”Tuhoisa talouskriisi”
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN NIGERIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
UNICEFIN eli YK:n lastenavun rahaston mukaan Saharan eteläpuolinen Afrikka kärsii ”tuhoisasta talouskriisistä”. Lähes puolet sen väestöstä – noin 220 miljoonaa ihmistä – elää absoluuttisessa köyhyydessä kykenemättä tyydyttämään välttämättömimpiäkään perustarpeitaan. Tavallinen kansalainen on 20 prosenttia köyhempi kuin kymmenen vuotta sitten.
Raportissa sanotaan, että ”koulutuksen kannalta 1980-lukua voi kuvailla ainoastaan menetetyksi vuosikymmeneksi”. Yhtä opiskelijaa kohti rahaa käytettiin kolmanneksen vähemmän, ja peruskoulun aloittaneiden määrä väheni 79 prosentista 67 prosenttiin. Myös terveydenhoitopalvelut vähenevät monissa Afrikan maissa, ja useat sairaalat sulkevat ovensa, koska niillä on pulaa henkilökunnasta ja lääkkeistä.
Raportissa luetellaan useita syitä Afrikan talouskriisiin, esimerkiksi sotilasmenot, vähenevä kaupankäynti ja suunnattomat velat, joita asiantuntijoiden mukaan ei koskaan pystytä maksamaan. ”Afrikka ei pääse jaloilleen, jos ei ryhdytä kansainvälisiin ponnisteluihin sellaisessa mitassa, jota ei vielä ole otettu harkittavaksi”, sanotaan UNICEFin raportissa.
Onko todennäköistä, että näin tulee tapahtumaan? Raamatussa todetaan realistisesti: ”Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.” (Psalmit 146:3.) Ihmishallitukset eivät pysty ratkaisemaan Afrikan syvään juurtuneita ongelmia. Pysyvän helpotuksen – paitsi Afrikalle myös koko maailmalle – tuo Jumalan valtakunta (Matteus 6:10).
[Kuvan lähdemerkintä s. 31]
WHO/OXFAM