Pohjois-Kanadan vaikuttavat jättiläiset

Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta

”POHJOLAN kuningas” ja ”arktisten seutujen valtiaat” ovat vaikuttavia arvonimiä, joilla kutsutaan kaikkialla pohjoisella napaseudulla vaeltelevia noin 30000:ta jääkarhua.

On olemassa useita erillisiä jääkarhupopulaatioita. Yksi ryhmä on valinnut valtakunnakseen Hudsoninlahden lounaisrannikon Kanadassa, Jamesinlahdessa sijaitsevasta Akimski Island -saaresta pohjoiseen Chesterfieldinlahteen saakka. Noiden kahden paikan välissä, Manitobassa, sijaitsevaa Churchilliä on siksi sanottu leikillisesti ”maailman jääkarhupääkaupungiksi”.

Urosjääkarhu kuljeskelee valtakunnassaan uteliaana ja väsymättömänä. Tästä syystä se on saanut eskimoilta runollisen nimen pihoqahiak, joka merkitsee ’ainaista vaeltajaa’.

Jääkarhut kiehtoivat ensimmäisiä pohjoiseen tulleita tutkimusmatkailijoita. Amerikkalainen luonnontieteilijä John Muir kuvaili sitä jalon näköiseksi ja valtavan voimakkaaksi eläimeksi, joka asustelee uljaasti ja lämpimästi keskellä ikuista jäätä.

Vaikka ne painavat 450–650 kiloa, ne ovat melkein yhtä ketteriä kuin kissat. ”Ne ovat kuin isoja kissoja”, sanoi muuan biologi. ”On täysin uskomatonta, miten nopeita ne ovat – ne tulevat totta vie lujaa.”

Parittelu ja pesintä

Uroskarhu ei ole ”isällinen”. Parittelun jälkeen se jättää naaraan kantamaan yksin koko vastuun pentujen kasvattamisesta. Hedelmöitynyt munasolu jakautuu naaraan sisässä joitakin kertoja, minkä jälkeen se pysyy lepotilassa seuraavat neljä tai viisi kuukautta.

Kun munasolu kiinnittyy ja alkaa kasvaa, naaras kaivaa lumiluolan mahdollisimman syvään kinokseen tai maaluolan järven rantapenkereeseen. Siellä se pysyttelee syömättä, virtsaamatta ja ulostamatta aina maaliskuun loppuun asti.

Pesä on suunniteltu hyvin. Sisäänkäyntiaukosta lähtee käytävä, joka nousee pari metriä ylös ja johtaa suurehkoon oleskelutilaan. Kun emo on pesässä, sen ruumiinlämpö pysyy kutakuinkin samana, joten siellä on usein 20 astetta lämpimämpää kuin ulkona. Ummehtunut ilma pääsee pois katossa olevan pienen aukon kautta. Kun tarvitaan uusi päällyste lattiaan, se saadaan raaputtamalla katosta lunta, joka sitten tallataan tiiviiksi.

Voisi ajatella tällaisen valtavan karhun synnyttävän melko suuria itsensä toisintoja. Vastasyntyneet poikaset painavat kuitenkin vain puolisen kiloa. Ne ilmaantuvat maailmaan tavallisesti jolloinkin joulukuussa tai tammikuun alussa.

Pennut syntyvät sokeina ja kuuroina, ja niillä on untuvainen villapeite kaikkialla muualla paitsi käpälien polkuanturoissa ja nenässä. Sirpin muotoisten kynsiensä avulla ne ryömivät pitkin emon turkkia imemään sen ravitsevaa, kermamaista maitoa, joka maistuu kalanmaksaöljyltä.

Naaras synnyttää useimmilla pohjoisen alueilla tavallisesti kaksi poikasta joka kolmas vuosi. Hudsoninlahden jääkarhut synnyttävät kuitenkin joka toinen vuosi – joskus kolmoset, silloin tällöin neloset. Pennut kasvavat nopeasti. Suunnilleen 26 päivän ikäisinä ne alkavat kuulla. Viikkoa myöhemmin niiden silmät avautuvat. Syntymänukka muuttuu oikeaksi turkiksi, joka on paljon tiheämpi.

Maaliskuun lopussa perhe kaivautuu ulos pesästä arktisen kevään auringonpaisteeseen. Ympärillä oleva paljo lumi houkuttelee pennut telmimään ja peuhaamaan. Kun ne löytävät jyrkän mäenrinteen, ne liukuvat sen alas pullealla pikku mahallaan etutassut ja takajalat levällään alhaalla odottavan emon syliin.

Pentujen on joskus vaikea seurata emonsa jälkiä syvässä lumessa. Ne ratkaisevat ongelman ratsastamalla emonsa selässä! Eräs valokuvaaja näki kerran, miten helikopteria pelästyneet karhunaaraat pinkoivat pakoon pentujen ratsastaessa niiden selässä kuin ”pelästyneet, pienet kilparatsastajat”.

Emo opettaa niitä kärsivällisesti noin kaksi ja puoli vuotta, minkä jälkeen se hylkää ne. Nuoret karhut huolehtivat nyt itse itsestään.

Muita tunnusomaisia piirteitä

Life-aikakauslehden erään artikkelin mukaan ”jääkarhut ovat maailman voimakkaimpia nelijalkaisia uimareita”. Ne pystyvät uimaan jäälohkareiden seassa leveiden lahtien yli. Koska karhujen rasvainen turkki hylkii vettä eivätkä jääkiteet tartu siihen, niiden ravistellessa voimakkaasti itseään pienet pisarat lentävät pilvenä niiden ympärille. Ne kieriskelevät kuivassa lumessa, joka imee jäljelle jääneen kosteuden, ja muutamassa minuutissa on turkki kuiva.

Tiedemiehille on aivan viime aikoina paljastunut hämmästyttäviä salaisuuksia karhun turkista. Tapa, jolla valo imeytyy siihen ja heijastuu siitä pois, ei ainoastaan auta karhua pysymään lämpimänä, vaan myös antaa turkille sen häikäisevän valkoisen värin.a

Mutta miten ne osaavat kulkea eksymättä, kun arktinen merimaisema muuttuu jatkuvasti ja siinä on tuskin lainkaan kiintopisteitä, joiden avulla voi suunnistaa? Arktisia unelmia -kirjan mukaan karhulla ”on oltava mielessään jonkinlainen kartta – – muistista ei ole apua. Miten nuo kartat syntyvät ja miten karhut niitä käyttävät, on kiehtovimpia kaikista jääkarhuihin liittyvistä kysymyksistä.” Ne voivat vaellella viikkokausia eksymättä.

Vaikka jääkarhut hyökkäävät harvoin ihmisten kimppuun, matkamiesten täytyy kunnioittaa niiden suurta voimaa ja ketteryyttä. Samaisessa kirjassa sanotaan: ”Jääkarhut ovat aika lailla syrjään vetäytyviä ja varsinkin harmaakarhuihin verrattuina rauhallisia.” Ne voisivat kuitenkin yllättää ihmisen, koska käpälien paksun karvapeitteen ansiosta niiden askeleet ovat lähes äänettömiä.

Jääkarhuja katsomassa

Miten näitä mielenkiintoisia luomuksia pääsee katsomaan? Tiedemiehet ovat pystyttäneet pitkin Hudsoninlahden rantaa 14 metriä korkeita terästorneja, joista käsin jääkarhuja seurataan.

Churchillin kaupungissa turistit voivat matkustaa tundravaunuilla. Ne ovat suuria, metallipäällysteisiä monen hengen ajoneuvoja, joilla tehdään kiertoajeluja. Joskus karhun voi nähdä aivan läheltä, kun se nojaa vaunua vasten tai hakkaa sitä käpälällä halutessaan herättää huomiota tai kerjätessään ruokaa.

Toivottavasti olet nauttinut tästä käynnistä pohjolan jättiläiskarhujen luona, joiden on sanottu kuuluvan maailman kymmenen suosituimman eläimen joukkoon. Ne ovat todella kauniita luontokappaleita, kaikkitietävän Luojan kätten tekoa – Luojan, joka antoi niille kyvyn sopeutua elämään maapallon pohjoisen napaseudun jääaavikoilla.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 24]

Emo opettaa pentujaan noin kaksi ja puoli vuotta

[Kuvat s. 25]

Nuoret urokset nauttivat leikkimielisestä tappelusta, jonka jälkeen ne jäähdyttelevät lumessa

[Lähdemerkintä]

Kaikki valokuvat: Mike Beedell/Adventure Canada