Yksikorvainen rukoilijasirkka
Monien vuosisatojen takaisissa kreikkalaisissa taruissa kerrottiin pelottavista kykloopeista, yksisilmäisistä jättiläisistä, jotka asuivat kaukaisessa maassa. Nämä epämuodostuneet hirviöt olivat vain ihmisen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Tiedemiehet ovat kuitenkin äskettäin löytäneet yllättäen suuren joukon yksikorvaisia luomuksia – aivan nenänsä edestä. Kyseessä ovat rukoilijasirkat.
Miksi rukoilijasirkan salaisuus on paljastunut vasta nyt? Tiedemiehet ajattelivat pitkään, että rukoilijasirkan täytyy olla kuuro, koska se ei tuota mitään ääntä eikä reagoi ääneen kuten muut hyönteiset. Asian tekee vielä hämmentävämmäksi se, että rukoilijasirkan korva ei ole päässä, missä sen odottaisi olevan. Lehdessä Natural History selitetään, että rukoilijasirkan korva on sen ruumiin alapuolella oleva ”syvä, noin millimetrin mittainen lovi”.
Eikö olekin vähän epämukavaa, että on vain yksi korva ja sekin niin ihmeellisessä paikassa? Me ihmisethän käytämme kahta korvaamme paikantaaksemme äänen tulosuunnan. Rukoilijasirkka voi nähtävästi selviytyä ilman tätä kykyä. Sen kuulo on suunniteltu varoittamaan sitä uhkaavista tilanteista. Rukoilijasirkalla on sisäinen kuuntelulaite.
Rukoilijasirkan korva ottaa vastaan ultraääniä, erityisesti niitä, joita lepakot päästävät saalistaessaan hyönteisiä, kuten rukoilijasirkkoja. Lehdessä Natural History kerrotaan, että tiedemiehet ovat havainneet rukoilijasirkan tekevän nopean väistöliikkeen lepakon lähestyessä sitä, mikä johtuu sen tarkasta kyvystä kuulla korkeita ultraääniä. Mutta miten rukoilijasirkka onnistuu pakenemaan lepakkoa, joka lentää kolme neljä kertaa nopeammin kuin sen saalis?
Kun rukoilijasirkka poimii varoittavan ultraäänisignaalin – usein lepakon ollessa noin kymmenen metrin säteellä – sekunnin murto-osassa se lähtee jyrkkään syöksyyn täydellä nopeudella. Ilmeisesti se tekee tämän sakkaamalla harkitusti; se on taktinen väistöliike, jollaista nykyajan taistelulentäjät käyttävät. Itse asiassa Natural History -lehdessä todettiin, että rukoilijasirkka ”antaa korkeamman tason ilmataistelustrategian oppitunnin”.
Miten rukoilijasirkka on oppinut korkeamman tasoista ilmataistelustrategiaa? Kuka on suunnitellut sen ultraääniä vastaanottavan kuuntelulaitteen? Johdonmukainen vastaus on varmasti se, jonka patriarkka Job antoi: ”Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt.” (Job 12:9.)