Kun ilmakehämme vaurioituu
KUN Edgar Mitchell oli Apollo 14 -avaruusaluksessa matkalla kuuhun vuonna 1971, hän sanoi maapalloa katsellessaan: ”Se on kuin säihkyvä, sinivalkoinen jalokivi.” Mitä ihminen kuitenkin näkisi avaruudesta käsin tänä päivänä?
Jos hänellä olisi erikoislasit, joilla hän näkisi maapallon ilmakehän näkymättömät kaasut, hänen eteensä avautuisi aivan erilainen näkymä. Raj Chengappa kirjoitti India Today -aikakauslehdessä: ”Hän näkisi suojaavassa otsonikerroksessa Etelämantereen ja Pohjois-Amerikan yllä jättimäisiä aukkoja. Hän ei näkisi säihkyvää, sinivalkoista jalokiveä, vaan harmaan ja likaisen maapallon, joka on täynnä tummia, kieppuvia hiilidioksidi- ja rikkidioksidipilviä.”
Mikä on puhkonut yläilmakehän suojaavaan otsonikerrokseen aukkoja? Onko saasteiden lisääntyminen ilmakehässä sitten niin kovin vaarallista?
Miten otsonia tuhoutuu
Yli 60 vuotta sitten tiedemiehet ilmoittivat keksineensä turvallisen jäähdytysaineen, jolla voitiin korvata muut jäähdytysaineet, jotka olivat myrkyllisiä ja pistävänhajuisia. Uusi kemikaali koostui molekyyleista, jotka sisälsivät yhden hiiliatomin ja kaksi kloori- ja kaksi fluoriatomia (CCl2F2). Sitä ja muita samantapaisia keinotekoisia yhdisteitä sanotaan freoneiksi eli CFC-yhdisteiksi.
1970-luvun alussa freonien tuotanto oli jo kasvanut suureksi, maailmanlaajuiseksi teollisuuden sektoriksi. Niitä on käytetty paitsi kylmäkoneissa, myös aerosolipulloissa, ilmastointikoneissa, pesuaineissa ja pikaruokapakkausten ja muiden vaahtomuovituotteiden valmistuksessa.
Sitten kaksi tutkijaa, Sherwood Rowland ja Mario Molina, selittivät syyskuussa 1974, että freonit nousevat vähitellen stratosfääriin, missä niistä lopulta irtoaa klooriatomeja. Nämä tutkijat arvioivat jokaisen klooriatomin pystyvän tuhoamaan tuhansia otsonimolekyylejä. Sen sijaan että otsonia olisi tuhoutunut tasaisesti kaikkialla yläilmakehässä, sen tuhoutuminen on ollut paljon keskimääräistä suurempaa napaseutujen yllä.
Etelämantereen yltä on joka kevät vuodesta 1979 lähtien kadonnut suuria määriä otsonia, minkä jälkeen tilanne on kuitenkin joka kerta palannut ennalleen. Tällaista otsonin vuotuista vähenemistä sanotaan otsoniaukoksi. Lisäksi tämä niin sanottu aukko on ollut viime vuosina entistä suurempi ja kestänyt entistä pitempään. Vuonna 1992 otsoniaukko osoittautui satelliittimittausten perusteella ennätysmäisen isoksi – suuremmaksi kuin Pohjois-Amerikka. Siinä ei ollut paljoakaan jäljellä otsonia. Ilmapallojen avulla saadut mittaustulokset osoittivat otsonin vähentyneen yli 60 prosenttia – enemmän kuin milloinkaan muulloin koko sinä aikana, jolta mittaustuloksia on käytettävissä.
Samaan aikaan on otsonin määrä vähentynyt yläilmakehässä myös muiden maapallon osien yllä. Tiedelehti New Scientist kirjoittaa: ”Uusimmat mittaukset – – osoittavat, että – – otsonipitoisuudet olivat vuonna 1992 epätavallisen alhaisia vyöhykkeellä, joka jää 50. ja 60. leveyspiirien väliin, eli Pohjois-Euroopan, Venäjän ja Kanadan yllä. Otsonin määrä oli pudonnut normaalitasostaan 12 prosenttia – pienimmilleen koko säännöllisten otsonimittausten 35-vuotisessa historiassa.”
Tiedelehti Scientific American kirjoittaa: ”Nyt on selvää, että synkimmissäkin ennusteissa on aliarvioitu freonien aiheuttamaa otsonikatoa. – – Näiden ennusteitten esittämisen aikoihin vaikutusvaltaiset valtiovallan ja teollisuuden edustajat kuitenkin vastustivat voimakkaasti sääntelytoimiin ryhtymistä sillä perusteella, että tieteellinen todistusaineisto oli vielä puutteellista.”
Ilmakehään on jo päässyt arviolta 20 miljoonaa tonnia freoneja. Koska kestää vuosia, ennen kuin freonit nousevat stratosfääriin, miljoonat tonnit ovat vasta matkalla yläilmakehään, aiheuttamaan lopulta siellä vahinkoa. Freonit eivät silti ole ainut otsonikerrosta tuhoavan kloorin lähde. ”NASA [USA:n ilmailu- ja avaruushallitus] on laskeskellut, että joka kerta, kun avaruussukkula lähtee matkalleen, otsonikerrokseen kertyy noin 75 tonnia klooria”, raportoi aikakauslehti Popular Science.
Millaisia ovat seuraukset?
Ei täysin tiedetä, millaisia seurauksia yläilmakehän otsonin vähentymisestä on. Yksi asia kuitenkin on varma: maanpinnalle pääsee nykyään enemmän vaarallista ultraviolettisäteilyä (UV), mikä on johtanut ihosyöpätapausten lisääntymiseen. Aikakauslehti Earth raportoi: ”Viime vuosikymmenellä kasvoi vaarallisen UV-säteilyn vuotuinen annos pohjoisella pallonpuoliskolla noin 5 prosenttia.”
On arvioitu, että UV-säteilyn lisääntyminen jo 1 prosentin verran lisää ihosyövän riskiä 2–3 prosenttia. Afrikkalainen aikakauslehti Getaway sanoo: ”Joka vuosi Etelä-Afrikassa löydetään yli 8000 uutta ihosyöpätapausta – – meidän otsonisuojamme on heikoimmasta päästä ja ihosyöpätapaustemme määrä pahimmasta päästä koko maailmassa (yhteys ei voi olla sattuma).”
Tutkijat Rowland ja Molina olivat jo vuosia sitten ennustaneet, että otsonin tuhoutuminen yläilmakehässä lisää ihosyövän saamisen riskiä. He suosittelivat, että Yhdysvalloissa heti kiellettäisiin freonien käyttö aerosoleissa. Monet maat ovat tajunneet, millainen vaara on olemassa, ja ovat suostuneet lopettamaan freonien tuotannon tammikuuhun 1996 mennessä. Tämä ei silti tee loppua siitä vaarasta, jonka freonien käyttö yhä aiheuttaa maapallon elämälle.
Our Living World -aikakauslehden mukaan Etelämantereen yllä esiintyvä otsonikato ”on tehnyt mahdolliseksi sen, että ultraviolettisäteily pystyy tunkeutumaan syvemmälle mereen kuin aiemmin on pidetty mahdollisena. – – Tämä on huomattavasti heikentänyt yksisoluisten eliöiden, valtamerissä elävän ravintoketjun alkupään, tuotantokykyä.” On myös osoitettu kokeellisesti, että UV-säteilyn voimistuminen vähentää monien viljelykasvien satoisuutta, mikä on vakava uhka maailman ravinnontuotannolle.
Freonien käytöstä voi tosiaankin olla katastrofaalisia seurauksia. Ilmakehää pommittavat kuitenkin monet muutkin saasteet. Yksi niistä on kaasu, jota ilmakehässä normaalisti on hyvin vähän mutta joka silti on välttämätön maapallon elämälle.
Saastumisen vaikutus
1800-luvun puolivälissä ihmiset alkoivat käyttää yhä enemmän kivihiiltä, maakaasua ja öljyä, ja tämä on lisännyt suuresti ilmakehän hiilidioksidikuormitusta. Tuolloin tämän kaasun pitoisuus ilmakehässä oli noin 285 tilavuuden miljoonasosaa. Nykyään hiilidioksidin pitoisuus on kuitenkin fossiilisten polttoaineitten lisääntyneen käytön vaikutuksesta jo yli 350 miljoonasosaa. Mikä on ollut seurauksena siitä, että tätä maanpinnan lämpösäteilyä vangitsevaa kaasua on nykyään entistä enemmän ilmakehässä?
Monet ovat sitä mieltä, että hiilidioksidin kasvanut pitoisuus on ollut nostamassa maapallon lämpötiloja. Toiset tutkijat kuitenkin sanovat, että ilmaston lämpeneminen johtuu lähinnä auringon aktiivisuuden vaihteluista – siitä, että aurinko on viime aikoina säteillyt tavallista enemmän energiaa.
Oli miten oli, 1980-luku on ollut lämpimin vuosikymmen siitä lähtien, kun lämpötiloja alettiin mitata 1800-luvun puolivälissä. Eteläafrikkalainen sanomalehti The Star raportoi: ”Kehityssuunta on jatkunut tällä vuosikymmenellä, niin että 1990 oli lämpimin vuosi, minkä tilastot tuntevat, 1991 kolmanneksi lämpimin ja 1992 – – kymmenenneksi lämpimin koko lämpötilamittausten 140-vuotisessa historiassa.” Kahden viime vuoden aikana tapahtuneen lievän lämpötilojen laskun katsotaan johtuvan pölystä, jota tulivuori Pinatubo syyti ilmakehään purkautuessaan vuonna 1991.
Käsitykset siitä, millaisia lämpötilojen nousun vaikutukset tulevat olemaan maapallolla, ovat hyvinkin erilaisia. Yksi kasvihuoneilmiön aikaansaannos on kuitenkin selvä: sääennusteiden laatiminen, mikä jo muutenkin on vaikeaa, on käynyt entistä hankalammaksi. New Scientist toteaa, että väärät ennusteet ”saattavat olla yhä todennäköisempiä kasvihuoneilmiön aiheuttaessa ilmastonmuutoksia”.
Monet vakuutusyhtiöt pelkäävät ilmaston lämpenemisen tekevän niiden toiminnan kannattamattomaksi. Aikakauslehti The Economist myöntää: ”Kohdattujen katastrofien tulva on johtanut siihen, että eräät jälleenvakuutusyhtiöt ovat vähentämässä luonnonkatastrofeihin liittyviä korvausvastuitaan. Toiset yhtiöt aikovat lähteä kokonaan pois jälleenvakuutusmarkkinoilta. – – Epävarmuus pelottaa niitä.”
On huomionarvoista, että vuonna 1990, lämpimimpänä vuonna, minkä tilastot tuntevat, suuri osa pohjoisten napaseutujen ahtojäästä vetäytyi ennennäkemättömässä määrin. Seurauksena oli, että sadat jääkarhut joutuivat viettämään Wrangelinsaarella toista kuukautta. ”Ilmaston lämmetessä tällaisista olosuhteista – – saattaa tulla säännöllinen ilmiö”, aikakauslehti BBC Wildlife varoittaa.
Eräs afrikkalainen sanomalehti raportoi vuonna 1992: ”Sääasiantuntijat panevat ilmaston lämpenemisen tiliin sen, että Etelämantereelta pohjoiseen ajelehtivien ja eteläisellä Atlantilla laivoille vaarallisten jäävuorten määrä on lisääntynyt huomiota herättävästi.” Aikakauslehti Earth sanoi vuoden 1993 tammikuun numerossaan, että merenpinnan vähittäinen kohoaminen Kalifornian eteläosan rannikolla johtuu osittain veden lämpenemisestä.
Ihmiset kuitenkin syytävät jatkuvasti ilmakehään pöyristyttävän paljon myrkyllisiä kaasuja. Kirjassa The Earth Report 3 sanotaan: ”Ympäristönsuojeluvirasto EPA on arvioinut vuoden 1989 raportissaan, että Yhdysvalloissa päästetään ilmaan myrkyllisiä aineita yli 900000 tonnia vuodessa.” Tätä lukua pidetään liian pienenä, sillä siihen eivät sisälly miljoonien autojen pakokaasupäästöt.
Muistakin teollisuusmaista on saatu järkyttäviä tietoja ilman saastumisesta. Erityisen kauhistuttavia ovat olleet ne viimeaikaiset paljastukset, joiden mukaan ilmaa on saastutettu Itä-Euroopan maissa kommunistivallan vuosikymmeninä ilman valvontaa ja rajoituksia.
Myös maapallon puut, jotka sitovat hiilidioksidia ja luovuttavat happea, ovat myrkyllisen ilman uhreja. New Scientist raportoi: ”Maatalousministerin mukaan – – puut tulevat Saksassa vähitellen yhä sairaammiksi. – – [Hän] sanoi, että ilman saastuminen on edelleenkin pääsyitä metsien terveydentilan heikkenemiseen.”
Samantapainen on tilanne Etelä-Afrikan tasavallassa Transvaalin ylätasangolla. ”Ensimmäiset merkit happosateitten aiheuttamista vaurioista ovat nyt näkyvissä Transvaalin itäosissa, missä männynneulasten väri on muuttumassa terveen tummanvihreästä sairaalloiseksi harmaan ja keltaisen kirjavaksi”, kertoo James Clarke kirjassaan Back to Earth: South Afrika’s Environmental Challenges.
Vastaavanlaisia raportteja tulee ympäri maailman. Mikään maa ei ole turvassa. Korkealle kurottavien savupiippujensa avulla teollisuusmaat vievät saasteitaan naapurimaihin. Se, mitä ihminen on saanut aikaan kehittäessään ahneesti teollista tuotantoa, ei anna toivoa.
Meillä on kuitenkin aihetta optimismiin. Voimme olla luottavaisia sen suhteen, että arvokas ilmakehämme tulee säilymään. Siitä, miten se tapahtuu, enemmän seuraavassa kirjoituksessa.
[Kuva s. 7]
Yläilmakehää kohdannut otsonikato on johtanut ihosyövän lisääntymiseen
[Kuva s. 9]
Millaisia ovat tämän kaltaisen saastuttamisen seuraukset?