Ketterä koskikara

”KETTERÄ” on sana, joka kuvailee osuvasti koskikaraa. Se merkitsee ’kevyesti, joustavasti, notkeasti liikkuvaa, sukkelaa, vikkelää’. Voit kuitenkin halutessasi käyttää sen arvokkaammalta kuulostavaa latinalaista nimeä Cinclus c. gularis.

Huomasin tämän koskikaran ensimmäisen kerran, kun se oli seisahtunut isolle kivelle keskelle vuolaasti virtaavaa puroa Pohjois-Englannissa. Sen pituus oli nokan kärjestä pyrstön päähän vain 18 senttimetriä. Sillä oli moitteeton, tummanruskea höyhenpuku, ja se keikaili puhtaan valkoisella ruokalapulla, joka ulottui aivan nokan alapuolelta rinnan puoleen väliin ja erottui selvästi märkiä, sammalpeitteisiä kiviä vasten.

Lintu ei välittänyt lähellä ryöppyävästä vesiputouksesta eikä sen kohinasta, vaan seisoi paikallaan kumarrellen ja niiaillen ikään kuin sen jaloissa olisi saranat. Yhtäkkiä se sukelsi puroon ja ”lensi” sen pohjalle. Sitten se käveli vastavirtaan ja etsi ruokaa: se syö vesiperhosen toukkia, sukeltajia, malluaisia, hämähäkkejä, nuijapäitä ja päivän- tai sudenkorennon toukkia sekä joskus pikkukaloja. Tässä puuhassa sen silmien suojana on vilkkuluomi. Kun lintu on maalla, vilkkuluomen voi joskus nähdä sen vilahtaessa silmän päällä, mikä näyttää siltä kuin lintu iskisi silmää.

Koskikaran kalteva selkä on suunniteltu siten, että vuolaasti virtaavan veden voima pitää linnun pään alhaalla. Se käyttää myös siipiä apunaan pitääkseen luonnostaan vedessä kelluvan ruumiinsa veden alla. Aika ajoin se tulee pintaan hengittämään, ja välillä se kelluu vedessä; se voi myös päättää uida, vaikka sillä ei ole räpyläjalkoja. Kun se sitten palaa takaisin kivelleen, se on aivan yhtä moitteettoman näköinen kuin silloin, kun se ensimmäisen kerran sukelsi puroon.

Seuraamani koskikara oli nähtävästi lopettanut ruoanhaun ja palannut syöttämään poikasiaan. Lintu tekee sammalesta ja kuivista ruohonkorsista punoen kauniin kuvunmuotoisen pesän kallion seinämään puunjuurten ja kallionkielekkeiden alle, tai se ahtaa pesänsä roikkuvien saniaisten suojaan. Sen pesä on kuitenkin niin hyvin naamioitu, että ihminen voi seistä sen alla huomaamatta sitä. Olin jo jonkin aikaa etsinyt tämän koskikaran pesää, mutta turhaan.

Kun sitten edelleen tarkkailin lintua, näin, miten se lensi sekunnin murto-osassa päin vesiputousta! Liikuin hiljaa pitkin purontörmää nähdäkseni vesiputouksen taakse. Sen pesä oli rakennettu kallionseinässä olevaan halkeamaan putouksen taakse. Oli todella kiehtovaa nähdä tämän linnun lentävän veden läpi ruokkimaan poikasiaan.

Tämä ketterä pieni koskikara oli tehnyt päivästäni unohtumattoman. (Lähetetty.)