Lukijoiden kirjeitä

Tukea antavat vanhemmat.  Olen erityisen kiitollinen teille kirjoitussarjasta ”Vanhemmat – tukekaa lapsianne!” (8.8.1994). Äskettäin sen koulun rehtori, jota nuorin tyttäreni käy, keskusteli vanhempien ja opettajan välisen toimivan keskusteluyhteyden merkityksestä erään vanhempien ryhmän kanssa. Vein tuon lehden rehtorille, ja hän luki sen viipymättä. Kaksi viikkoa myöhemmin tyttäreni toi minulle koulun kuukausittain ilmestyvän tiedotuslehden. Se kirjoitussarjan osa, joka käsitteli toimivaa keskusteluyhteyttä, oli painettu lehteen, jotta koko yhdyskunta voisi hyötyä näistä tiedoista.

W. B., Yhdysvallat

Valfiinit.  Pidin kirjoituksesta ”Valas? Delfiini? Ei, vaan valfiini!” (22.2.1994), jossa kerrottiin delfiinin ja valaan risteymästä. Kirjoituksen lopuksi sanoitte tätä välähdykseksi ”niistä hämmästyttävistä vaihtelumahdollisuuksista, jotka Jumala on istuttanut luomuksiinsa”. Tästä olen eri mieltä, sillä tavanomaisessa elinympäristössään nämä eläimet eivät olisi paritelleet keskenään.

K. G., Yhdysvallat

Emme tarkoittaneet sitä, että kyseessä oli normaali parittelu tai että Jumala oli siitä vastuussa. Kunnia tällaisen kiehtovan luomuksen olemassaolosta ei kuitenkaan kuulu ihmiselle. Risteymät johtuvat yksinomaan niistä ”vaihtelumahdollisuuksista, jotka Jumala on istuttanut luomuksiinsa”. Kirjoituksessamme annettiin siis kunnia Jumalalle, jolle se kuuluukin. (Toimitus.)

Huimapäiset urheilumuodot.  Kirjoituksessanne ”Nuoret kysyvät: huimapäiset urheilumuodot – pitäisikö minun ottaa riski?” teitte hyvin varoittaessanne nuoria benji-hypyn mahdollisista vaaroista (8.7.1994). Vajaan viikon kuluttua siitä, kun luin tämän kirjoituksen, Ison-Britannian yleisradiossa BBC:ssä ilmoitettiin, että neljä nuorta oli saanut vakavia silmävammoja benji-hypyn vuoksi. Kiitos suurenmoisesta lehdestänne.

D. F., Englanti

Kirjoitus kuolemaa uhmaavista urheilumuodoista ravisteli minut täysin hereille! Kiivetessäni kerran ylös jyrkkää kallionseinämää jouduin tilanteeseen, jossa en kyennyt liikkumaan eteen- enkä taaksepäin. Värisen vieläkin, kun ajattelen sitä, kuinka lähellä olin kuolemaa. Miten järjetöntä elämän tuhlausta se olisikaan ollut!

L. T., Yhdysvallat

Arvostin kirjoitusta hyvin paljon. Siellä, missä asun, nuoret harrastavat monia näistä huimapäisistä urheilumuodoista. He yrittävät saada myös minut osallistumaan niihin. Uutisissa kerrotaan kuitenkin usein ihmisistä, jotka ovat kuolleet tai loukkaantuneet vakavasti harrastaessaan näitä hauskanpitona pidettyjä urheilumuotoja, joista nuoret minulle kertovat. Kun olin lukenut kirjoituksen, tajusin, että minun olisi epäviisasta vaarantaa elämäni, jonka Jehova on minulle antanut, vain hetkellisen jännityksen vuoksi.

J. S., Yhdysvallat

Aids.  Palvelin kolme vuotta kokoaikaisena evankelistana. Enää se ei kuitenkaan ole minulle mahdollista. Minulla on aids. Kiitos siitä, että käsittelitte avoimesti tätä hankalaa aihetta kirjoituksessanne ”Kun aidsin uhrit tarvitsevat apuamme” (22.3.1994). Havaitsen, että te ajattelette kaikkien parasta. Näyttää kuitenkin siltä, että monilta on jäänyt huomaamatta ne kirjoituksen kohdat, joissa kannustettiin osoittamaan myötätuntoa kärsiviä kohtaan, ja että he ovat keskittyneet kirjoituksessa mainittuihin ”järkeviin varotoimiin”. Tuntuu siltä, kuin kirjoitus olisi antanut heille oikeuden pysyä etäällä. En voi muuta kuin ihmetellä, mitä tapahtuu sitten, kun vointini on paljon huonompi ja todella tarvitsen veljieni rakkautta ja tukea. Kieltäytyvätkö jotkut käymästä luonani, koska he pelkäävät tämän viruksen tarttuvan heihin?

M. N., Yhdysvallat

Arvostamme näitä suoria ajatuksia. Tarkoituksemme ei ollut ehkäistä tuen antamista aidsin uhreille. Totesimmekin kirjoituksessa: ”Tällä hetkellä ollaan yksimielisiä siitä, ettei aids tartu tavanomaisissa arkielämän tilanteissa. – – ihmisen [ei] tarvitse olla ylettömän pelokas ollessaan niiden lähellä, joilla on aids.” Ehdotetut varotoimet voivat lisätä niiden turvallisuudentunnetta, jotka ovat sääliväisesti tekemisissä aidsin uhrien kanssa. (Toimitus.)