Mitä isovanhemmille on tapahtumassa?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ITALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

”En ollut isoisänä uskonut, että lastenlapseni voisivat osoittaa minua kohtaan tällaista hellyyttä. He ovat lahja. Suloisia, viattomia lähettiläitä, jotka vahvistavat rakkauden siteitä.” (Ettore, isoisä)

VAIKKA edellä oleva kertookin hyvästä suhteesta, niin isovanhemmat, vanhemmat ja lastenlapset eivät aina tule toimeen keskenään näinä aikoina. Sen sijaan että nämä kolme sukupolvea olisivat yhteistoiminnassa, niiden kesken sattuu usein yhteentörmäyksiä. Mikä on ollut seurauksena? Se, että iäkkäämmät ihmiset, isovanhemmat, ovat entistä yksinäisempiä ja onnettomampia. He ovat niitä perheenjäseniä, jotka usein ovat suojattomimpia ja enemmän eristyksissä kuin muut. He ovat myös niitä, joiden puoleen lähiomaiset saattavat kääntyä saadakseen apua, kun heillä on rahavaikeuksia. Millainen on tilanne sinun suvussasi? Pidetäänkö siinä isovanhempia suuressa arvossa?

Muutaman vuosikymmenen aikana yhteiskunnan rakenteessa on kautta maailman tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet perheisiin ja niissä ihmissuhteisiin, ja seurauksena on ollut se, että patriarkaalinen perhejärjestelmä on kadonnut lähes tyystin. Euroopassa asuu vanhuksista enää vain 2 prosenttia lastensa luona. Keskimääräisen eliniän piteneminen ja syntyvyyden aleneminen ovat kuitenkin aiheuttaneet teollisuusmaissa sen, että niissä isovanhempien osuus kokonaisväestöstä nykyään jatkuvasti kasvaa. Isoäidit ja isoisät muodostavat 26 prosenttia Euroopan väestöstä, ja erään Euroopan unionin julkaiseman tutkimuksen mukaan tämä luku ”vääjäämättä kasvaa”. Japani ”on ylpeä siitä, että se perinteisesti on pitänyt huolta iäkkäistä kansalaisistaan”, kirjoittaa sanomalehti Asahi Evening News. Kuitenkin siellä on lähinnä kaupungeissa yhä yleisemmin tapana se, että isovanhemmat pannaan sairaaloihin tai hoitokoteihin, vaikka laitoshoitoon sijoittamiseen ei aina olisikaan todellista tarvetta. Samoin Etelä-Afrikassa, missä vanhoja ihmisiä perinteisesti on kohdeltu heidän arvonsa mukaisesti, on nykyään suuntauksena valitettavasti se, että iäkkäistä ei enää välitettäisi huolehtia, kertoo Kapkaupungissa ilmestyvä sanomalehti The Cape Times. Lehden raportissa kiinnitetään huomiota siihen, että perheet haluavat ottaa ”elämästä irti kaiken mahdollisen” ja että ne ”uskottelevat itselleen tehneensä kaiken, mitä niiltä odotettiinkin, kun ne ovat panneet isoäidin hoitokotiin”.

Samainen lehti kertoo tapauksesta, jossa kolme lasta pani iäkkään isoäidin moderniin vanhainkotiin, ja ”he lupasivat pitää hänestä huolta ja käydä säännöllisesti katsomassa häntä”. Mitä hänelle kuitenkin tapahtui? ”Aluksi häntä käytiin katsomassa joka päivä. Muutaman viikon kuluttua käyntikerrat putosivat kolmeen viikossa. Sen jälkeen yhteen kertaan viikossa. Vuoden kuluttua 2–3 kertaan kuukaudessa, lopulta 5–6 kertaan vuodessa, ja viimein käynnit lakkasivat melkein kokonaan.” Miten tämä isoäiti sai loputtoman pitkät päivänsä kulumaan? Kertomus sanoo sydäntä särkevästi: ”Hänen huoneessaan oli ikkuna, josta näkyi puu, ja hänen ainoita eläviä seuralaisiaan olivat kyyhkyset ja kottaraiset, jotka istuivat sen oksilla. Hän odotteli niiden saapumista yhtä innokkaasti kuin jos ne olisivat olleet lähisukulaisia.”

Sama on havaittavissa Etelä-Afrikassa niissäkin perheissä, jotka edustavat heimokulttuuria, sillä elämäntapojen länsimaistuminen on saanut monet lähtemään työnhakuun kaupunkeihin. Isovanhempien hylkäämiseen on muitakin syitä kuin vain se, että yhteiskunnalliset olot ovat muuttuneet. Ne inhimilliset ominaisuudet, jotka edistävät onnellista kanssakäymistä ja perhe-elämää, ovat kadonneet. Niitä ovat hyvyys, lähimmäisenkunnioitus ja perheenjäsenten välinen rakkaus. Lisäksi itsekkyys, nautinnonhaluisuus, ylpeys ja kapinahenki ovat yleistyneet. Tämän kaltainen moraalin madaltuminen on Raamatun mukaan eräs merkki siitä, että me elämme nykyään ”viimeisiä päiviä” (2. Timoteukselle 3:1–5). Sen sijaan että lapset ja lastenlapset arvostaisivat isovanhempia sen tähden, että näillä on elämää rikastuttava ja vakaannuttava vaikutus, he usein pitävät heitä haittana ja esteenä, sellaisina jotka eivät kykene sopeutumaan yhteiskunnan nopeaan muuttumiseen.a

Sukupolvien välinen kuilu levenee koko ajan lisää, ja se aiheuttaa melkoisesti jännitystä, joka on vielä voimakkaampaa silloin, kun vanhukset asuvat omaistensa luona. Isovanhempien antama panos voi kuitenkin olla suureksi eduksi. Mitkä ovat joitakin pahimpia sukupolvien välisiä ongelmia, jotka ovat esteenä läheisen kiintymyksen kehittymiselle isovanhempien, lasten ja lastenlasten välille? Miten isovanhemmat voivat saada takaisin sen arvokkaan roolin, joka heille perhepiirissä kuuluu?

[Alaviitteet]