Näkyviä todisteita natsien hirmuteoista
KUN ASTUU PAIKKAAN, jossa esitellään ihmismielen alhaisimpia aikaansaannoksia, tuntuu oudolta nähdä kiveen hakattuina Pyhästä Raamatusta lainatut sanat: ”Te olette minun todistajani.” Ehkä tämä on kuitenkin juuri oikea paikka Raamatun lainaamiseen – ainakin tuon nimenomaisen jakeen ollessa kyseessä. (Jesaja 43:10.)
Washingtonissa 22.4.1993 avattu natsien hirmuteoista kertova museo (The United States Holocaust Memorial Museum) muistuttaa kolkolla ja vakavalla tavalla tekniikasta, jonka moraalista piittaamattomat kansankiihottajat väänsivät sanoin kuvaamattomaksi kuoleman koneistoksi. Luettelo natsien hirmuvallan puolustuskyvyttömistä uhreista turruttaa mielen: noin kuusi miljoonaa juutalaista sekä miljoonia muita, kuten puolalaisia, slaaveja, Jehovan todistajia, mustalaisia, homoseksuaaleja ja vammaisia.
Mieleenpainuva kiertokäynti
Kiertokäynti alkaa viileästä, harmaan teräksisestä hissistä, joka vie ensimmäisen kerroksen Todistuksen salista neljänteen kerrokseen. Sieltä vieraat kulkevat alaspäin ja käyvät läpi osastot, joissa esitellään kaikki natsien julmuuksiin liittyvät piirteet natsien propagandasta ja Hitlerin valtaannoususta aina uhrien kokoamiseen ja kuolemanleirien vapauttamiseen saakka. Kiertokäynti päättyy Muistojen saliin, jossa palaa ikuinen liekki. Silminnäkijöiden todistuksia, valokuvia, elokuvia, musiikkia ja taideteoksia – kaikkien niiden avulla kerrotaan tätä kammottavaa tarinaa.
Vierailijat saavat omin silmin nähdä kolmessa kerroksessa olevan armottoman todellisen ja syvälle mieleen painuvan näyttelyn. Jotkin karmeimmista näyttelyesineistä on laitettu runsaan metrin korkuisen irtoseinän taakse, jonka yli lapset eivät näe.
Opetusta antava museo
Museossa toimivalla natsien julmuuksien tutkimuslaitoksella on laaja kirjasto ja arkisto. Se tulee myös palvelemaan natsien hirmutekojen tieteellisen tutkimuksen kansainvälisenä keskuksena. ”Olemme omistautuneet yleisön opettamiseen ja kasvattamiseen”, sanoo tri Elizabeth Koenig, museon kirjaston johtaja. Kirjastossa tulee olemaan tietoja joistakin vähemmistöryhmistä, jotka olivat keskitysleireillä. ”Meillä on jo paljon aineistoa Jehovan todistajista”, hän sanoo.
Hitler aloitti vuonna 1933 kampanjan Jehovan todistajien hävittämiseksi. Tuhansia todistajia Saksasta, Itävallasta, Puolasta, entisestä Tšekkoslovakiasta, Hollannista, Ranskasta ja muista maista vietiin keskitysleireille. Heitä vainottiin ainoastaan heidän uskontonsa vuoksi. Kaksi noista keskitysleireistä eloon jäänyttä oli kutsuttu museon avajaisiin.
Julmuuksista eloon jääneitä
Yksi henkiin jäänyt, 73-vuotias Franz Wohlfahrt, näki, kuinka kaikkiaan 15 hänen perheenjäsentään ja lähisukulaistaan pidätettiin, koska nämä olivat Jehovan todistajia. ”Seitsemän heistä teloitettiin, suurin osa giljotiinilla. Yksi tapettiin kaasulla, ja muut kuolivat keskitysleireissä ja Gestapon vankiloissa”, hän luettelee.
Uskoiko hän koskaan selviävänsä hengissä leireiltä? ”Epäilin sitä suuresti”, Franz sanoo. ”Vartijat muistuttivat lähes joka päivä, että vaikka Saksa häviäisi sodan, heillä olisi silti riittävästi ammuksia teloittaakseen minut.”
Onko hän ollut pahoillaan siksi, että joutui uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi vankilaan? ”En koskaan!” sanoo Franz, ikään kuin pelkkä ajatuskin olisi loukkaus hänen päättäväisyyttään kohtaan. ”Olimme aina iloisella mielellä. Monta kertaa vartijat kysyivät minulta: ’Vieläkö sinä jaksat hymyillä kaiken tämän kurjuuden keskellä? Mikä sinua vaivaa?’ Silloin sanoin: ’Minulla on syytä hymyillä, koska meillä on toivo, joka ylittää nämä vaikeudet – toivo Jumalan valtakunnasta, joka ennallistaa olot hyviksi kaiken sen sijaan, mitä nyt joudumme kokemaan.’”
Vuonna 1910 syntyneellä Joseph Schoenilla riitti kiireitä, kun hän oli mukana painamassa ja levittämässä maan alla raamatullista kirjallisuutta Itävallassa sekä pysytteli aina askeleen edellä Gestapoa – kunnes hänet pidätettiin vuonna 1940. Vuosina 1943–45 häntä uhkasi jatkuvasti kuolema. Vuonna 1943 keskitysleirin johtaja poimi Josephin erilleen ja ärjyi hänelle koko paikalla olleen henkilökunnan edessä: ”Vieläkö pysyt uskollisena sille Jumalalle, Jehovalle?”
”Kyllä”, vastasi Joseph.
”Siinä tapauksessa sinulta katkaistaan kaula!”
Vuonna 1945 Joseph joutui kuolemanmarssille Dachauhun. ”Fyysisesti olin raunioina”, hän muistelee. ”Uskossani en ollut kuitenkaan ollut koskaan niin vahva kuin tuolla marssilla.”
Kierrellessään nyt museota ja muistellessaan vankeusaikojaan hän sanoo: ”En pelännyt silloin lainkaan. Jehova antaa kaiken tarvittavan, silloin kun sitä tarvitaan. Täytyy oppia, miten luottaa Jehovaan, ja nähdä, miten todellinen hän on silloin kun hätä on suurin. Kaikki kunnia kuuluu hänelle. Kukaan meistä ei ollut sankari. Me vain turvauduimme Jehovaan.”
Museon arvo
”Luulen, että tämä on tavattoman merkittävä museo”, sanoo historian tri Christine Elizabeth King, englantilaisen Staffordshiren yliopiston vararehtori. ”Ennen kaikkea se on arkisto. Ja se todistaa niitä vastaan, jotka kiistävät mitään koskaan tapahtuneen. Todisteita on todella runsaasti samoin kuin natsien hirmuteoista selvinneitä elossa olevia todistajia. Toiseksi museo on erinomainen apuväline opettamiseen.”
Hän jatkaa: ”Jehovan todistajille on erittäin tärkeää, että he voivat nähdä veljiään ja sisariaan, jotka ovat kärsineet, kuolleet ja antaneet henkensä. On jotain hyvin erikoista nähdä kaikki se arkistoituna.”
[Tekstiruutu s. 18]
Taulun teksti kuuluu:
”JEHOVAN TODISTAJAT”
”Natsit alkoivat ahdistella Jehovan todistajia vuonna 1933. Koska todistajat kieltäytyivät sotapalveluksesta eivätkä vannoneet uskollisuudenvalaa hallitukselle, heitä syytettiin usein vakoilusta ja vehkeilystä valtiota vastaan. Natsien mielestä todistajien ennustukset tulevasta anarkiasta olivat vallankumouksellisten uhkauksia ja heidän profetiansa juutalaisten paluusta Palestiinaan sionistisia.
”Siitä huolimatta todistajat jatkoivat yhteen kokoontumista, saarnaamista ja kirjallisuuden levittämistä. He menettivät työpaikkansa, eläkkeensä ja kaikki kansalaisoikeutensa, ja vuodesta 1937 lähtien heitä lähetettiin keskitysleireihin. Natsit määrittelivät heidät siellä ’vapaaehtoisiksi vangeiksi’: ne Jehovan todistajat, jotka kieltäisivät uskonsa, voitaisiin vapauttaa. Kukaan heistä ei luopunut uskostaan.”
[Tekstiruutu s. 19]
”On tärkeää että tämä tarina kerrotaan”
”Jehovan todistajien tarina on yksi huomattavimmista. Uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi heidät kiellettiin ensimmäisten uskontojen joukossa, – – natsi-Saksassa vuonna 1933. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että he tottelivat korkeampaa lakia, Jumalan lakia, joka sitoi heitä. Sen vuoksi heitä vainottiin yhtä säälimättömästi kuin juutalaisia ja mustalaisia sekä vietiin keskitysleireihin, joissa monet heistä menettivät henkensä.
”On tärkeää, että tämä tarina kerrotaan. Ehkä sen kaikkein traagisimpana puolena [olivat] Jehovan todistajien lapset. Kun heidän isänsä joutui leirille ja äitinsä pidätetyksi, heidät laitettiin koulussa takariviin juutalais- ja mustalaislasten kanssa. Jos lapset eivät suostuneet tekemään ”Heil Hitler” -tervehdystä tai osoittamaan kunnioitusta natsivaltiolle millään muullakaan tavalla, heidät luokiteltiin nuorisorikollisiksi pelkästään vakaumuksensa vuoksi. Eivätkä nämä lapset maksaneet pelkästään vanhempiensa näennäisistä ja oletetuista rikoksista, jotka olivat omantunnon rikoksia, vaan myös siitä, että he olivat näiden lapsia.” (Tri Sybil Milton, museon johtava historioitsija.)
[Kuva s. 16]
Jehovan todistajat tunnistettiin keskitysleireillä vangintakkeihin ommellusta purppuranpunaisesta kolmiosta
[Kuva s. 17]
Keskitysleiristä elossa selvinneet Franz Wohlfahrt (vasemmalla) ja Joseph Schoen historian tri Christine Kingin kanssa ”Uhrit”-osastolla
[Kuva s. 17]
Tällaisissa tavaravaunuissa Wohlfahrt ja Schoen kuljetettiin keskitysleireille
[Kuva s. 18]
Ylhäällä: Wohlfahrt (vasemmalla) ja Schoen historiaan pohjautuvassa videonäytöksessä ”Valtion viholliset”, jossa myös Jehovan todistajat ovat mukana
[Kuva s. 18]
Alhaalla: Maria ja Franz Wohlfahrt osastolla, jolla on Johann Stossierin, Marian veljen, Raamattu. ”Jotenkin Johann onnistui piilottelemaan Raamattua melkoisen pitkään ennen kuin se keksittiin”, sanoo Franz. ”Tuo Raamattu oli ainoa tavara, joka lähetettiin hänen äidilleen hänen teloituksensa jälkeen”
[Kuva s. 18]
Raamatun vieressä olevassa tekstissä sanotaan: ”Tämä Raamattu kuului Johann Stossierille, Jehovan todistajalle, joka oli vankina Sachsenhausenin keskitysleirillä. Stossier kuoli vähän ennen kuin neuvostojoukot vapauttivat leirin”
[Kuva s. 19]
”Miten hauraasti sivistys onkaan suojattu”, totesi Yhdysvaltain presidentti Clinton museon avajaisissa. ”Natsien hirmuteot muistuttavat meitä aina siitä, että tieto ilman arvoja vain synkentää inhimillistä painajaista ja että pää ilman sydäntä ei merkitse ihmisyyttä”