Miljoonista tulee orjia

KUN Olaudah Equiano syntyi, eurooppalaiset laivat olivat jo noin 250 vuotta kuljettaneet orjia Afrikasta Atlantin yli. Orjuus oli kuitenkin paljon vanhempaa perua. Ihmisten orjuuttaminen, mikä useimmiten oli yksi sotien seuraus, oli ollut hyvin yleistä kautta maailman muinaisista ajoista asti.

Afrikassakin orjuus oli kukoistanut jo kauan, ennen kuin sinne saapui laivoja Euroopasta. Tietosanakirja The New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Mustassa Afrikassa on omistettu orjia koko sinä aikana, jolta on olemassa historiallista todistusaineistoa. – – Orjuus oli yleistä kaikkialla jo ennen islamin nousua, ja Afrikasta viedyillä mustilla orjilla käytiin yleisesti kauppaa kaikkialla islamilaisessa maailmassa.”

Afrikasta Amerikkaan suuntautunut orjakauppa oli kuitenkin erilaista, kun otetaan huomioon se, miten suurimittaista se oli ja miten kauan sitä kesti. Luotettavimpien arvioiden mukaan Atlantin yli kuljetettiin 1500-luvulta aina 1800-luvulle asti kaikkiaan 10–12 miljoonaa orjaa.

Kolmioreitti

Pian sen jälkeen kun Kristoffer Kolumbus oli tehnyt purjehdusmatkansa vuonna 1492, eurooppalaiset siirtolaiset perustivat Amerikkaan kaivoksia ja sokeriplantaaseja. Sen lisäksi että eurooppalaiset orjuuttivat paikallista väestöä, he alkoivat tuoda orjia Afrikasta.a Orjien kuljettaminen Atlantin yli alkoi 1500-luvun puolivälissä pikkupurona, mutta Equianon päivinä, 1700-luvun puolivälissä, se oli jo paisunut tulvaksi: noin 60000 vangiksi vuodessa.

Euroopasta lähteneet laivat liikennöivät yleensä kolmioreittiä. Ensin ne menivät Euroopasta etelään, Afrikkaan. Seuraavaksi ne purjehtivat kolmion alasivua Amerikkaan. Lopuksi ne purjehtivat takaisin Eurooppaan.

Kussakin kolmion kärjessä kapteenit kävivät kauppaa. Laivat lähtivät eurooppalaisista satamista raskaassa lastissa, kuljettaen kankaita, rautaa, aseita ja alkoholia. Kun kapteenit saapuivat Afrikan länsirannikolle, he vaihtoivat nämä tavaransa afrikkalaisten orjakauppiaitten toimittamiin orjiin. Orjat ahdettiin laivoihin, jotka sen jälkeen purjehtivat Amerikkaan. Amerikassa kapteenit myivät orjat ja lastauttivat laivoihinsa orjatyövoimalla tuotettuja hyödykkeitä: sokeria, rommia, melassia, tupakkaa, riisiä ja 1780-luvulta lähtien myös puuvillaa. Tämän jälkeen laivat purjehtivat takaisin Eurooppaan, ja kolmio sulkeutui.

Yhtä lailla eurooppalaisille ja afrikkalaisille kauppiaille kuin myös Amerikan siirtomaitten asuttajille tämä elävällä rahdilla käyty kauppa oli keino tehdä rahaa. Niille, joista oli tehty orjia – miehille ja vaimoille, isille ja äideille, pojille ja tyttärille – tällainen kauppa merkitsi puolestaan raakuuksia ja kauhuja.

Mistä nämä orjat olivat peräisin? Jotkut heistä oli saatu ryöstämällä, kuten Olaudah Equiano, mutta useimmat olivat afrikkalaisten valtakuntien välisissä sodissa saatua saalista. Orjien hankinta oli afrikkalaisten työtä. Orjakauppaan perehtynyt historiantutkija Philip Curtin kirjoittaa: ”Eurooppalaiset havaitsivat pian, että Afrikka oli aivan liian vaarallinen heidän omalle terveydelleen, jotta he olisivat voineet itse osallistua orjanmetsästykseen. Orjien hankinta jäi täysin afrikkalaisten työksi. – – Valtaosa orjiksi myydyistä oli alun perin ollut sodissa saatuja vankeja.”

Matka Amerikkaan

Matka Amerikkaan oli kammottava kokemus. Afrikkalaiset marssitettiin rannikolle ryhmissä, joiden jäsenet oli ketjuin kytketty toisiinsa, ja he saivat joskus virua kuukausimääriä kivisissä linnakkeissa tai pienemmissä puisissa aitauksissa. Kun sitten saapui orjalaiva, jonka seuraavana etappina oli Amerikka, vangit olivat usein jo heikossa kunnossa huonon kohtelun jäljiltä. Pahempaa oli kuitenkin tulossa.

Sen jälkeen kun miehet oli raahattu laivaan, riisuttu ilkosilleen ja he olivat läpäisseet laivan lääkärin tai kapteenin tekemän tarkastuksen, heidät pantiin kahlerautoihin ja vietiin kannen alle. Saadakseen lastistaan mahdollisimman paljon rahaa kapteenit ahtoivat ruumaan niin paljon orjia kuin sinne vain suinkin mahtui. Naisilla ja lapsilla oli vapaammat oltavat, vaikka se samalla antoikin miehistölle mahdollisuuksia tehdä heille seksuaalista väkivaltaa.

Ruumassa oli huono, ällöttävä ilma. Equiano kertoo, mitä hän sai kokea: ”Ruuman umpinaisuus, ilman kuumuus ja lisäksi suuri ihmismäärä laivassa, joka oli niin tupaten täynnä, ettei kellään ollut kunnolla tilaa kääntyä, saivat aikaan sen, että olimme tukehtua. Hikoileminen oli näin ollen niin runsasta, että pian ilma tuli monenlaisten inhottavien hajujen takia hengittämiseen kelpaamattomaksi, ja seurauksena oli, että orjia alkoi sairastua ja monet heistä kuolivat – –. Naisten kirkaisut ja kuolemaa tekevien vaikerointi saivat koko tämän kauhujen näyttämön tuntumaan lähes käsittämättömältä.” Vangit joutuivat sietämään tämän kaltaisia olosuhteita koko merimatkan ajan, joka kesti noin kaksi kuukautta ja joskus kauemminkin.

Taudit rehottivat kauhistavan epähygienisissä oloissa. Punatauti- ja isorokkoepidemiat eivät olleet harvinaisia. Kuolleisuus oli suurta. Todistusaineisto osoittaa, että aina 1750-luvulle asti joka viides afrikkalainen kuoli merimatkan aikana. Kuolleet heitettiin mereen.

Saapuminen Amerikkaan

Orjalaivojen lähestyessä Amerikkaa miehistö laittoi afrikkalaiset myyntikuntoon. Vangit päästettiin irti kahleistaan, heitä lihotettiin ja heihin hierottiin palmuöljyä, jotta he olisivat näyttäneet terveiltä ja jotta haavat ja vammat eivät olisi näkyneet.

Kapteenit myivät vankinsa useimmiten huutokaupalla, mutta joskus he järjestivät niin, että vangit myytiin etukäteen kiinteään hintaan. Equiano kirjoittaa: ”Merkin saatuaan (joka annettiin esimerkiksi rumpua lyömällä) ostajat rientävät pihalle, missä orjia säilytetään, valitakseen tuontierästä ne, jotka he katsovat parhaiksi. Tähän liittyvä melu ja hälinä ja ostajien kasvoista loistava into ovat omiaan suuresti lisäämään kauhistuneitten afrikkalaisten pahoja aavistuksia.”

Equiano jatkaa: ”Tällä tavoin sukulaiset ja ystävät häikäilemättä erotetaan toisistaan, eivätkä useimmat heistä koskaan enää näkisi toisiaan.” Niille perheille, jotka jotenkuten olivat onnistuneet pysyttelemään yhdessä siihenastiset painajaismaiset kuukaudet, tämä oli erittäin kova isku.

Työnteko ja ruoska

Afrikkalaisia orjia työskenteli plantaaseilla kahvin, riisin, tupakan, puuvillan ja etenkin sokerin tuotannossa. Toiset heistä raatoivat kaivoksissa. Jotkut työskentelivät puuseppinä, metallityöläisinä, kelloseppinä, aseseppinä ja merimiehinä. Toiset taas olivat erilaisissa palvelustehtävissä: palvelijoita, lastenhoitajia, ompelijoita ja kokkeja. Orjat raivasivat maata, rakensivat teitä ja taloja sekä kaivoivat kanavia.

Antamastaan työpanoksesta huolimatta orjia pidettiin kuitenkin omaisuutena, ja lain mukaan isännällä oli täysi valta omaisuuteensa. Orjuus ei silti olisi säilynyt pelkällä oikeuksien ja vapauden riistämisellä. Se säilyi ruoskan avulla. Orjanomistajien ja heidän työnjohtajiensa valta perustui heidän kykyynsä aiheuttaa kipua, ja sen he totisesti osasivat.

Estääkseen kapinointia ja pitääkseen orjansa kurissa omistajat määräsivät vähäpätöisistäkin rikkomuksista ihmisarvoa alentavia rangaistuksia. Equiano kirjoittaa: ”[Länsi-Intiassa] oli hyvin yleistä, että orjat merkittiin polttoleimalla, jossa oli heidän isäntänsä nimen alkukirjaimet, ja heidän kaulassaan riippui raskaita rautakoukkuja. Mitä vähäpätöisimmistäkin syistä heitä rasitettiin kahleilla, ja usein käytettiin muitakin kidutusvälineitä. Rautaista kuonokoppaa, peukaloruuveja jne. – – käytettiin joskus pienimpienkin rikkomusten takia. Olen nähnyt erästä neekeriä piestävän niin pahasti, että häneltä murtui luita, mikä kaikki tapahtui vain siitä syystä, että häneltä oli päässyt kattila kiehumaan yli.”

Joskus orjat päättivät nousta kapinaan. Useimmat kapinat kuitenkin epäonnistuivat, ja rangaistukset olivat julmia ja säälimättömiä.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 5]

Kuolleet heitettiin mereen

[Lähdemerkintä]

Culver Pictures

[Kuva s. 5]

Ruumaan ahdettiin niin paljon orjia kuin sinne vain suinkin mahtui

[Lähdemerkintä]

Schomburg Center for Research in Black Culture / The New York Public Library / Astor, Lenox and Tilden Foundations