Opaalin lumoava kauneus
Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta
ERÄÄSSÄ suositussa laulussa sanotaan, että timantit ovat tytön parhaita ystäviä. Mutta eivät pelkästään timantit pysty häikäisemään ihastuneita omistajiaan. Onhan monivärinen opaali leiskuvien väriensä ja henkeä salpaavan kauneutensa vuoksi aivan omaa luokkaansa!
Opaali on kiteetöntä piidioksidia. Kemialliselta koostumukseltaan se muistuttaa paljon tavallista hiekkaa. Sen mineraalikoostumukseen kuuluu kuitenkin vettä. Vuosisatoja sitten vesipitoista piihappogeeliä tihkui kallionhalkeamiin ja -koloihin. Veden haihtuessa geeli kovettui vähitellen opaaliksi.
Opaalin etsintää
Ei ole kuitenkaan lainkaan helppoa saada opaalia esiin kallion sisällä olevasta kodistaan. Sitä esiintyy enimmäkseen kaukaisilla puoliaavikoilla, missä kuumuus, ympärillä surraavat kärpäsparvet ja niukat vesivarat tekevät elämän usein epämiellyttäväksi. Kuten muitakin malmeja etsittäessä, menestys riippuu myös suuresti sattumasta.
Lisäksi 95 prosenttia kaikesta löydetystä opaalista on niin sanottua yleistä opaalia, joka on vaatimattoman näköistä ja arvotonta. Lopusta kaivetusta opaalista vain hyvin pieni osa on arvokasta opaalia eli jalokiviopaalia.
Vaikka jotkut etsijät ovat siis saaneet palkkiokseen suunnattomia rikkauksia, lukemattomat muut ovat kaivaneet turhaan. Hakut, lapiot ja vasarat ovat vuosikymmeniä olleet etsijän perustyökaluja. Ensin hän kaivaa kovaan ja kuivaan maahan niin syvän kapean kuilun, että pääsee siihen savikerrokseen, josta opaalia todennäköisesti löytyy. Sitten hän kaivaa tunnelia pitkittäissuunnassa lamppu kädessään ja etsii värin välkähdystä, joka osoittaa opaalia löytyneen.
Tämä menetelmä on korvattu kalliimmilla laitteilla. Jotkin kaupalliset yritykset kaivavat nykyään opaalia kyntämällä maata puskutraktorilla. Useimmiten kuilut tehdään nykyään suurella, kuorma-autoon asennetulla mekaanisella kairalla. Myös malmisuonien seuraamiseen käytetään pitkälle kehiteltyjä, tunnelin kaivamiseen suunniteltuja koneita.
Miten sen kauneus saadaan esiin
Hiomaton opaali on tietenkin vielä kaukana viimeistellystä jalokivestä. Kivi täytyy hioa ja kiillottaa. Sen jälkeen se sopii erinomaisesti sormuksiin, riipuksiin ja muihin koruihin. Kirjassa The World Book Encyclopedia sanotaan: ”Koska opaalin kauneus on sen sisäisessä värien loistossa, siihen – päinvastoin kuin timanttiin – ei koskaan leikata viisteitä. Sen sijaan pinta hiotaan hellävaroen pyöreäksi ja kuperaksi.”
Se, miten opaalin välkehtivä väriloisto syntyy, oli useita vuosia arvoitus. Elektronimikroskooppien avulla tiedemiehet ovat alkaneet kuitenkin päästä opaalin salaisuuksien jäljille. Timantin värit johtuvat siitä, että valo taittuu tuon jalokiven pinnassa. Opaalin ulkoinen ja sisäinen rakenne hajaannuttaa valon siten, että kiven sisällä näkyy eri värejä.
Kirjassa Australian Opals in Colour huomautetaan: ”Jos tuota jalokiveä käännellään, kaikki sen värit vaihtuvat. Sitä sanotaan värileikiksi, ja nuo alati muuttuvat värit antavat opaaleille niille ominaisen kauneuden.”
Arvoon vaikuttavia tekijöitä
Ennen kuin hankit opaalin, sinun on syytä tietää, etteivät kaikki opaalit ole umpikiveä. Dupletti on kivi, jossa yleisen opaalin päälle on kitattu ohut kerros eli viilu kaunista opaalia. Tripletit ovat samanlaisia kuin dupletit, mutta niihin on kulumisen estämiseksi lisätty väritön kvartsipinta. Vaikka sellaiset kivet voivat olla melko kauniita, kirjassa Australian Opals & Gemstones — Nature’s Own Fireworks varoitetaan: ”Opaalidupletteja ja -triplettejä ei pitäisi koskaan upottaa veteen, pesuaineisiin tai alkoholiin, eikä niitä saisi puhdistaa ultraäänellä, koska niissä on eri kerroksia, jotka on kiinnitetty kitillä.”
Lisäksi arvoon vaikuttaa kiven alaosan väri. Musta opaali on yleensä kallein muunnos. Se on saanut nimensä tumman taustavärinsä vuoksi, vaikka kivessä itsessään on lähes rajaton valikoima silmiä hiveleviä värejä. Vaalea eli valkoinen opaali ei tavallisesti ole yhtä kallis. Vaikka tämän muunnoksen taustaväri on vaalea tai valkoinen, siinä on silti kirkkaita värejä: vaaleanpunaista, punaista, vihreää ja sinistä. Yhtä tärkeää opaalin arvoa mitattaessa on sen hallitseva värihohde (punainen on tavallisesti vihreää tai sinistä arvokkaampi) ja värikuvio.
Olipa opaali sitten säteilevä umpikivi tai vaatimattomampi dupletti tai tripletti, kimmeltävän punainen tai vaatimattoman sininen, se on kaunis esine, joka tuo iloa silmälle.
[Kuvat s. 24, 25]
Noin 95 prosenttia jalokiviopaalista tulee Australiasta
[Lähdemerkintä]
Valokuvat: Australian Overseas Information Servicen luvalla