Ponnisteluja lasten pelastamiseksi

”Olemme kokoontuneet lapsille omistettuun huippukokoukseen sitoutuaksemme yhteisvastuullisuuteen ja esittääksemme koko maailmalle kiireellisen vetoomuksen: antakaamme jokaiselle lapselle parempi tulevaisuus.” (YK:n päämajassa vuonna 1990 järjestetty kokous)

NEW YORKIIN oli 29.9.1990 kokoontunut presidenttejä ja pääministereitä yli 70 maasta kahdeksi päiväksi keskustelemaan maailman lasten ahdingosta.

Tässä kokouksessa eri maiden edustajat kohdistivat huomionsa lasten hädänalaiseen tilaan, maailmanlaajuiseen murhenäytelmään, joka on ollut lakaistuna maton alle. Amerikkalainen kokousedustaja Peter Teeley sanoi: ”Jos joka päivä kuolisi 40000 täpläpöllöä, siitä nousisi kauhea elämä, mutta kun 40000 lasta tekee kuolemaa, se ei herätä juuri lainkaan huomiota.”

Kaikki koolla olleet poliittiset johtajat olivat yhtä mieltä siitä, että jotakin on pakko tehdä ja kiireellisesti. He tekivät ”juhlallisen sitoumuksen etusijan antamisesta lasten oikeuksille, heidän pelastamiselleen ja heidän suojelemiselleen ja kehittymiselleen”. Millaisia konkreettisia esityksiä he tekivät?

Yli 50 miljoonan lapsen elämä uhattuna

Tärkeimmäksi tavoitteeksi tuli niiden yli 50 miljoonan lapsen pelastaminen, jotka todennäköisesti kuolevat 1990-luvulla. Monet näistä lapsista voitaisiin pelastaa seuraavin terveydenhoidollisin toimenpitein:

• Jos kaikki äidit saataisiin kehitysmaissa motivoiduiksi imettämään lapsiaan vähintään 4–6 kuukauden ikäisiksi asti, voitaisiin pelastaa vuosittain miljoona lasta.

• Ripulitauteihin kuolee vuosittain neljä miljoonaa lasta, mutta ORT-hoidon laajamittaisella käytöllä voitaisiin ripulitautikuolleisuus saada vähenemään puoleen nykyisestä.a

• Joukkorokotuksilla ja halpojen antibioottien käytöllä voitaisiin estää miljoonien muiden menehtyminen esimerkiksi tuhkarokkoon, jäykkäkouristukseen ja keuhkokuumeeseen.

Onko tällainen terveydenhoito-ohjelma toteuttamiskelpoinen? Se tulisi maksamaan vuosituhannen loppuun mennessä todennäköisesti 14–15 miljardia markkaa vuodessa. Tämä on koko maailmaa ajatellen pieni raha. Amerikkalaiset tupakkatehtaat näet käyttävät pelkästään tupakkamainontaan vuosittain saman verran rahaa. Maailman valtiot tuhlaavat joka päivä sotilasmenoihinsa tämän summan. Voitaisiinko nämä rahat käyttää paremmin, jos niillä pelastettaisiin lapsia kuoleman vaarasta kohentamalla heidän terveyttään? YK:ssa hyväksytyssä Lapsen oikeuksien julistuksessa sanotaan nimenomaan, että ”ihmiskunnan velvollisuutena on antaa lapselle parasta, mitä se pystyy sille tarjoamaan”.

Siihen, että annetaan ”jokaiselle lapselle parempi tulevaisuus”, sisältyy luonnollisesti paljon muutakin kuin vain se, että hänen ei anneta kuolla ennen aikojaan. Lasten aliravitsemusongelmiin erikoistuneen järjestön johtaja Sandra Huffman selittää Time-viikkolehdessä, että ”ORT ei ehkäise ripulia – sillä vain estetään lapsia menehtymästä siihen. – – Ei riitä, että kykenemme estämään kuolemantapauksia, vaan meidän täytyy kyetä myös estämään ripuliin sairastumisia.”

On käynnistetty useita kunnianhimoisia ohjelmia paitsi miljoonien lasten hengen pelastamiseksi, myös heidän elinolojensa parantamiseksi. (Ks. sivun 6 tekstiruutua.) Mikään niistä ei ole helposti toteutettavissa.

Puhdasta vettä kävelymatkan päästä

Felicia Onun oli tapana käyttää viisi tuntia joka päivä vedenhakuun perheelleen. Vesi, jota hän kantoi kotiin, oli usein epäpuhdasta. (Tällainen vesi aiheuttaa vuosittain yleisesti medinamatotautia ja myös ripuliepidemioita.) Vuonna 1984 hänen kotikyläänsä, Nigerian itäosassa sijaitsevaan Ugwulangwuun, kaivettiin kaivo ja asennettiin käsikäyttöinen pumppu.

Nyt hänelle tulee vedenkantomatkaa enää muutama sata metriä, ja vesi, jota hän saa, on puhdasta. Hänen lapsensa ovat terveempiä, ja hänen elämänsä on muuttunut paljon helpommaksi. Felicia on yksi niistä yli miljardista ihmisestä, jotka 1980-luvulla saivat käyttöönsä puhdasta vettä. Silti miljoonilta naisilta ja lapsilta kuluu yhä joka päivä monta tuntia siihen, kun he retuuttavat vesisankoja, joiden sisältö on pienempi kuin se määrä, jonka tavallinen länsimaalainen laskee kerralla alas WC:stä huuhteluvetenä.

Epätasaiset koulunkäyntimahdollisuudet

Maximino, lahjakas 11-vuotias poika, elää Kolumbian syrjäkulmilla. Vaikka hän on päivittäin monta tuntia isänsä apuna heidän perheviljelmällään, hän menestyy hyvin koulussa. Hän käy Escuela nuevaa ’uutta koulua’, jonka opetusohjelma on sillä tavoin joustava, että niillä lapsilla, jotka joutuvat olemaan poissa koulusta joitakin päiviä etenkin sadonkorjuuaikana, on myöhemmin mahdollisuus saada muut luokkatoverinsa kiinni opinnoissa. Maximinon koulussa on hyvin vähän opettajia. Oppikirjoja ei ole riittävästi. Jos lapset eivät ymmärrä joitakin asioita, heitä on kannustettu auttamaan toisiaan, ja he itse hoitavat suurimman osan koulun toimintaan liittyvistä käytännön asioista. Tätä uusia uria aukovaa järjestelmää, joka on suunniteltu nimenomaan köyhän maaseudun tarpeisiin, kokeillaan nyt myös monissa muissa maissa.

Tuhansien kilometrien päässä Kolumbiasta, aasialaisessa suurkaupungissa, asuu Melinda, lahjakas 11-vuotias tyttö. Hän on jokin aika sitten lopettanut koulunkäyntinsä, ja nykyään hän käyttää 12 tuntia päivässä metallin- ja muovinpalasten keräilemiseen yhdellä kaupungin valtavista kaatopaikoista. ”Haluan auttaa isääni, jotta meillä olisi joka päivä jotakin syötävää”, Melinda selittää. ”Jollen auttaisi häntä, meillä ei ehkä olisi varaa syödä mitään.” Niinäkin päivinä, joina hänen keruusaaliinsa on hyvä, hänen päiväansionsa ovat vain parin markan luokkaa.

Lapset terveystyöntekijöinä

Intialaisen Bombayn kaupungin laitamilla sijaitsee hökkelikaupunki nimeltä Malvani, iänikuinen tautien pesä. Vihdoin viimein tilanne on kohentumassa, ja siitä kuuluu kiitos Neetun ja Azizin kaltaisille tarmokkaille terveystyöntekijöille. He käyvät perheitten luona tarkastamassa, onko pikkulapset rokotettu vai onko näillä ripulia, syyhyä tai anemiaa. Neetu ja Aziz ovat vasta 11-vuotiaita. He ilmoittautuivat mukaan ohjelmaan, jonka puitteissa vanhemmat lapset saavat tehtäväkseen seurata alle viisivuotiaitten terveydentilaa. Sekä Neetun ja Azizin että kymmenien muitten heidänlaistensa lasten ponnistelujen ansiota on, että lähes kaikki Malvanin lapset on rokotettu, useimmat vanhemmat osaavat antaa ripulinhoitoliuosta ja yleinen hygienia on parantunut.

Kaikkialla maailmassa edistytään pitkin harppauksin pikkulasten rokottamisessa yleisimpiä tauteja vastaan. (Ks. sivun 8 kaaviota.) Bangladeshissa on nyt rokotettu 70 prosenttia ja Kiinassa yli 95 prosenttia pikkulapsista. Terveydenhuollon asiantuntijat ovat sitä mieltä, että jos kaikissa kehitysmaissa pikkulapset rokotettaisiin 90-prosenttisesti, saataisiin aikaan ”kollektiivinen immuniteetti”, joka tekisi tautien leviämisen paljon nykyistä vaikeammaksi.

Köyhyys, sodat ja aids

Vaikka terveydenhuollon ja koulutuksen saroilla onkin menty eteenpäin, niin murheellinen tosiasia kuitenkin on, että muut ongelmat ovat jäljellä entisenlaisina. Kolme pahimmasta päästä olevaa ovat köyhyys, sodat ja aids.

Viime vuosina maailman köyhät ovat köyhtyneet entisestään. Köyhtyneissä osissa Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa ovat reaalitulot pienentyneet viime vuosikymmenen aikana 10 prosenttia tai enemmänkin. Kun näissä maissa perheitten tuloista menee 75 prosenttia ruokaan, vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa antaa lapsilleen monipuolista ravintoa.

Grace sai paikallisella terveysasemalla sellaisen neuvon, että hänen pitäisi antaa lapsilleen vihanneksia ja banaaneja. Gracella, itäafrikkalaisella kymmenen lapsen äidillä, ei kuitenkaan ole rahaa ruoan ostamiseen, eikä hänellä ole käytettävissään niin paljon vettä, että hän voisi alkaa viljellä kyseisiä kasveja perheen kymmenen aarin maapalstalla. Heille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin elää maissilla ja pavuilla ja olla aika ajoin nälissään. On epätodennäköistä, että Gracen ja miljoonien muitten hänen kaltaistensa olosuhteet tulevat tällä menolla paranemaan.

Niin köyhiä kuin Gracen lapset ovatkin, heillä on paljon paremmat oltavat kuin kaakkoisaasialaisella kahdeksanvuotiaalla Kim Sengillä, jonka isä tapettiin sisällissodassa ja jolta pian sen jälkeen kuoli äiti nälkään. Kim Seng oli myös vähällä kuolla aliravitsemukseen, mutta lopulta hän pääsi turvaan pakolaisleirille. Monilla niistä viidestä miljoonasta lapsesta, jotka viruvat pakolaisleireillä eri puolilla maailmaa, on ollut samanlaisia kärsimyksiä.

Vuosisadan vaihteessa oli sodissa kuolleista ja haavoittuneista vain 5 prosenttia siviilejä. Nykyään siviiliuhrien määrä on kivunnut 80 prosenttiin ja useimmat heistä ovat naisia ja lapsia. Ne, jotka ovat ehkä säilyneet ruumiinvammoitta, ovat saaneet muunlaisia vammoja. ”En voi unohtaa sitä, miten äitini tapettiin”, sanoo eräästä Keski-Amerikan maasta paennut tyttö. ”Äitiini käytiin käsiksi, ja hänelle tehtiin pahaa. Sen jälkeen hänet sidottiin ja häntä lyötiin puukolla. – – Joskus näen siitä unta.”

Koska maassa toisensa jälkeen puhkeaa uusia aseellisia selkkauksia, näyttää pakosta käyvän niin, että viattomat lapset saavat vastaisuudessakin kärsiä sodan kauhuista. Valtioiden välinen jännitys on rasite niillekin lapsille, joiden elämää nämä selkkaukset eivät suoranaisesti kosketa. Sotilasmenot nielevät suunnattomasti rahaa, joka voitaisiin käyttää koulutusmahdollisuuksien, hygienian ja terveydenhuollon parantamiseen. Teollisuusmaitten nykyiset sotilasmenot ovat suuremmat kuin ihmiskunnan köyhemmän puoliskon vuositulot yhteensä. Jopa maailman 46 köyhintä valtiota käyttää sotakoneistoihinsa saman verran rahaa kuin terveydenhuoltoon ja koulutoimintaan yhteensä.

Köyhyyden ja sotien lisäksi lapsia väijyy maailmassa vielä eräs vaara. Samalla kun 1980-luvulla edistyttiin huomattavasti taistelussa tuhkarokkoa, jäykkäkouristusta ja ripulia vastaan, terveydenhuollolle on ilmaantunut uusi painajainen: aids. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että vuoteen 2000 mennessä sairastuu kymmenen miljoonaa lasta aidsiin. Useimmat näistä kuolevat alle kaksivuotiaina, ja vain aniharvat tulevat elämään yli viisivuotiaiksi. ”Jollei pian tehdä jotakin, uhkaa aids tehdä tyhjäksi kaiken sen edistyksen, jota olemme saaneet aikaan lasten pelastamisessa kuluneitten kymmenen vuoden aikana”, selittää haitilainen lastenlääkäri Reginald Boulos.

Lyhyen katsauksemme perusteella on selvää, että vaikka onkin tapahtunut kiitettävää edistystä, on tavoitteen ”antakaamme jokaiselle lapselle parempi tulevaisuus” saavuttaminen edelleen suunnattoman työn takana. Onko mitään toivoa siitä, että tämä unelma tulee vielä jonakin päivänä toteutumaan?

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 6]

1990-luvun tavoitteita: haasteena lasten pelastaminen

Lapsille omistetussa YK:n huippukokouksessa edustettuina olleet valtiot tekivät useita konkreettisia sitoumuksia. Seuraavassa joitakin niiden asettamista tavoitteista, jotka pitäisi saavuttaa vuoteen 2000 mennessä.

Rokotukset. Käynnissä olevilla rokotusohjelmilla estetään kolmen miljoonan lapsen kuolema vuosittain. Silti maailmassa vuosittain kuolee yhä kaksi miljoonaa sellaista lasta, joista suurin osa voitaisiin pelastaa, jos maailman lapset rokotettaisiin 90-prosenttisesti yleisimpiä tauteja vastaan.

Koulutusmahdollisuudet. 1980-luvulla koululaisten määrä todellisuudessa väheni monissa maailman köyhimmistä maista. Tavoitteena on saada tämä kehitys käännetyksi parempaan suuntaan ja huolehtia siitä, että vuosituhannen loppuun mennessä kaikilla lapsilla on mahdollisuus saada kouluopetusta.

Aliravitsemus. YK:n lastenavun rahaston UNICEFin edustajat uskovat, että ”soveliaan toimintaohjelman avulla – – maailma kykenisi nyt ruokkimaan kaikki maailman lapset ja voittamaan pahimmat aliravitsemuksen muodot”. Tehtiin esityksiä, jotka toteutuessaan vähentäisivät aliravittujen lasten määrän puoleen nykyisestä tällä vuosikymmenellä, toisin sanoen pelastaisivat sata miljoonaa lasta nälän tuskilta.

Puhdas vesi ja hygienia. Vuonna 1987 ilmestyneessä Brundtlandin raportissa sanotaan: ”Lähistöllä sijaitsevien vedenottopaikkojen lukumäärä kertoo kehitysmaissa enemmän yhteisön terveydentilasta kuin sairaalapaikkojen lukumäärä.” Nykyisin elää yli miljardi ihmistä ilman puhdasta vettä ja kaksinkertainen määrä ilman kunnollista viemäriverkostoa. Tavoitteena on puhtaan juomaveden ja kelvollisten käymälöitten järjestäminen kaikille.

Suojeleminen. Sodissa on viime vuosikymmenellä kuollut tai haavoittunut viisi miljoonaa lasta. Näiden lisäksi on viisi miljoonaa lasta menettänyt kotinsa. Nämä pakolaiset samoin kuin miljoonat katulapset ja lapsityöläiset tarvitsevat kipeästi kasvuolojensa turvaamista. Lasten oikeuksien yleissopimus, jonka toistasataa maata on tähän mennessä ratifioinut, pyrkii suojelemaan kaikkia näitä lapsia väkivallalta ja riistolta.

[Taulukko s. 7]

(Ks. painettu julkaisu)

ALLE VIISIVUOTIAIDEN LASTEN YLEISIMMÄT KUOLINSYYT

KUOLLEITTEN VUOTUINEN MÄÄRÄ MILJOONISSA (arvio vuodelta 1990):

0,51 MILJ. Hinkuyskä

0,79 MILJ. Jäykkäkouristus:

1,0 MILJ. Malaria

1,52 MILJ. Tuhkarokko

2,2 MILJ. Muut hengitysteiden tulehdustaudit

4,0 MILJ. Ripulitaudit

4,2 MILJ. Muut

Lähde: WHO ja UNICEF

[Taulukko s. 8]

(Ks. painettu julkaisu)

EDISTYMINEN LASTEN ROKOTTAMISESSA KEHITYSMAISSA VUOSINA 1980-88

Niiden alle yksivuotiaiden lasten määrä prosentteina, jotka on rokotettu

VUOSI

1980 1988

PDT* 24 % 66 %

POLIO 20 % 66 %

TUBERKULOOSI 29 % 72 %

TUHKAROKKO 15 % 59 %

* PDT on ns. kolmoisrokote, joka antaa suojan HINKUYSKÄÄ, KURKKUMÄTÄÄ ja JÄYKKÄKOURISTUSTA vastaan

LÄHDE: WHO ja UNICEF (vuoden 1980 lukuihin ei sisälly Kiina)

[Kuvan lähdemerkintä s. 4]

Valokuva: Godo-Foto