Miten onnellista kaupunkielämä on?
ONGELMIENSA kanssa painivat kaupunkilaiset etsivät onnellisuutta monin eri tavoin. Onnellisuutta koettavat tarjota esimerkiksi sellaiset kaupungit kuin Bombay, Bangkok, Monte Carlo, San Francisco ja Dallas. Ne tekevät sen monin eri keinoin. Voiko silti mikään maailman kaupungeista olla kestävän ilon lähde?
Mielikuvitusmaailma ja todellisuus
Tämän vuosisadan alkupuolella tuli Hollywoodista maailman elokuvateollisuuden keskus. Siksi voikin tulla yllätyksenä sellainen tieto, että Intiassa tuotetaan kenties jopa 800 elokuvaa vuodessa. ”Intialaiset ovat elokuvien lumoissa”, kirjoittaa saksalainen aikakauslehti Geo, ja se sanoo tästä heidän orjuuttavasta tavastaan, että se on ”melkein uskonto”. Se jatkaa: ”Missään muualla eivät elokuvateatterit toimi niin selvästi korvikemaailmana niihin kokoontuneille miljoonille, jotka löytävät menestystä ja rikkauksia, onnellisuutta ja oikeudenmukaisuutta ainoastaan valkokankaalta.”
Vaikka noin puolet Intian elokuvista tehdään Madrasissa itärannikolla, on sen elokuvateollisuus lähtöisin länsirannikolta. Vuonna 1896 esittivät ranskalaiset veljekset Auguste ja Louis Lumière, kaupallisesti käyttökelpoisen elokuvaprojektorin keksijät, ensimmäisen menestyselokuvansa Bombayn Watson-hotellissa.
Bombay oli pikkukylä, kun portugalilaiset kauppiaat ottivat sen haltuunsa vuonna 1534. Englannin Kaarle II sai sen häälahjaksi mentyään naimisiin Portugalin prinsessan kanssa vuonna 1661. Vuonna 1668 Bombay joutui Englannin Itä-Intian kauppakomppanian haltuun, ja siitä tuli pian Intian länsirannikon tärkein satamakaupunki.
Erään tietosanakirjan mukaan ”mikään muu tuon alueen kaupungeista ei ylitä Bombayta luonnonkauneudessa”. Kun ajatellaan sitä, että Bombay sijaitsee kauniissa ympäristössä ja se on ollut luomassa intialaisten elokuvien mielikuvitusmaailmaa – musiikin, tanssin ja rakkauden sekoitusta – niin sen luulisi olevan iloinen kaupunki.
Bombay on kuitenkin maailman tiheimmin asuttuja kaupunkeja. Tilanahtaus pilaa kaupungin kaunista ympäristöä eikä paljoakaan ilahduta niitä monia tuhansia, jotka asuvat hökkelikylissä ”ilman juoksevaa vettä ja peseytymismahdollisuuksia” ja joiden on pakko käyttää ”läheisiä jokia ja aukeita paikkoja käymälöinä” (5000 Days to Save the Planet).
Bombayssa on myös suuri määrä uskontoja. Sen sijaan että tämä olisi saanut aikaan iloa, Intiassa on ollut ankaria uskonnollisia mellakoita. Pelkästään Bombayssa ne ovat kahden viime vuoden aikana vaatineet satoja ihmishenkiä.
Ei kaikki kultaa mikä kiiltää
San Francisco on sekin luonnonkaunis kaupunki. Se on kuulu mäistään ja kukkuloistaan, maailman parhaimpiin luettavasta luonnonsatamastaan ja silloistaan, joista yksi on sataman suun yli rakennettu Golden Gaten (Kultaisen portin) silta. San Francisco tekee useimpiin siellä vieraileviin suuren vaikutuksen.
Vuonna 1835 perustettiin Yerba Buena, ja vuonna 1847 se sai itselleen uuden nimen: San Francisco. Vuotta myöhemmin lähitienoilla tehtiin kultalöytöjä, ja alkoi Kalifornian kultaryntäys. Tästä kylästä, jossa oli ollut vain muutama sata asukasta, tuli nyt nopeasti kasvava ”amerikkalaisen rajaseudun” kaupunki. On se silti kärsinyt takaiskujakin, esimerkiksi tuhoisan maanjäristyksen ja tulipalon vuonna 1906.
San Franciscon suosiota on ollut lisäämässä sen kansainvälinen leima. The European -lehden mukaan sillä on rajojensa sisällä ”erillisiä maailmoja, jotka ilmapiirinsä puolesta ja ulkonaisesti ovat kaukana toisistaan”. Edustettuna on useita kansallisuusryhmiä Euroopasta ja Aasiasta, näiden joukossa yksi suurimmista kiinalaisyhteisöistä Aasian ulkopuolella. Espanjankielinen väestönosa muistuttaa siitä, että kaupunki kuului alun perin Meksikoon.
Jokin aika sitten useat sadat matkailuasiantuntijat äänestivät San Franciscon ”unelmakaupungikseen” sen takia, että siellä ”yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla ystävällisyys, eleganssi ja suvaitsevaisuus”. Eräs toimittaja selitti: ”Jos Pohjois-Kalifornialle ja tälle kaupungille, jossa asun, on jokin leimaa antavaa, niin se, että täällä suvaitaan kaikenlaisia inhimillisiä käyttäytymistapoja, jotka häkellyttävät ja suututtavat ihmisiä muissa osissa maata.”
Kaupunki on usein niittänyt mainetta epäsovinnaisuudellaan. 1960-luvulla monet seurasivat levottomina, miten pitkätukkaiset, epäsiistit ”kukkaislapset” ensin pitivät tärkeänä ”rakkautta” ja ”rauhaa”, mutta sen jälkeen vajosivat inhottavaan elämäntapaan, jolle oli tunnusomaista huumeidenkäyttö ja seksuaalinen holtittomuus. Lisäksi kaupungin homoyhteisö on Yhdysvaltojen suurimpia.
Aids on koetellut San Franciscoa ankarasti. Eräs saksalainen sanomalehti on sanonut aidsepidemiaa kaupungin ”pahimmaksi kriisiksi” sitten vuoden 1906 maanjäristyksen ja tulipalon, ja lehden mukaan sen ”iloinen ja hilpeä ilmapiiri näyttää kadonneen ainiaaksi”. ”Kultaisen portin” luona sijaitseva kaupunki on joutunut kohtaamaan tämän tuskallisen totuuden: vaikka ”kultaiset” elämäntavat näyttävätkin lupaavilta, ne ovat menettäneet hohtonsa tuskan ja murheen keskellä.
Enemmän häviäjiä kuin voittajia
Monte Carlossa, vanhassa rikkaitten ja muun hienoston huvittelupaikassa, sijaitsee yksi maailman kuuluisimmista pelihuoneista. Kaupungin pelikasino on näet ollut vuonna 1861 tapahtuneesta avaamisestaan lähtien kuuluisa matkailijoitten pysähdyspaikka. Useat kasinot palvelevat niitä, joiden mielestä uhkapelissä voittaminen on keino pysyvän onnellisuuden saavuttamiseen. Silti paljon useammat häviävät kuin voittavat uhkapeleissä.
Monte Carlo sijaitsee Ranskan Rivieralla Monacon ruhtinaskunnassa. Noin kahden neliökilometrin laajuista Monacoa asuttivat jo roomalaiset antiikin aikana. Vuonna 1297 sai varakas italialainen Grimaldi-suku vallan. Sen jälkeen kun tämä ruhtinaskunta oli menettänyt itsenäisyytensä ja ollut ensin Espanjan ja sen jälkeen Ranskan hallussa, Grimaldit pääsivät jälleen hallitsemaan sitä vuonna 1814.
Vuonna 1992 Rainier III, Grimaldien jälkeläinen, ilmaisi huolestumisensa alamaistensa turvallisuuden johdosta. Todettuaan ensin sen, miten ”40 prosenttia maailman säiliölaivaliikenteestä kulkee Välimeren halki”, hän jatkoi: ”Se on 150 kertaa saastuneempi öljystä kuin Pohjanmeri. 80 prosenttia niistä viemäreistä, jotka sijaitsevat tämän meren rannalla, purkaa sisältönsä suoraan siihen käsittelemättömänä.”
The European kirjoittaa, että ongelmista huolimatta ”ei ole toista huvittelupaikkaa, josta voitaisiin sanoa, että jo pelkästään sen nimen mainitseminen herättää yhtä nopeasti mielikuvan jännittävistä tapahtumista ja vanhanaikaisesta huolettomuudesta”. Tällaista mielikuvaa ovat olleet luomassa sen pelikasinot, sen museot, sen ylellinen purjehdusseura, Monte Carlon ralli – joka joidenkuiden mielestä on maailman arvokkain ja hohdokkain autokilpailu – ja sen ooppera. Rikkaita ihmisiä kiinnostaa Monte Carlossa muukin kuin vain sen kulttuuri: siellä näet selviää tavallista paljon pienemmillä veroilla.
Raha ja kulttuuri eivät kuitenkaan voi varmistaa kestävää onnellisuutta. Vaikka englantilainen Charles Wells räjäytti Monte Carlon pelipankin vuonna 1891, hänen ”hyvä onnensa” ei estänyt häntä joutumasta loppujen lopuksi vankilaan. On myös murheellista ja ironista, että kaupungissa, joka on kuuluisa jännittävistä autokilpailuistaan ja purjehduksistaan, ruhtinatar Grace, ruhtinas Rainierin puoliso, kuoli vuonna 1982 auto-onnettomuudessa ja heidän tyttärensä aviomies moottorivenekilpailuissa vuonna 1990.
Amerikkalaisperäinen kulttuuri
Vaikka monet eurooppalaiset arvostelevatkin amerikkalaista massakulttuuria, näyttää siltä, että he ovat ottaneet siitä suuren osan omakseen. Esimerkiksi he mielellään seurailivat Dallas-televisiosarjaa, joka vuosikaupalla tarjosi heille juonitteluja ja perheskandaaleja. Eräs saksalainen sanomalehti ylisti tätä tv-sarjaa sen johdosta, että se ”tyydyttää emotionaalisen tarpeen” ja antaa ”turvallisuuden tunteen, luottamusta ja tunteen siitä, että ihminen kuuluu jonnekin”.
Viikkolehti Time ei ollut yhtä mairitteleva. Sen mukaan tämä sarja ”korotti kerskakulutuksen uskonnoksi – – Se esitteli katsojille ahneen 1980-luvun tekemällä teksasilaisesta öljymiehestä epäjumalan.”
Mielikuva, jonka tv-sarja Dallas on luonut samannimisestä kaupungista, tuskin vastaa niitä odotuksia, joita oli juristi ja liikemies John Bryanilla hänen perustaessaan vuonna 1841 kauppapaikan, jonka hän nimesi todennäköisesti varapresidentti George Dallasin mukaan. Tämä kauppa- ja teollisuuskaupunki ja samalla tavaraliikenteen keskus – jossa on enemmän öljy-yhtiöitten pääkonttoreita kuin missään muussa amerikkalaisessa kaupungissa – on tosiaankin paikka, missä raha hölskyy.
Koska rikkaudet usein rinnastetaan onnellisuuteen, monet pitävät Dallasia iloisena kaupunkina. Rikkaudet eivät kuitenkaan säästä ikäviltä asioilta. John F. Kennedy, Yhdysvaltain 35. presidentti, murhattin 22. marraskuuta 1963 Dallasissa.
Suurkaupungeille tyypillinen rikollisuus on yksi niistä Dallasin ongelmista, jotka riistävät ihmisiltä onnellisuuden. Toinen ongelma on rotujen ja kulttuurien välinen jännitys. Kuten kaikissa kaupungeissa, joissa väestö on rodullisesti ja kulttuurisesti kirjavaa, Dallasissakin on aina olemassa väkivaltaisuuksien puhkeamisen mahdollisuus, mistä ovat todisteena Los Angelesin rotumellakat ja Bombayn uskonnolliset mellakat.
Menestykseensä tukehtuminen
Monien kanaviensa ansiosta Bangkokia on aikaisemmin nimitetty ”Idän Venetsiaksi”. Nykyään useimmat kanavista on täytetty ja muutettu maanteiksi, ja erään raportin mukaan ”tavallinen autoilija käyttää vuodessa 44:ää vuorokautta vastaavan määrän aikaa edellään ajavan auton takapuskurin tuijottamiseen”.
Kuningas Rama I ei tiennyt tällaisista ongelmista mitään, kun hän vuonna 1782 muutti erään pikkukylän hallituskaupungiksi ja antoi sille nimeksi Krung Thep ’Enkelten kaupunki’. Kun kuninkaallinen palatsi oli saatu valmiiksi, koko muu kaupunki rakennettiin sen ympärille sopusoinnussa sen thaimaalaisen käsityksen kanssa, että palatsi oli maailmankaikkeuden keskus. Bangkok kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan ilmapommituksissa. Huolimatta sen nimestä ja loisteliaista temppeleistä mikään ei viitannut siihen, että enkelit olisivat suojelleet sitä.
Vaikka Bangkok sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Siaminlahdesta, siitä on saatu satamakaupunki ruoppaamalla jatkuvasti kaupunkia halkovaa Chao Phraya -jokea. Joki tulvii usein yli äyräittensä ja peittää alleen tiettyjä osia kaupungista, joka paikoitellen on vain 60 sentin korkeudella merenpinnasta. Nykyään tulvavesiä kuitenkin ohjataan erillistä kanavaa myöten kaupungin ohi, ja tämä on jossakin määrin helpottanut tilannetta. Toinen ongelma on se, että tuhannet porakaivot ovat saaneet pohjaveden pinnan laskemaan. Vuodesta 1984 lähtien koko kaupunki on vajonnut kymmenkunta senttiä vuodessa.
Bangkokin kasvu yli viiden miljoonan asukkaan kaupungiksi ja sen joltinenkin taloudellinen menestys luulisi antavan aihetta tyytyväisyyteen. Lisäksi kaupungissa käy vuosittain miljoonia turisteja, ja he tuovat sinne rahaa. Tämä on kuitenkin tapahtunut osittain Bangkokin maineen kustannuksella, sillä monia vierailijoita vetää puoleensa sen bordellien tarjonta: halpa ja helposti saatavissa oleva seksi. Kaupunki tunnetaankin nykyään Kaukoidän seksikeskuksena.
Ei edes se ilo, jota tuottivat esimerkiksi Bangkokin kaksisataavuotisjuhliin liittyneet tapahtumat – kukilla koristetut kulkueet, historiaa esitelleet näyttelyt, kuninkaalliset seremoniat, klassiset tanssit ja ilotulitukset – pysty poistamaan tässä kaupungissa tunnettavaa surumielisyyttä. Newsweek-lehden mukaan Bangkok on ”tukehtumassa omaan taloudelliseen menestykseensä”.
Aidon ilon löytäminen
Mitä esimerkkikaupunkiemme kaltaisilla huvittelukeskuksilla, jotka antavat suuntaa yleisille elämäntavoille, on todellisuudessa tarjottavana? Parhaassakin tapauksessa vain lyhytaikaisia nautintoja, ei kestävää onnellisuutta. Nykyään kestävä onnellisuus on saavutettavissa vain Jumalan hengen yhteydessä, ja eräs tämän hengen hedelmistä on ilo (Galatalaisille 5:22).
Onnellisuutta ei siis pidä etsiä turhaan, ei Bombayn elokuvastudioista, Monte Carlon pelikasinoista, San Franciscon vaihtoehtoisista elämäntyyleistä, Dallasin näennäisestä vauraudesta eikä Bangkokin ilotaloista. Seuraavissa numeroissa otamme selvää siitä, mistä kestävä ilo on löydettävissä.
[Kuva s. 25]
San Francisco
[Kuva s. 25]
Bombay
[Kuva s. 26]
Bangkok