Miksei Afrikka pysty ruokkimaan itseään?

”MINÄ istutin – – mutta ei tullut sadetta”, selittää Idris, etiopialainen maanviljelijä. Kaikki hänen siemenensä mädäntyivät maahan, ja hänen oli pakko jättää koko tilallisen elämä taakseen ja muuttaa avustusleirille. Hän jatkaa: ”Minulla oli neljä kyntöhärkää. Kun ruoka sitten loppui, myin kaksi härkää ja loput kaksi panin lihoiksi. – – Olen syönyt tulevaisuuteni.” – Kirjasta Ethiopia: The Challenge of Hunger.

Idrisin tavoin monien afrikkalaisten viljelijöiden on vaikeaa tuottaa riittävästi ravintoa. Maanosa, joka aiemmin oli omavarainen, on nykyään suuresti riippuvainen tuontielintarvikkeista. Mistä se johtuu? Miksi niin moni afrikkalainen panee illalla nälkäisenä maata?

Kuivuus

Afrikka on kuuluisa siitä, että siellä kuivat kaudet ja sadekaudet vaihtelevat yllättävästi. Erityisen alttiita näille vaihteluille ovat Saharan eteläiset reunavaltiot. Vuoden 1960 jälkeen vuotuinen sademäärä on tällä alueella kaiken aikaa vähentynyt, ja niinpä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n lehti Ceres sai aiheen puhua nykytilanteesta ”Sahelin alueen pitkittyneenä kuivuuskautena”. Silti kaikkien viljelijöitten ei ole vielä tarvinnut muuttaa pois mailtaan.

Satokaudella 1983–1984 viisi Sahelin alueen valtiota tuotti kuivuudesta huolimatta ennätysmäisen määrän puuvillaa. Nekin vaatteet, jotka sinulla nyt on ylläsi, on ehkä tehty tästä puuvillasta. Puuvilla antaa kyllä vientituloina arvokasta ulkomaanvaluuttaa, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Vuonna 1984 Sahelin valtiot joutuivat ostamaan ennätysmäiset 1,77 miljoonaa tonnia tuontiviljaa. ”Se, että puuvillaa voidaan viljellä mutta viljaa ei, ei johdu niinkään sademääristä kuin hallitusten ja avustusjärjestöjen tavoitteista”, kirjoittaa Lloyd Timberlake kirjassaan Africa in Crisis.

Puuvillan lisäksi Afrikasta viedään teetä, kahvia, sokeria, kaakaota, maapähkinöitä, kukkia, lihaa, palmuöljyä, puuta ja monia muita maataloustuotteita. Yhdysvaltalainen Nation-lehti kirjoittaa: ”Afrikka – – tuottaa jatkuvasti runsaasti viljelyskasveja teollisuusmaiden väestön päivittäisiin tarpeisiin.” Äskettäin olivat englantilaiset järkyttyneitä saadessaan tietää, että he söivät nälkää näkevästä Etiopiasta tuotettuja hedelmiä ja vihanneksia. Jos Afrikka ei siis pysty ruokkimaan itseään, se ei ilmeisestikään johdu pelkästään kuivuudesta.

Väestönkasvu

Jotkut afrikkalaiset eivät halua rajoittaa perheensä kokoa. Heille suuri lapsikatras on eräänlainen elintason merkki. Ei siksi ole yllätys, että väestönkasvu on voimakkainta juuri Afrikassa. Tällainen epäilemättä vain pahentaa nälkäongelmaa. Joidenkin arvioitten mukaan Afrikassa on nykyään asukkaita 553 miljoonaa. Vuonna 2000 ruokittavia suita olisi tällä menolla 324 miljoonaa enemmän.

Merkitseekö tämä sitä, että Afrikka on liian pieni tuottaakseen riittävästi ravintoa. Ei suinkaan. Afrikassa on paljon hyväkasvuista maata, jota ei nyt viljellä. Intia, jossa on vielä enemmän asukkaita mutta paljon vähemmän maata, tuottaa viljaa runsaasti yli oman tarpeen. Näin Etelä-Afrikassa ilmestyvä sanomalehti Star: ”Kiinassa on miljardi asukasta, ja silti se vuosi vuoden jälkeen tuottaa ravintoa yli oman tarpeen. – – Tästä voidaan oppia se, että Afrikka näkee nälkää väärien neuvojen takia.”

Vääriä neuvoja?

Afrikassa ei ole ollut puutetta neuvonantajista. ”Jos nälkäiset pystyisivät syömään sanoja, Afrikka kyllä toipuisi”, todettiin eräässä BBC:n televisioreportaasissa. Niitä on antamassa noin 80000 ulkomaalaista. Timberlake kirjoittaa: ”Neuvojen antamisesta afrikkalaisille on tullut suurta liiketoimintaa, ja eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset konsulttifirmat veloittavat lähettämiensä asiantuntijoiden palveluksista jopa 180000 dollaria henkeä kohden vuodessa.”

Nämä asiantuntijat suosivat kalliita viljelysmenetelmiä, jotka perustuvat runsastuottoisien viljalajikkeiden, lannoitteiden, myrkkyjen ja raskaitten koneitten käyttöön. Ulkomaiset tavarantoimittajat ovat näin käärineet sievoisia summia, mutta kaikesta tästä on ollut vain vähän apua Afrikan köyhälle maalaisväestölle. Huomion kohteena ovat olleet ensisijaisesti ne maatilat, jotka viljelevät vientiin meneviä kasveja, ja sen jälkeen maatilat, joiden tuottamat elintarvikkeet myydään Afrikan vauraissa suurkaupungeissa. Monet näistä hankkeista ovat osoittautuneet tehottomiksi, ja osa niistä on epäonnistunut. Afrikan ilmasto ”on usein aivan liian karua runsastuottoisille viljalajikkeille, joilla päästään kyllä hyviin satotuloksiin Aasiassa”, selittää aikakauslehti Newsweek. Lisäksi afrikkalainen maaperä on arkaa, ja joskus uudet viljelymenetelmät vaurioittavat viljelyksiä.

Entä kehitysapu?

Merentakaiset valtiot ja avustusjärjestöt edistävät myös toisenlaisia kalliita suunnitelmia. Nekin ”hyödyttävät omia yhtiöitään ja neuvonantajiaan ja omaa talouttaan”, kirjoittaa englantilainen aikakauslehti People. Niiden suunnitelmat ovat sen takia houkuttelevia, että niiden toteuttaminen antaa afrikkalaisille valtioille nykyaikaista ilmettä, ja lisähoukuttimena tarjotaan suuria lainoja. Näin jotkin Afrikan hallitukset pystyvät pitämään tyytyväisinä vauraat kaupunkilaiset, joihin ne vallassa pysyäkseen nojaavat. Niinpä Afrikan suurkaupungeissa näkee nykyään upeita hotelleja, yliopistoja, lentokenttiä, maanteitä, henkilöautoja ja muita ylellisyystavaroita, samalla kun maaseutu on retuperällä. Maaseudun asukkaat ovat antaneet vauraille kaupunkilaisille oman suahilinkielisen nimen: Wabenzi ’Mercedes Benz -heimo’.

Monet asettavat kehitysavun humanitaariset lähtökohdat kyseenalaiseksi. ”Apu on kaikkea muuta kuin hyväntekeväisyyttä”, sanotaan kirjassa Famine: A Man-Made Disaster?, ”sillä kehitysapuaan tarjoavat maat tekevät hyviä kauppoja. – – Se vaikutusvalta ja ne taloudelliset mahdollisuudet, joita apu tarjoaa antajilleen, sekä idälle että lännelle, ovat halvalla saatuja siihen nähden, mitä apu tulee niille maksamaan.” Osin kehitysavun ansiosta Afrikalla on nyt niskassaan lähes 900 miljardin markan velat.

”Kaksi ’kehityksen’ vuosikymmentä vei Afrikan kuilun partaalle vuonna 1984”, kirjoittaa Peter Gill. Hänen mukaansa kehitysapu on ollut ”silmänlumetta”. (A Year in the Death of Africa) Kipeimmin on avun tarpeessa afrikkalainen maaseutuväestö, mutta sille liikenee vain rippeitä. ”Silti useimpien Afrikan valtioiden väestöstä 75–80 prosenttia elää maaseudulla”, ja he muodostavat ”Afrikan elintarviketuotannon selkärangan”, selittää aikakauslehti Ecologist.

Entä elintarvikeapu?

Ylijäämäelintarvikkeista on tullut raskas taakka vauraille maille. Niiden varastointi tulee kalliiksi. Kirjoituksessaan nimeltä ”Maailma hukkuu viljaan” amerikkalainen aikakauslehti Foreign Affairs toteaa: ”On jotensakin outoa ja kiusallista ruveta puhumaan tällaisena vuonna viljasta. Televisiosta me näemme kuvia Afrikan nälkää näkevistä lapsista, mutta maailman viljavarastoissa on 190 miljoonaa tonnia ylijäämäviljaa – mikä on ennätysmäisen paljon.”

Halpa ylijäämävilja ei aina mene Afrikan nälkää näkevien suihin. Joskus se päätyy ahneitten kauppiaitten käsiin, tai valtiot myyvät saamaansa avustusviljaa eteenpäin taloutensa tasapainottamiseksi. Ylijäämäviljan myyminen polkuhinnoilla Afrikkaan on sekin heikentänyt afrikkalaisten viljelijöitten asemaa. ”Miten afrikkalainen peltomies pystyy kilpailemaan ilmaisen tuontiruoan kanssa?” kysyvät kirjan Famine: A Man-Made Disaster? tekijät.

Perinteiset Afrikassa viljellyt ravintokasvit, kuten hirssi ja durra, ovat nopeasti menettämässä suosiotaan. Ne kuitenkin kestävät kuivuutta paljon paremmin kuin monet muut viljelyskasvit. Kaupunkilaiset ovat oppineet syömään vehnää ja riisiä, joita on monin paikoin vaikea viljellä Afrikan karussa ilmastossa. Jotkut neuvonantajat opettavat ihmisiä ulkomaisten ruokien makuun ja näin lisäävät Afrikan riippuvuutta tuontielintarvikkeista.

Maaseutuväestö heitteillä

Alussa lainattu etiopialainen Idris ei ole ainoa peltomies, joka tarvitsisi siemeniä ja yksinkertaisia maataloustyökaluja. Pelkällä elintarvikeavulla ei ole kovinkaan paljon arvoa. Kiinalainen sananparsi sanoo: ”Jos annat miehelle kalan, hänellä on siinä päiväksi syötävää. Jos opetat hänet kalastamaan, hänellä on syötävää loppuiäkseen.” Maaseudun asukkaita ei yleensä auteta menestymään viljelijöinä, vaikka tästä onkin olemassa poikkeuksia joissakin Afrikan maissa.

Siirtomaa-ajoista saakka parhailla mailla on viljelty vientiin meneviä kasveja. Lisäksi on suurten maataloushankkeitten avulla pyritty tuottamaan ravintoa vauraitten kaupunkilaisten tarpeisiin. Niinpä maaseudun asukkaat on ajettu pois hyviltä viljelysmailta, ja heidän on ollut tyytyminen niukempituottoiseen maahan. Köyhät viljelijät ovat saaneet selvitä niin kuin ovat parhaiten tainneet, ja niinpä he ovat käyttäneet heikkotuottoisia maitaan yli niiden kestokyvyn viljelemällä niitä liikaa, antamalla karjansa kaluta niitä puhtaaksi ja hävittämällä liian paljon puustoa. Suuret osat Afrikkaa ovat muuttumassa autiomaaksi.

Heidän asemaansa on heikennetty myös maataloustuotteitten hinnoittelulla. Kaupunkilaisten mieliksi monet Afrikan hallitukset pitävät elintarvikkeiden hinnat hyvin alhaisina. Tiedelehti Naturen mukaan tämä ”osaltaan selittää sen, miksi maatalous on taantunut, miksi sama kaupunkiväestö näkee nyt nälkää ja miksi Afrikka on tullut riippuvaiseksi tuontielintarvikkeista, vaikka se pystyisi itsekin tuottamaan tarvitsemansa ravinnon”.

Sodat

”Sisällissota on ajanut Angolassa puoli miljoonaa ihmistä tiluksiltaan”, kirjoitti äskettäin eräs afrikkalainen sanomalehti. Toisin kuin monin paikoin muualla Afrikassa, Angolassa saadaan runsaasti sadetta. Silti kymmenettuhannet viljavien ylänkömaiden asukkaat eivät tulisi nykyään toimeen ilman ruoka-apua, jota heille säännöllisesti toimitetaan lentokoneilla.

Ei ole mikään sattuma, että niissä Afrikan maissa, joissa eniten on nälkäisiä, käydään myös sisällissotaa. Vaikka sateet ovatkin helpottaneet tilannetta Etiopiassa, Sudanissa ja Mosambikissa, sisällissota aiheuttaa noissa maissa jatkuvasti häiriöitä ravinnontuotannolle, ja miljoonat näkevät niissä tälläkin hetkellä nälkää.

Kansainvälinen humanitaarisia kysymyksiä tarkasteleva riippumaton komissio, jossa on 25 jäsentä viidestä Afrikan maasta, esitti äskettäin seuraavan järeän lausunnon: ”Aseellisten selkkausten ja väkivallan aiheuttama tarpeeton verenvuodatus ja kuohunta vain pahentavat jo ennestään murheellista asiaintilaa. – – Etusija annetaan tuhoaseille, kun ihmiset tarvitsisivat kuokkia ja siemeniä kasvattaakseen ravintoa, sekä puhdasta juomavettä ja yksinkertaisia, huokeita ennalta ehkäiseviä terveydenhoito-ohjelmia.”

Mutta ei sotiakaan voida panna täysin Afrikan omaksi syyksi. Peter Gill kiinnittää huomiota siihen osuuteen, joka merentakaisilla valtioilla on ”Afrikan sotilaallisessa varustautumisessa”, ja hän kysyy: ”Keiden aseidenvalmistajat hyötyvät Afrikan kilpavarustelusta?” (A Year in the Death of Africa) Idän ja lännen valtiot tukevat Afrikan sotia ja korjaavat niistä taloudellisen hyödyn.

Tarvitaan: apua ihmistä korkeammasta lähteestä

Kysymys siitä, miksi Afrikka ei pysty ruokkimaan itseään, herättää eri ihmisissä erilaisia ajatuksia, ja tarjolla on monenlaisia vastauksia. Asiantuntijoiden esittämien syiden joukossa ovat kuivuus, räjähdysmäinen väestönkasvu, avustusohjelmat, ahneus, maalaisväestön heitteillejättö, maaperän köyhtyminen ja sodat. Näistä voidaan ainoastaan kuivuutta pitää luonnon aiheuttamana; kaikki muut ovat ihmisen itsensä aiheuttamia.

Afrikan kuivuus on tuonut esiin myös ihmisen vähäiset vaikutusmahdollisuudet ja itsekkyyden. Kaikki voivat selvästi nähdä, ettei ihminen pysty huolehtimaan maapallon asioista riippumattomana Luojastaan, Jehova Jumalasta. Eräs vanhan ajan profeetta sanoikin: ”Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” – Jeremia 10:23.

Tämä kiistämätön tosiasia ilmaistaan Raamatussa. Raamatussa on ennustettu myös nykyinen ”nälänhätä” samassa yhteydessä, jossa kerrotaan sodista ja siitä, miten ihminen on taitamattomalla toiminnallaan turmellut maata. Onneksi kaikki tämä osoittaa sen ajan olevan lähellä, jolloin eräs ihmistä korkeampi taho käynnistää avustusohjelman, joka varmasti tulee poistamaan nälän Afrikan lisäksi myös kaikkialta muualta maailmasta. – Luukas 21:10, 11, 28–31; Ilmestys 6:3–8; 11:18; 21:1–5.

[Kuva s. 7]

Afrikan maaseudun asukkaita ei yleensä auteta menestymään viljelijöinä

[Lähdemerkintä]

FAO photo