Orkideojen etsintää Euroopassa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ALANKOMAIDEN-KIRJEENVAIHTAJALTA

ORKIDEAT kiehtovat ihmisiä kaikkialla. Nämä kasvit merkitsevät samaa kuin eksoottinen kauneus ja väriloisto. Se että ne kasvavat läpipääsemättömissä trooppisissa metsissä, lisää niihin liittyvää salaperäisyyttä. Harvat tietävät, että orkideoja ei kasva ainoastaan tropiikissa vaan myös planeettamme lauhkeammilla alueilla, esimerkiksi Euroopassa.

Orkidea- eli kämmekkälajeja esiintyy monenlaisilla alueilla arktisesta Islannista aina subtrooppiseen Kreikkaan asti. Euroopassa niitä tunnetaan kaikkiaan 350 lajia. Maakasveina eurooppalaiset lajit juurtuvat maahan toisin kuin monet trooppiset lajit. Tropiikissa orkideat ovat pääasiassa epifyyttejä eli niiden juuret ovat puissa. Monet trooppiset lajit kasvattavat valtavia, suurenmoisia kukkia, kun taas Euroopassa esiintyvien orkideojen kukat ovat paljon pienempiä.

Euroopassa orkideojen etsintä on mukavaa ajankulua, sillä monet lajit kasvavat upeassa ympäristössä. Orkideat ovat useimmiten indikaattorilajeja, jotka ilmaisevat niiden kasvuympäristön täyttävän tietyt ehdot. Monet lajit ovat hyvin tarkkoja ekologisesta kasvuympäristöstään ja esiintyvät ainoastaan sellaisissa paikoissa, jotka täyttävät kaikki niiden vaatimukset. Esimerkiksi suo-orkideat, kuten punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata), kasvavat vain sellaisissa paikoissa, joissa pohjavesi on riittävän kalkkipitoista. Tästä syystä jotkin lajit ovat harvinaisempia kuin toiset. Kasvuolojen suhteen hyvin vaativa orkidealaji on harvinaisempi kuin vähemmän vaativa laji.

Jos teemme mielikuvitusmatkan Euroopan halki Alankomaista aina Etelä-Italiaan asti, useimmilla reittimme varrella olevilla alueilla kasvaa orkideoja. Lähdetään liikkeelle Alankomaista. Tässä Länsi-Euroopan alavassa maassa on yhä laajoja soita, kosteita dyynien syvänteitä ja niittyjä. Touko–kesäkuussa liuskakämmeköiden (Dactylorhiza) suvun orkideat värjäävät osan maastosta roosaan ja violettiin. Dactylorhiza praetermissa on ihastuttavan vaikuttava laji. Se voi kasvaa metrin korkuiseksi ja kasvattaa jopa 60 kukkaa. Orkideoja kasvaa myös niissä sammalikoissa ja kanervikoissa, joita vielä on jäljellä. Lähinnä kosteissa kanervikoissa voi joskus nähdä runsaasti maariankämmeköitä (Dactylorhiza maculata). Meidän olisi sammalikossa katsottava tarkkaan, ennen kuin erottaisimme suovalkun (Hammarbya paludosa) pikkuriikkiset vihreät kukat. Tämä pikku orkidea kasvaa äärimmäisen vaikeapääsyisillä alueilla.

Matkaamme eteenpäin Keski-Saksan vuoristoon. Täällä monilajisessa lehtimetsässä kasvaa useita neidonvaippojen (Epipactis) suvun edustajia. Vaikka jotkin niistä kasvavat syvällä metsän siimeksessä, niin toiset, esimerkiksi Epipactis muelleri, pitävät enemmän metsän reunasta. Neidonvaippojen suvun lajien kukinta syyskesästä päättää orkideojen kauden Euroopassa. Kalkkipitoisten mäkien rinteillä on aivan erityisiä kuivia niittyjä, joilla kasvaa runsaasti orkideoja. Touko–kesäkuussa saattaisimme löytää täältä kymmeniä lajeja, muun muassa ihastuttavan soikkokämmekän (Orchis militaris) ja palokämmekän (Orchis ustulata).

Etelä-Saksassa saavumme Alpeille. Alppiniityt ovat kuuluisia kukkarunsaudestaan. Tässä ympäristössä tapaa myös orkideoja. Heinäkuussa orkideat värjäävät jotkin alppiniityt, kuten Italiassa sijaitsevan Dolomiittien vuoriston rinteet, purppuranpunaisiksi. Ruskokämmekkää (Nigritella nigra) esiintyy täällä runsaasti monenvärisinä. Nigritella tuoksuu voimakkaasti vaniljalta, mikä muistuttaa meitä siitä, että vaniljaa saadaan erään trooppisen orkidean hedelmästä.

Orkideoja voidaan löytää yli 3000 metrin korkeudesta. Noin korkealla on mahdollista nähdä maailman todennäköisesti pienin orkidea, tunturiorho (Chamorchis alpina). Tämän lajin kukat ovat läpimitaltaan alle viisi millimetriä. Koska ne ovat väriltään vihreitä, ne eivät herätä paljoakaan huomiota. Tällä lajilla on kuitenkin oma paikkansa alppialueen ekosysteemissä.

Alpit ylitettyämme alamme päästä Välimeren alueelle. Täällä tapaamme useampia orkidealajeja kuin missään muualla Euroopassa, ja ne ovat uskomattoman monimuotoisia. Seudulla kasvavat lämmöstä pitävät lajit kukkivat vain varhain keväällä. Kuivan kesän aikana kaikki kasvillisuus – myös orkideat – korventuu auringossa, eikä käytännöllisesti katsoen yksikään kasvi kuki silloin. Vasta ensimmäisten syyssateiden jälkeen vihreä kasvillisuus herää taas henkiin.

Orkideat reagoivat tähän sateeseen. Silloin monet lajit kasvattavat lehdet ja säilyvät talven yli lehtiruusukkeena. Ne näyttävät kauniit kukkansa vasta aikaisin keväällä. Orhojen (Ophrys) suvun lajit kuuluvat tyypilliseen Välimeren kasvillisuuteen. Useat näistä lajeista ovat pölytyksen suhteen riippuvaisia koirashyönteisistä, jotka luulevat hyönteiseltä näyttävää kukkaa parittelunhaluiseksi naaraaksi. Monia näistä lajeista kutsutaan niiden hyönteisten nimellä, joita ne muistuttavat; tällaisia kukkia ovat esimerkiksi kimalaisorho (Ophrys insectifera) sekä Ophrys sphegodes ja Ophrys bombyliflora. Valeparittelun jälkeen hyönteinen vie huomaamattaan pienen kasan siitepölyä mennessään saman lajin toiseen kukkaan. Kukka pölyttyy, ja siemenen muodostuminen voi alkaa. Tämä pölytysmenetelmä onnistuu hämmästyttävän hyvin.

Orhojen suvun joistakin lajeista tunnetaan myös alalajeja. Kunkin niistä pölyttää tietty hyönteislaji. Kun yhden alalajin yksilöitä pölyttävät hyönteiset joutuvat toisen mutta samannäköisen alalajin kukkaan, ne kieltäytyvät pölyttämästä niitä. Joskus sattuu ”vahinkoja” ja jonkin toisen lajin yksilö tulee erehdyksessä pölytetyksi, minkä vuoksi syntyy risteymiä. Toisinaan nämä pystyvät tuottamaan itämiskykyisiä siemeniä ja tuottamaan paljon jälkeläisiä.

Yksi Välimeren alueelle luonteenomainen suku on Serapias. Tähän sukuun kuuluvia lajeja pölyttävät hyönteiset, jotka viettävät yönsä kukan torvimaisessa ontelossa. Kun hyönteinen herää, siitepölymyhky on tarttunut sen ruumiiseen niin että toinen kukka tulee pölytetyksi seuraavana yönä.

Matkustaessamme Euroopan halki näimme useita suurenmoisia luonnonalueita, jotka ovat täynnä orkideoja. Monia muita alueita on kuitenkin kadonnut. Teollistuneessa, taajaan asutussa ja maatalouden kannalta kehittyneessä Euroopassa käytännöllisesti katsoen jokainen luonnonsuojelualue on alttiina lukuisille uhkatekijöille. Happamat sateet, kuivuus, kaiken mahdollisen peltoalan viljely, turismi ja urbanisoituminen vaikuttavat kaikki haitallisesti orkideoihin. Monista lajeista on tullut harvinaisia. Useissa maissa joitakin lajeja suojellaan lailla.

Jonkin julistaminen lailla kielletyksi ei kuitenkaan auta paljoakaan. Ihmisen tulisi kohdella luomakuntaa kunnioittavasti. Tässä nykyisessä epätäydellisessä asiainjärjestelmässä, jossa ei kunnioiteta Luojaa eikä hänen luomakuntaansa, emme odota luonnon kukoistavan. Oikeamielisten ihmisten on vasta Jumalan uudessa järjestelmässä mahdollista nauttia luonnon sopusoinnusta (Jesaja 35:1). Silloin monenlaisia orkideoja arvostetaan aivan oikein sen vuoksi, mitä ne ovat.

[Kuvat s. 8, 9]

Näillä kahdella sivulla on orkideoja, joita esiintyy 1) Italiassa, 2) Alankomaissa, 3) alppiniityillä, 4) kalkkipitoisella maalla kasvavilla niityillä ja 5) kanervikoissa. 6) Orchis papilonacea