Iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen
”HÄÄRÄSIN yötä päivää, mutta pidin sitä silti etuna.” Näin eräs vanhahkosta äidistään huolehtiva nainen kuvaili tuntemuksiaan. Tälle naiselle, niin kuin monille muillekin, ikääntyvistä vanhemmista huolehtiminen on myönteinen kokemus.
Siitä on tulossa myös yhä yleisempi kokemus. Yli 75-vuotiaiden sanotaan olevan nopeimmin kasvava ikäryhmä Yhdysvalloissa. Vuonna 1900 amerikkalaisista alle miljoona oli 75-vuotiaita tai sitä vanhempia. Vuonna 1980 yli 75-vuotiaita oli miltei kymmenen miljoonaa. Vanhukset elävät entistä pitempään, ja noin kolmannes 85 vuotta täyttäneistä on säännöllisen avun tarpeessa.
Vaikka vanhusten hoitaminen voi olla palkitsevaa, se on myös kuluttavaa. Jos toinen tai molemmat vanhempasi ovat ikääntymässä ja tarvitsevat huolenpitoasi, saatat havaita joidenkin seikkojen olevan vaikeita. Pelkästään se, että näet heidän terveytensä heikkenevän, on sinusta varmasti tuskallista. Jos toiset perheenjäsenet auttavat vain vähän tai eivät lainkaan, hoito jää enimmäkseen sinun harteillesi.
Huomaat ehkä myös, että oletpa minkä ikäinen tahansa, et tunne itseäsi koskaan aikuiseksi vanhempiesi seurassa. Heillä voi olla taipumus kohdella sinua kuin lasta, ja sinulla voi olla taipumus reagoida lapsen tavoin. Se, ettet saa ystäviltäsi henkistä tukea, saattaa lisätä hoitotyöhösi painetta.
Hoitamisen haastavuudesta huolimatta sinä voit kuitenkin säilyttää läheisen suhteen vanhempiisi. Raamatussa selvästi käsketään aikuisikään ehtineitä ”harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan ja maksamaan jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, sillä tämä on otollista Jumalan silmissä”. Toisaalta se, joka ”ajaa äitinsä pois, – – on kunnoton ja rietas poika”. (1. Timoteukselle 5:4; Sananlaskut 19:26.)
Jumalisen antaumuksen ilmaiseminen siten, että huolehtii vanhemmistaan, voi olla rikastuttava kokemus. Ensiksi sinun täytyy kuitenkin tietää, millaista apua he todellisuudessa tarvitsevat. Seuraavat kirjoitukset voivat auttaa sinua tunnistamaan ja täyttämään nuo tarpeet. Vaikka näissä kirjoituksissa keskitytäänkin siihen, mitä voidaan tehdä kotioloissa, on ymmärrettävää, että joissakin tapauksissa erittäin heikon terveyden tai korkean iän vuoksi isä tai äiti saattaa tarvita ammattiapua, jota voidaan antaa esimerkiksi sairaskodissa.