Kanadan mahtava ”liikkuva ajotie”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KANADAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

”Mikä joki tämä on?” ”Joki, jolla ei ole loppua”, vastasi paikallinen matkaopas

OLI vuosi 1535. Kun löytöretkeilijä Jacques Cartier lähti tutkimaan erästä jokea, hänellä tuskin oli aavistustakaan siitä, että se jonakin päivänä olisi Pohjois-Amerikan tärkeimpiä vesiväyliä. Joesta tuli ensimmäinen väljä ”ajotie” alkuaikojen turkiskauppiaille ja uudisasukkaille ja lopulta nykypäivän suurille valtamerialuksille. Tämä suupuoleltaan 130 kilometrin levyinen joki ulottuu Atlantilta 1200 kilometrin päähän sisämaahan, Ontariojärveen asti.

Historiankirjojen mukaan Cartier antoi tälle uljaalle vesitielle nimen Saint-Laurent, joka englanniksi on Saint Lawrence. Lopulta tätä nimeä alettiin käyttää sekä joesta että sen suulla olevasta merenlahdesta.

Saint Lawrencen joen varrelta löytyvät eräät Pohjois-Amerikan kauneimmista maisemista. Veteen putoavista jyrkistä kalliorannoista ja jylhistä laaksoista on muotoutunut yksi maailman pisimmistä vuonoista, Saguenayvuono, jolla on pituutta satakunta kilometriä. Mahtava Saguenayjoki laskee mutkitellen pohjoisesta Saint Lawrenceen ja muodostaa laskukohtaansa estuaarin, suppilomaisen jokisuun, jossa jokivesi sekoittuu valtameren tuomiin vuorovesiin.

Täällä meribiologien mukaan kaksi maailmaa kohtaavat toisensa pinnan alla. Jopa 400 metrin syvyydessä liikkuvat virtaukset tuovat kylmää, suolaista merivettä, joka nousee ja sekoittuu jokien tuomaan makeaan veteen. Merieläimet viihtyvät tässä estuaarissa. Suhteellisen lähellä toisiaan elelevät maitovalas, lahtivalas, sillivalas ja jättimäinen sinivalas. Yleensä nämä neljä valaslajia elävät satojen kilometrien päässä toisistaan. Ei ihme, että eräänä äskeisenä vuonna yli 70000 turistia osallistui Saint Lawrencen lahdella huviveneillä tehtäviin valassafareihin.

Jokialueen kasvi-, maaeläin- ja lintulajisto on yhdessä niin erikoinen, että samanveroista on vain harvoissa paikoissa koko maailmassa. Kalalajeja on satoja, sammakkoeläin- ja matelijalajeja yli 20 ja merinisäkäslajeja 12. Sen soilla ja rannoilla oleskelee tiettävästi lähemmäs 300 lintulajia. Muuttolinnut, kuten sorsat ja lumihanhet, kerääntyvät näiden vesien äärelle tuhatlukuisina parvina.

Ylävirtaan mentäessä näkyviin tulee levollisen näköisiä, sinisinä siintäviä vuoria. Tummat metsät reunustavat sen rantoja. Ylväät saaret seisovat vartiossa joen leveässä uomassa. Joen rannoilla on farmeja, kyliä ja kaupunkeja.

Kun Montrealista jatketaan sisämaahan päin, vastaan tulee koskien ketju, joka katkoo jokea 160 kilometrin matkalla. Koskien jälkeen ruorimies pääsee jo helpommalla joen virratessa 60 kilometrin matkalla läpi saariston, jonka nimenä on Thousand Islands ’tuhat saarta’ (vaikka todellisuudessa saaria on lähes kaksi tuhatta).

”Ajotiellä” liikennöinti

Jo vuonna 1680 keskustelivat eurooppalaiset siirtolaiset valtameriliikenteen sallivan ”ajotien” pidentämisestä Montrealista sisämaahan päin kanavien avulla, jotka mahdollistaisivat laivojen kulun koskien ohi. Unelma toteutui lähes 300 vuotta myöhemmin, kun ”Saint Lawrencen meritie” avattiin vuonna 1959. Sitä sanotaan yhdeksi maailman suurimmista insinööritaidon saavutuksista.

Montrealin ja Ontariojärven väliselle 293 kilometrin mittaiselle jokiosuudelle jouduttiin rakentamaan seitsemän uutta sulkua. Työmailta kuljetettiin pois yli 150 miljoonaa kuutiometriä maata ja louhetta, joista jalkapallokentän kokoiselle alueelle kasattuna syntyisi 35 kilometrin korkuinen vuori. Betonia käytettiin sulkuihin niin paljon, että samalla betonimäärällä voitaisiin Lontoon ja Rooman välille rakentaa nelikaistainen maantie.

Jacques LesStrang lainaa kirjassaan erään merikapteenin sanoja: ”Koko maailmassa ei ole toista samanlaista vesiväylää. Sitä ei ole helppo kulkea, mutta joen mahtavuuden, Niagaran putousten jyrinän ja järvien ja saarten loputtoman ketjun ansiosta se on hyvin viehättävä.” (Seaway—The Untold Story of North America’s Fourth Seacoast.)

Ne valtamerilaivat, jotka purjehtivat pidennettyä ”ajotietä” ylöspäin aina sen päätepisteeseen eli Duluthin ja Superiorin kaksoiskaupunkiin, joka sijaitsee Yläjärven Yhdysvaltojen puoleisessa päässä, ovat kuin hissien avulla nousseet merenpinnan tasolta 180 metriä – 60-kerroksisen pilvenpiirtäjän verran. Atlantilta sisämaahan suuntautuvan reitin kokonaispituudeksi tulee näin 3700 kilometriä.

Tällainen meriliikenne on tuottanut reitin varrella sijaitseville kaupungeille taloudellista hyvinvointia. Kirjassa The Great Lakes/St. Lawrence System sanotaan: ”Sen kahden valtion puolelle ulottuvien rajojen sisälle jää sekä Kanadan että Yhdysvaltojen teollinen ydinalue, yli 100 miljoonan ihmisen väestökeskittymä ja suurin erillinen teolliseen toimintaan ja tehdastuotantoon perustuva vaurauden lähde koko läntisessä maailmassa.”

Atlantilta Yläjärvelle johtavan vesitien varrella on yli 150 satamakaupunkia, joista voidaan mainita Kanadan puolella olevat Québec, Montreal, Toronto, Hamilton, Sault Sainte Marie ja Thunder Bay sekä Yhdysvaltojen puolella olevat Buffalo, Erie, Cleveland, Detroit, Chicago ja Duluth–Superior. Casablancasta, Le Havresta, Rotterdamista ja muualta tulleet laivat kuljettavat Saint Lawrencen joella vuosittain miljoonia tonneja rahtia. ”Ajotien” käyttö antaa vuosittain kymmenilletuhansille työtä ja tuottaa miljardeja dollareita vero- ja tullituloina.

Hätähuutoja

Nyt kun ”ajotiellä” on purjehdittu jo yli 30 vuotta, on alkanut kuulua hätähuutoja. Vuosisatojen ajan Pohjois-Amerikan Isojajärviä ja niiden laskujokea Saint Lawrencea ”on käytetty viemärinä ja kaatopaikkana”, sanoo kanadalainen ympäristöjärjestö Environment Canada. ”Suuri joki” kykeni puhdistamaan itsensä – aina viime aikoihin asti.

Suuret valtamerilaivat ovat tyhjentäneet painolastejaan Isojenjärvien ja Saint Lawrencen joen makeaan veteen. Meritien varrella sijaitsevat tehtaat ja kaupungit ovat kuormittaneet jokea myrkyllisillä kemikaaleillaan. Maatalouden valumavedet eivät nekään ole merkityksettömiä. Kasautuvat vaikutukset ovat saattaneet joen tuhon partaalle.

Kalalajeja katosi sitä mukaa kuin joen saastekuormitus kasvoi. Jonkin ajan kuluttua julistettiin uimakielto. Sen jälkeen kiellettiin tiettyjen kalojen ja äyriäisten syöminen. Alettiin epäillä, onko talousvedeksi johdettu jokivesi juomakelpoista. Eräät kasvi- ja eläinlajit julistettiin viranomaisten päätöksellä uhanalaisiksi. Rannoille alkoi ajautua kuolleita maitovalaita, jokiveden sisältämien myrkkyjen aiheuttamien sairauksien uhreja.

”Ajotien” siivoaminen

Joen antama viesti ei jäänyt epäselväksi. Upea ”liikkuva ajotie” oli kunnostamisen tarpeessa. Kanadan hallitus ei jäänyt toimettomaksi, vaan alkoi vuonna 1988 toteuttaa toimintasuunnitelmaa, jonka puitteissa Saint Lawrencen joki pyritään puhdistamaan perusteellisesti suojelu- ja kunnostusohjelman avulla, etenkin Montrealin ja Atlantin väliseltä osuudelta.

Parhaillaan laaditaan suunnitelmia uhanalaisten lajien pelastamiseksi. Suojelualueita on perusteilla sen säilyttämiseksi, mitä on jäljellä. Saguenayjoen ja Saint Lawrencen yhtymäkohtaan on perustettu aivan uudentyyppinen suojelualue Saguenay Marine Park poikkeuksellisen meriympäristön ja eläimistön suojelemiseksi.

On säädetty uusia lakeja. Teollisuuslaitoksille on annettu määräaika, johon mennessä niiden on saatava jokeen päätyvät saastepäästönsä vähentymään 90 prosenttia. Kehitteillä on uutta, saastepäästöjä pienentävää tekniikkaa. Paikkoja, jotka ovat saastuneet jokilietteen sisältämistä myrkyllisistä aineista tai ruoppausten seurauksena, puhdistetaan paraikaa perusteellisesti. Luonnonvaraiselle eläimistölle on tarkoitus luoda joihinkin paikkoihin jokivarrelle uusia elinalueita puhdistetun rantalietteen avulla. Koska tuhannet turistit käyvät vuosittain tutustumassa jokeen, on ryhdytty myös toimenpiteisiin heidän määränsä ja liikkumisensa rajoittamiseksi.

Vahingot ovat korjattavissa. Joki on sikäli erilainen kuin ihmisen rakentamat tiet, että se korjaa itse itsensä, jos ihmiset lakkaavat likaamasta sitä. Tärkeintä olisi saada aikaan asenteenmuutos niissä, joille tämän joen ja Isojenjärvien rannoille virinneestä elinkeinoelämästä on eniten hyötyä: teollisuusmiehissä ja tavallisissa kuluttajissa.

Yhtenä osoituksena siitä, että asiat ovat nyt menossa toivottuun suuntaan, ovat maitovalaat. Vaikka ne ovatkin edelleen uhanalainen laji sen takia, että niiden määrä ehti pudota 5000:sta vain noin 500:aan, ne ovat jo tekemässä uutta tuloaan.

Ihmiset ovat vasta äskettäin alkaneet kiinnittää huomiota rehevän jokiluonnon kärsimiin vaurioihin, samoin tämän joen maineen saamaan pahaan kolaukseen. Pystyykö tällainen joen arvonnousu pitämään kunnostustöitä käynnissä myös tulevaisuudessa? Varmasti pystyy, kunhan vain ihmiset Jumalan luomuksina kunnioittavat ja arvostavat hänen aikaansaannoksiaan.

[Kuvan lähdemerkintä s. 20]

St. Lawrence Seaway Authorityn luvalla