Miten ilmakehä tulee pelastumaan
ONKO odotettavissa, että ihmiset halukkaasti lakkaavat täyttämästä taivaita saasteilla? Tällä keinoinko ilmakehämme säästyy tuholta?
Ei suinkaan. Arvokkaan ilmakehämme pelastuminen ei ole kiinni siitä, että ihmiset alkaisivat noudattaa ilmansuojelumääräyksiä. Sen sijaan Se, jolla on ylin valta, tulee puuttumaan asioihin ja aikaansaamaan ei vain ilmakehän vaan myös itse maapallon puhdistumisen.
Luojan kiinnostuksen maapalloa ja sen päällä vallitsevaa elämää kohtaan havaitsee siitä, miten ihmeteltävällä tavalla hän on suunnitellut maapallon. Hän on tehnyt sen kestämään määräämättömään aikaan asti, jopa ikuisesti. (Psalmit 104:5, 24.)
Miten kunnossapito toimii
Esimerkiksi ilmakehä on luotu sellaiseksi, että se korjaa ja puhdistaa itse itsensä. Ajatellaanpa vaikka yläilmakehässä olevaa otsonia. Suojaava otsonikerros on nerokkaasti tehty sellaiseksi, että se pidättää ultraviolettisäteilyn, joka maapallolla olisi vaarallista ihmisille. Samanaikaisesti se päästää läpi turvallisen valon, joka on välttämätöntä maapallon elämälle.
Olemme jo edellä tarkastelleet sitä, miten ihmisen keksimät freonit ovat yläilmakehään noustuaan aiheuttaneet suojaavalle otsonikerrokselle pahoja vaurioita. Miten otsonikerros uusiutuu? Hämmästyttävää kyllä Luoja suunnitteli sen sellaiseksi, että se kykenee korjaamaan itse itseään. Otsonia muodostuu kaiken aikaa lisää – niiden samojen vaarallisten säteitten myötävaikutuksella, jotka otsoni suodattaa pois. Kun siis ihminen saasteillaan nopeasti hävittää otsonia, muodostuu otsonia samaan aikaan jonkin verran lisää.
Tilanne on samankaltainen alailmakehässä, jonne suurin osa yli 5000000 miljardista ilmatonnista on kerääntynyt. Luonnon kiertokulut puhdistavat nopeasti tämän ilman saastuttavista aineista ainutlaatuisilla tavoilla. The World Book Encyclopedia selittää: ”Tuuli hajottaa saasteet, ja sade ja lumi huuhtovat ne maahan.”
On siis selvää, että jos ihmiset lakkaisivat saastuttamasta ilmaa tai asettaisivat sen saastuttamiselle tiukkoja rajoituksia, niin pian ilma olisi kaikkialla puhdasta ja raikasta. Edellä lainattu hakuteos menee kuitenkin asian ytimeen selittäessään: ”Monin paikoin saasteita päästetään ilmaan nopeammin kuin ilmastolliset tekijät pystyvät niitä hävittämään.”
Miten ihmisen itsekäs ilmakehän saastuttaminen sitten tulee loppumaan?
Maan puhdistaminen lähellä
Saastuminen loppuu ainoastaan siten, että Jumala itse puuttuu asioiden kulkuun. Raamatussa on ennustettuna, että hän ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan” (Ilmestys 11:18). Hän ei anna ahneitten ihmisten jatkaa loputtomiin kauniin maapallon ja sen elämää ylläpitävän ilmakehän saastuttamista. Hän on luvannut: ”Pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan.” (Psalmit 37:9.)
Miten kaikki pahat tullaan hävittämään? Jumalan taivaallisen hallituksen eli hänen Valtakuntansa toimesta, jonka tieltä epätäydelliset ihmishallitukset joutuvat väistymään. Raamatussa luvataan: ”Taivaan Jumala [on] pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti – – Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” (Daniel 2:44.) Jumalan Valtakunta-hallitus on se valtakunta, jota Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10.)
Jumalan tahto maapallon suhteen on, että hänen Valtakuntansa hallitsisi ihmisiä ja he saisivat elää saasteettomassa ympäristössä. Tästä syystä Jumala on päättänyt ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan” (Ilmestys 11:18). Miten mahtava vapautusteko se tuleekaan olemaan!
Kuvittele, millaista on elää maapallolla, joka on täysin vapaa niistä saasteista, joita ihmiset ovat kasanneet sen päälle! Tuolloin arvokas ilmakehämme ennallistetaan puhtaaseen tilaan. Näin tulee tapahtumaan seuraavan Raamatun lupauksen täyttymyksessä: ”Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän on asuva heidän kanssaan, ja he tulevat olemaan hänen kansojaan. Ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:3, 4; 2. Pietarin kirje 3:13.)
Mitä sinun täytyy tehdä säilyäksesi elossa Jumalan lupaamaan uuteen, vanhurskaaseen maailmaan? Sinun täytyy oppia tuntemaan hänet, jonka Jumala lähetti edustajakseen maan päälle, ja noudattaa hänen opetuksiaan (Johannes 3:16; 7:29). Tämä persoona, Jeesus Kristus, sanoi rukoillessaan Jumalaa: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3.)
[Kuva s. 10]
Puhdas, saasteeton paratiisimaa on lähellä