanut kehenkään.
Sellainen ihminen ei varmasti suhtaudu järkevästi ikääntymiseensä. Miten surullinen tilanne! On totta, että kaikkiin ei voi luottaa. Kuinka paljon järkevämpää on kuitenkin myöntää, että joihinkin voi luottaa, ja ottaa vastaan ystävyys ja apu, joita toiset vilpittömästi tarjoavat halutessaan auttaa!
Joistakin iäkkäistä voi tuntua siltä, että he ovat jo elämänsä eläneet. He ovat kuitenkin yhä elossa ja tulevat huomaamaan hyödylliseksi pitää mielensä toiminnassa sekä käyttää ajattelukykyään täysin määrin. He pystyvät edelleen oppimaan uusia asioita, ja se voi olla rikastuttavaa vaikka saattaakin viedä enemmän aikaa kuin heidän ollessaan nuorempia.
Ainutlaatuinen vanhuus
Erään ammattioppilaitoksen vanhustenhoito-opin ohjekirjassa sanotaan, että vanhusten täytyy tuntea voivansa ajatella ja liikkua itsenäisesti. Heidän täytyy myös tuntea, että heitä rakastetaan ja tarvitaan, että he voivat auttaa muita ja hoitaa asioita itse. Noissa ohjeissa sanotaan lisäksi, että iäkkäät tarvitsevat yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota voi kokea perheessä tai ystävien kanssa, ja että he hyötyisivät hengellisestä toveruudesta.
Millainen asenne iäkkäitten sitten olisi paras omaksua? Elämänmyönteinen näkökulma voi olla suureksi avuksi. Esimerkki ihmisestä, joka piti vanhuutta kokonaan uutena lukuna elämässä, oli erään Yhdysvaltojen entisen presidentin 90-vuotias äiti. Hän kirjoitti muistelmissaan: ”Vanhuutta ei tarvitse pelätä – – Se voi olla rikasta ja tyydyttävää – – Myöhempien elinvuosiemme laatu riippuu siitä, millaiseksi elämämme on niitä ennen muotoutunut.” Sellainen mielenlaatu tekee myöhemmät elinvuodet merkityksellisemmiksi.
Aiemmin mainitussa vanhustenhoito-opin ohjekirjassa huomautetaankin, että onnellisia vanhuksia ovat ne, jotka ovat onnistuneet kehittämään itseään keskittymällä uusiin ja tyydytystä tuottaviin kiinnostuksen kohteisiin, hankkimalla ja ylläpitämällä haastavia harrastuksia, nauttimalla merkityksellisistä kokemuksista ja ystävyyssuhteista sekä oppimalla arvostamaan elämää ja tunnustamaan fyysiset rajoituksensa.
Miten sitten kestää ongelmat, joita elämässä väistämättä tulee? Kirjassa On Growing Old todetaan: ”On sanomattakin selvää, että jos ihminen pystyy hankkimaan ylevän arvomaailman ja erityisesti uskoon perustuvaa voimaa, hänellä on paremmat edellytykset kestää – – Vanhojen ihmisten tulisi ennen kaikkea pyrkiä lujittamaan uskonnollisia siteitä.”
Joidenkin mielestä tärkeintä on saada elämästä kaikki irti. Muuan valkohapsinen 61-vuotias nainen toteutti intohimonsa ajaa voimakastehoista moottoripyörää liittymällä yksinomaan yli 40-vuotiaille tarkoitettuun moottoripyöräkerhoon. Herätkää!-lehti ei tietenkään suosittele moottoripyöriä iäkkäille!
Erään iäkkään pariskunnan tunnuslause kuuluu: ”Älä sure ikääsi – äläkä jää paikallesi, kun siirryt eläkkeelle.” Tunnuslauseensa mukaisesti he pyöräilivät vuonna 1980 Los Angelesista New Yorkiin. Jäätyään vuonna 1976 eläkkeelle tuo 69-vuotias mies ja hänen 64-vuotias vaimonsa pyöräilivät seuraavina neljänä vuotena yli 25000 kilometriä Kanadan, Yhdysvaltojen, Norjan, Belgian, Hollannin, Saksan, Ranskan sekä Englannin poikki. Tässäkään tapauksessa emme suosittele, että joku täyttää elämänsä harrastuksilla, jotka jättävät vain vähän tai ei lainkaan aikaa Jumalan tosi palvonnan oppimiseen ja siihen osallistumiseen. Tämä esimerkki vain korostaa sitä, että joillakin vanhuksilla on melkoisesti elinvoimaa jäljellä.
Hyödyllinen työ ja toisten hyväksi toimiminen voivat auttaa vanhenemaan arvokkaasti. Ryhmä eläkkeelle jääneitä ammattimiehiä, joista jotkut olivat yli 70-vuotiaita, pitivät yllä taitojaan korjaamalla edullisesti eläkeläisten koteja Suur-Vancouverin alueella Kanadassa. Muuan mies kertoi tämän työn vaikutuksista noihin ammattimiehiin itseensä: ”Se on hyvää terapiaa. Se pitää heidät toimeliaina.” Eräässä sanomalehtiartikkelissa sanottiin, että he eivät ole elätettäviä, vaikka ovatkin eläkkeellä. Nuo miehet ovat myös sitä mieltä, että vain hyvin väsähtäneet ihmiset viettävät loppuelämänsä television ääressä.
Arvostuksen merkitys
Arvostus elämää kohtaan tulee myös kuvaan mukaan. Muuan Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa asuva pirteä 87-vuotias mies arvosti suuresti yksistään sitä, että sai elää. Hänellä oli periaate, joka auttoi häntä suhtautumaan vanhenemiseen järkevästi: ”Pidä mieli toiminnassa ja sydän nuorena. Elä päivä kerrallaan.” Hän ei koskaan varta vasten valmistautunut vanhuudenpäivien varalle vaan yksinkertaisesti oli ulkosalla hoitelemassa ahkerasti hedelmäpuitaan. Sopeutuakseen muuttuneisiin olosuhteisiinsa hän osoitti aitoa kiinnostusta toisia kohtaan ja yritti aina pysyä uutisten tasalla.
Vaikka ihmisen asema perheessä ja yhteiskunnassa muuttuukin hänen vanhetessaan, hänen ei silti tarvitse menettää kiinnostustaan elämään tai vaipua syvään masennukseen. Voi olla suureksi avuksi, jos ystävät ja sukulaiset ovat tuolloin tukemassa, koska siten vanhus voi jakaa kokemuksensa ja ilonsa toisten kanssa. Muuan mies, joka asuu yksin kotonaan Brittiläisessä Kolumbiassa, sanoo: ”Jos perhe unohtaa vanhuksen, hän saattaa tulla taipuvaiseksi elämään menneessä, ja se ei ole hyvä asia.” Hän arvostaa eri puolilla asuvia sukulaisiaan ja sitä, että he pitävät uskollisesti häneen yhteyttä. ”Puhelin on erinomainen väline vanhuksille”, hän sanoo.
Eräs mies, joka joutui jäämään varhaiseläkkeelle vakavan sydänsairauden vuoksi, muistutti vaarasta jäädä elämään menneeseen. Hänen elämänsä oli ollut täynnä toimintaa, kun hän johti menestyvää liikeyritystään ja hoiti vanhimman tehtäviä Jehovan todistajien seurakunnassa. Oliko hän pahoillaan joutuessaan jättämään toimensa? ”En oikeastaan”, hän sanoi. ”Olen tyytyväinen, että tein parhaani. Rakensin perustuksen, jolta toiset voivat jatkaa.”
Tuo mies on voinut vuosien kuluessa tuntea omien sanojensa mukaan ”läheisempää läheisyyttä” naimisissa oleviin tyttäriinsä ja heidän perheisiinsä. Hän ja hänen vaimonsa arvostavat omaisiaan ja ovat oppineet jättämään aikuisten lastensa perheitä koskevan päätöksenteon sinne, minne se kuuluukin – näille itselleen. Muuten syntyisi vain hankausta ja murhetta sekä tunnettuja nuorten ja appivanhempien välisiä ongelmia.
Kuinka paljon iloa isovanhemmat menettävätkään, jos heidän osuuttaan ei arvosteta! Miten mukava onkaan sen sijaan kuulla lapsenlapsensa sanovan, niin kuin kuuli eräs isoisä oltuaan pitkään sairaalassa: ”Ukki! Missä sinä olet ollut? Meillä on ollut sinua ikävä!”
Koska itsekkyys ja luonnollisen kiintymyksen puute ovat hyvin tunnusomaisia nykyisessä maailmassa, kaikki sairaat ja iäkkäät eivät saa tarpeeksi moraalista ja fyysistä tukea, jotta he voisivat kohdata ongelmansa tyynesti. Erään kanadalaisen äkillisiä sairauksia hoitavan laitoksen valvoja sanoi tästä tilanteesta: ”Monet vanhukset jättävät ihastuttavan kodin tullessaan tänne, missä heillä on vain sänky ja kaappi. Kun sitten hautaustoimisto hakee heidät pois, jäljelle jää vain pieni laatikko, jossa on heidän koko maallinen omaisuutensa. Se on traumaattinen kokemus.” Joissakin tapauksissa tällaiset laitokset saattavat kuitenkin olla ainoa ratkaisu, kun perhe ajattelee iäkkäiden omaistensa etua.
Järkevä suhtautuminen tulevaisuuteen
Jotkut ennustavat, että vanhuutta vastaan voidaan tulevaisuudessa taistella lääkkeillä, aivan niin kuin nykyään pystytään hoitamaan joitakin muita terveyteen liittyviä ongelmia. Antavatko sellaiset epätäydellisten ihmisten harhaanjohtavat ennustukset kuitenkaan todellista, kestävää toivoa ihmiselle, jonka elämänkaari lähestyy ”seitsemääkymmentä” tai ”kahdeksaakymmentä vuotta”? (Psalmit 90:10.)
Tuhannet vanhukset ovat löytäneet Jumalan sanasta, Raamatusta, toivon, joka antaa voimaa elää. He luottavat nyt ”Vanhaikäisen”, Jehova Jumalan, varmoihin lupauksiin (Daniel 7:9, 13). Erään sellaisen lupauksen mukaan vanhuksen ruumis ”uhkuu nuoruuden voimaa” ja hän ”palajaa takaisin nuoruutensa päiviin” (Job 33:25). Jopa kuolemaan nukahtaneet herätetään sellaiseen elämään Jumalan vanhurskaassa uudessa maailmassa, joka korvaa pian nykyisen, epätyydyttävän asiainjärjestelmän (Apostolien teot 24:15; 2. Pietarin kirje 3:13). Juuri tämän varman toivon vuoksi Aabraham ja Job elivät pitkään ja kuolivat ”vanhoina ja päivistä kylläisinä”.
Sellaisten sydäntä lämmittävien elämänarvojen omaksuminen nyt on tosiaan kuin panisi rahaa pankkiin tulevaisuuden varalle. Kun vanhus lisäksi saa tukea perheeltään ja ystäviltään ja hänellä on sopivasti tehtävää, hän voi kukoistaa. Ennen kaikkea se, että on läheinen suhde Häneen, joka on luvannut vapautuksen ikääntymisestä ja kuolemasta, auttaa suhtautumaan vanhenemiseen järkevästi. Jumalan suosiossa olevat todellakin ”menestyvät vielä harmaapäisinä” (Psalmit 92:15, UM).