Yksinäisyys – hiljaista kärsimistä
VOITKO erottaa heidät väkijoukosta? Näkyykö se heidän kasvoiltaan? Peittyykö se heidän hymynsä alle, kun he tervehtivät sinua? Tunnistatko heidät heidän kävelytyylistään, heidän asennostaan? Näet vanhan miehen istumassa yksinään puistonpenkillä tai nuoren naisen yksinänsä taidemuseossa – piinaako heitä yksinäisyys? Näet, miten kolme sukupolvea äidin, tyttären ja lapsenlapsen edustamina kävelee kauppakujalla. He näyttävät kyllä onnellisilta, mutta voitko olla varma siitä? Ajattelehan työtovereitasi. Ehkä tiedät, että he ovat tyytyväisiä ihmisiä, että heidän perheissään kaikki huolehtivat toistensa hyvinvoinnista ja että heidän tulonsa riittävät mukavaan elämiseen. Entäpä jos joku heistä kuitenkin sanoisi vilpittömästi: ”Olen yksinäinen”? Ja miten todennäköistä on, että tuo iloinen, elinvoimaa pursuava nuori onkin yksinäinen? Vastaukset näihin kysymyksiin saattavat hämmästyttää sinua.
Nykysuomen sanakirjan mukaan ”yksinäinen” on tässä meidän tarkoittamassamme merkityksessä sellainen, joka ”on vailla omaisia, ystäviä, tovereita tm. läheistä, uskottua tms. henkilöä (ja siksi tuntee itsensä orvoksi, hylätyksi, turvattomaksi tms.)”. Se on tunne siitä, että elämästä puuttuu jotakin, että ihmisellä on jossakin sisässään tyhjää tilaa, eikä sitä aina voi havaita jostakusta päältäpäin. Eräs tutkija selittää: ”Yhteiskunnassamme yksinäisyys on salaisuus, jota emme aina paljasta edes itsellemme. Yksinäisyyteen on lyöty häpeäleima. Yleinen mielipide olettaa, että jos ihminen on yksinäinen, niin sen täytyy olla hänen oma vikansa. Muussa tapauksessa hänellä varmasti olisikin paljon ystäviä, eikö vain?” Joskus tämä voi pitää paikkansa ja etenkin silloin, jos odotamme tai vaadimme toisilta enemmän kuin on järkevää.
Yksinäiset naiset
Asiantuntijat näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että kaikenikäiset ja varsinkin naimisissa olevat naiset odottavat elämältään enemmän kuin miehet. Ymmärrettävistä syistä lesket, eronneet naiset ja vanhemmat naimattomat naiset ovat joskus yksinäisiä. Entä mitä on sanottava onnellisilta näyttävistä vaimoista, joilla on perhettä? Esimerkistä käy seuraava 40-vuotiaan naisopettajan valitus: ”Minulla ei ole aikaa ystäville; tunnen sen valtavana puutteena. Tuntuu hassulta edes sanoa näin. Miten voin valittaa olevani yksinäinen? – – Onhan minulla suurenmoinen avioliitto, ihanat lapset, kaunis koti ja työ, josta pidän. Olen ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaan. Silti jotakin puuttuu.”
Vaikka vaimot voivatkin rakastaa aidosti miestään ja olla kiintyneitä häneen ja saada osakseen samoja asioita miehensä puolelta, niin tällainen rakkaus ei välttämättä tyydytä kaikkia heidän toveruudentarpeitaan. Edellä lainattu opettaja selittää: ”Vaikka mieheni onkin paras ystäväni, se ei korvaa hyvien ystävättärien puutetta. Miehet voivat kuulla, mutta naiset kuuntelevat. Mieheni ei halua tietää, miten voimattomaksi tunnen itseni. Hän haluaa panna heti toimeksi ja ratkaista ongelman. Mutta ystävättäreni antavat minun puhua siitä. Joskus minun täytyy vain saada puhua.”
Kun nainen menettää rakkaan ihmisen kuoleman tai avioeron kautta, se voi suuresti järkyttää hänen tunne-elämäänsä. Yksinäisyys alkaa vallata alaa. Sen lisäksi että sureva leskeksi jäänyt tai eronnut nainen joutuu turvautumaan omaistensa ja ystäviensä apuun, hänen täytyy myös etsiä sisimmästään omia voimavarojaan voidakseen sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Vaikka hänen menetyksensä tulee aina olemaan osa hänen elämäänsä, hänen täytyy ymmärtää, että sen ei saa antaa tulla esteeksi sille, että hän voi jatkaa toimeliasta elämää. Asiantuntijat ovat havainneet, että lujaluonteiset ihmiset voivat usein voittaa yksinäisyytensä nopeammin kuin toiset.
Siitä, tuntevatko lesket suurempaa tuskaa kuin eronneet tai päinvastoin, ollaan eri mieltä. Aikakauslehti 50 Plus raportoi: ”Aina kun kutsuimme eronneita mukaan leskeksi jääneiden tukiryhmiin, näiden kahden ryhmän välille syntyi lopulta kiistelyä siitä, kumpaan kuuluvien tuska on suurempaa. Leski sanoo: ’Sinun puolisosi on kumminkin elossa’, kun eronnut saattaa sanoa: ’Mutta sinua ei ole hylätty sillä tavoin kuin minut on hylätty. Et tunne epäonnistuneesi.’”
Yksinäiset miehet
Miehet eivät pääse ylvästelemään sillä, että he kestäisivät yksinäisyyttä paremmin kuin naiset. ”Miehet käsittelevät asioita pikemminkin fyysisesti kuin emotionaalisesti”, sanoo Anne Studner, amerikkalaisen eläkeläisjärjestön palveluksessa oleva asiantuntija. ”Naiset saattavat kertoa tarinansa yhä uudelleen, mutta sen sijaan että miehet eläisivät surunsa läpi, he yrittävät hankkia itselleen uuden vaimon.” Miespuoliset ammattiauttajat saattavat käyttää melkoisesti aikaa puolisonsa kuolemaa surevien miesten kanssa, ennen kuin nämä alkavat hitaasti puhua tunne-elämänsä järkkymisestä.
Asiantuntijoitten havaintojen perusteella miehet ovat erilaisia kuin naiset myös siinä, että halutessaan uskoutua jollekulle miehet etsiytyvät mieluummin naisen kuin miehen seuraan. Rochesterin yliopistossa työskentelevä yksinäisyyden tutkija, tri Ladd Wheeler sanoo, että miehet eivät paljasta sisintään toisilleen niin paljon, että heidän välilleen syntyisi yhteyttä tunnetasolla. ”Tarve vapautua raskaantuntuisesta emotionaalisesta eristäytyneisyydestä vaimon menetyksen jälkeen ja siitä seurauksena oleva halu olla kanssakäymisissä naisystävän kanssa voivat myös osaltaan selittää sen, miksi miehet leskeksi jäätyään tai avioeron jälkeen menevät uusiin naimisiin paljon nopeammin kuin naiset.” (Aikakauslehti 50 Plus.)
Yksinäiset nuoret
Siihen, että lapset ja nuoret aikuiset tulevat yksinäisiksi, on monia syitä, ja usein ne ovat samanlaisia kuin vanhemmilla ihmisillä. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen ja ystävistä luopuminen, luokkatovereitten nurja suhtautuminen uudessa koulussa, uskonnollinen ja kansallinen tausta, vanhempien ottama avioero, omien vanhempien kylmäkiskoisuus lastaan kohtaan ja vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvien torjuva suhtautuminen ovat kaikki tekijöitä, jotka suuresti vaikuttavat yksinäisyydentunteen kehittymiseen.
Pienet lapset tarvitsevat jonkun toverikseen leikkeihinsä. He tarvitsevat rohkaisua ja ymmärtämystä. He tarvitsevat rakkautta ja itsetuntonsa vahvistamista. Heidän täytyy saada varmuus siitä, että toiset tulevat olemaan uskollisia ja luotettavia. Kun heitä rakastetaan, he tuntevat olonsa turvalliseksi ja oppivat myös osoittamaan rakkautta toisia kohtaan. Tällaista sosiaalista tukea voidaan saada eri tahoilta: perheenjäseniltä, ikätovereilta ja jopa lemmikkieläimiltä.
Aina peruskoulun ensimmäiseltä luokalta korkeakouluun asti sekä poika- että tyttöoppilaat kärsivät usein samassa määrin yksinäisyydestä, johon monesti on syynä se, että heidän toverinsa eivät hyväksy heitä. ”Minulla on paha olla sen takia, että olen yksin enkä voi puhua”, valitteli eräs lukiolaistyttö. ”Kuuntelen opettajaa ja teen läksyni – siinä kaikki. Vapaatunnit kulutan istuen ja piirtäen tai tehden jotakin muuta. Kaikki juttelevat toistensa kanssa, mutta kukaan ei juttele minun kanssani. – – Tiedän, etten voi piileksiä loputtomiin. Toistaiseksi tilanne on tällainen.”
Syynä ei kuitenkaan aina voi olla se, että toiset olisivat kylmäkiskoisia tai hienostelevia. Ihminen ei ehkä itse ole kovinkaan sosiaalinen ja sopeutumishaluinen, eli hän voi olla erittäin ujo, oikullinen, liian herkkätunteinen ja hänen on ehkä vaikea tulla toimeen tovereittensa kanssa. Vammaisuus voi myös olla kaikenikäisillä nuorilla suurena syynä siihen, että he kärsivät yksinäisyydestä – paitsi siinä tapauksessa, että he ovat vahvoja ja ulospäin suuntautuneita.
Oma apu paras apu
Kalifornialaisessa Fullerton-yliopistossa työskentelevä kansanterveyden asiantuntija Dolores Delcoma oivalsi erään perustotuuden kirjoittaessaan ihmisen taistelusta yksinäisyyttään vastaan: ”Yrityksen täytyy olla lähtöisin hänestä itsestään. Hänen on lopulta pakko tajuta ongelmansa, sillä vaikka toiset koettaisivat auttaa kuinka paljon tahansa, niin ainut ihminen, joka voi saada hänet tulemaan esiin kuorestaan, on hän itse.”
Ne, jotka tekevät sopeutumisen vaikeaksi itselleen, ovat Warren Jonesin mukaan erakkoluonteita: ”Tällaiset ihmiset tekevät tahtomattaan sellaista, mikä estää heitä ystävystymästä toisten kanssa. Jotkut eivät osaa kuunnella, ja he puhuvat niin paljon, ettei kukaan muu saa suunvuoroa. He suhtautuvat helposti kriittisemmin toisiin ja itseensä; he tekevät vähemmän kysymyksiä ja pilaavat usein ystävyyssuhteen sanomalla jotakin sellaista, mikä on halpamaista ja inhottavaa.”
Tällaisten ihmisten lisäksi, joilla pohjimmiltaan on huono itsetunto, on sellaisia, joilta puuttuvat sosiaaliset taidot, joita tarvitaan oltaessa tekemisissä toisten kanssa. Terapeutti Evelyn Moschetta sanoo heistä: ”Yksinäiset ihmiset eivät noteeraa itseään kovin korkealle. Koska he pelkäävät torjutuksi tulemista, he eivät vaivaudu lähestymään toisia.”
Tutkijat ovat havainneet, että vastoin yleisesti hyväksyttyä käsitystä vanhemmat naiset ja miehet kärsivät yksinäisyydestä vähemmän kuin nuoremmat ihmiset. Syytä siihen ei täysin tiedetä. He ovat havainneet myös, että kun vanhukset kärsivät yksinäisyydestä, niin se johtuu paremminkin ystävien kuin omaisten puutteesta. ”Ei niin, että perhesuhteet eivät olisi tärkeitä myös vanhuksille. He turvautuvat omaisiinsa tarvitessaan apua. Mutta vaikka heillä olisi paljonkin lähiomaisia auttamassa heitä, he tuntevat silti itsensä valtavan yksinäisiksi, jos heillä ei ole ystäviä.”
Läheiset ystävät välttämättömiä
Kaikenikäisillä ihmisillä läheiset ystävät täyttävät joskus sellaisen tarpeen, jota perheenjäsenet ja sukulaiset eivät pysty täyttämään. Ihmiset tarvitsevat ystävää, läheistä ystävää, ihmistä, jolle he voivat uskoutua eli paljastaa sisintään tarvitsematta pelätä, että heitä loukataan. Jollei tällaista ystävää ole, yksinäisyydentunne saattaa lisääntyä. Amerikkalaisen kirjailijan Ralph Waldo Emersonin mukaan sellainen ihminen on ystävä, jonka seurassa voi ajatella ääneen. Tällainen ihminen on luotettu, jolle voi täysin paljastaa sisimpänsä ilman petetyksi tulemisen tai sen pelkoa, että luottamuksellisiksi tarkoittamiasi asioita tullaan käyttämään sinua vastaan halventamismielessä tai sinun saattamiseksesi naurunalaiseksi. Saattaa olla, että jotkut, joita olet pitänyt luotettavina tovereinasi, eivät ole aina osoittautuneet luottamuksesi arvoisiksi, mutta on olemassa sellainen ”ystävä”, joka ei ”paljasta toisen luottamuksellista puhetta” ja joka ”pysyy veljeä läheisempänä” (Sananlaskut 18:24; 25:9; UM).
On myös niitä, jotka mielellään antavat itsestään sen vaikutelman, että he ovat kovapintaisia eivätkä tarvitse muita ihmisiä. He väittävät olevansa riippumattomia ja itsenäisiä. Siitä huolimatta tällaiset kovanaamat usein kerääntyvät ryhmiksi. Lapsilla on kerhonsa, ja he rakentavat kerhotaloja ja muodostavat jengejä; varttuneemmilla nuorilla on moottoripyöräjenginsä; rikollisilla on kaverinsa, jotka eivät anna heitä ilmi; alkoholiongelmaiset liittyvät AA-kerhoihin; ja liikojen kilojensa kanssa taistelevat liittyvät Painonvartijoihin. Ihmiset ovat seurallisia olentoja; he kerääntyvät yhteen saadakseen tukea toisiltaan. Silloinkin kun heillä on ongelmia, he etsiytyvät niiden seuraan, joilla on samanlaisia ongelmia. Yksinäisyys on kaikille heille jotakin sellaista, mistä he eivät pidä. Mitä yksinäisyyden voittamiseksi on tehtävissä?
[Huomioteksti s. 5]
”Yksinäiset ihmiset eivät noteeraa itseään kovin korkealle”