Siellä missä aids on pandemia
ALLE 15 vuodessa aids on heittänyt synkän varjonsa jokaisen maapallon mantereen ylle. Vain muutamassa vuodessa tämä biologinen pommi on räjähtänyt pandemiaksi. WHO (Maailman terveysjärjestö) on arvioinut, että 5000 ihmistä saa tämän tartunnan kautta maailman joka päivä. Yli kolme ihmistä saa sen siis joka minuutti! Suurinta vahinkoa on syntynyt köyhissä maissa, niin sanotuissa kehitysmaissa. WHO ennustaa, että näissä maissa tulee vuonna 2000 olemaan 90 prosenttia kaikista HIV-tartunnan saaneista ja lopulta 90 prosenttia kaikista aidstapauksista.
Ne jotka ovat kokeneet kovimman iskun
Rose oli 27-vuotias naimisissa oleva kolmen lapsen äiti, kun hänen miehensä yllättäen sairastui. Mies kuoli joitakin kuukausia myöhemmin. Kuolemansyystä ei tuolloin ollut varmuutta. Lääkärien diagnoosi oli tuberkuloosi. Sukulaiset sanoivat, että mies oli noiduttu. Rosen miehen sukulaiset alkoivat ottaa haltuunsa Rosen omaisuutta. He veivät väkisin hänen lapsensa, kun hän ei ollut kotona. Rosen oli pakko palata omaan kyläänsä. Kahden vuoden kuluttua hänellä alkoi ilmetä aika ajoin oksentelua ja ripulointia. Silloin hän tajusi, että hänen miehensä oli kuollut aidsiin ja että hän oli myös saanut tämän tartunnan. Rose kuoli kolme vuotta myöhemmin 32-vuotiaana.
Tällaiset järkyttävät kertomukset ovat nykyään tavanomaisia. Joillakin alueilla on kokonaisia perheitä ja jopa kyliä hävinnyt.
”Aikamme suurin terveysongelma”
Kehitysmaiden hallitukset ovat hyvin epäedullisessa asemassa yrittäessään taistella tätä ongelmaa vastaan. Koska rahavaroista on pulaa ja on muitakin kalliita hankkeita, jotka vaativat kiireellisesti huomiota, aidsista on tulossa niin sanottu viimeinen pisara. Maailmanlaajuinen lama, elintarvikepula, luonnononnettomuudet, sodat, kulttuurisidonnaiset tavat ja taikauskoiset käsitykset pahentavat ongelmaa entisestään. Aidspotilailla usein esiintyvien tartuntatautien hoitamiseen tarvitaan välineitä ja lääkkeitä, ja tällainen erikoishoito on kallista. Monissa suurissa sairaaloissa potilaita on liikaa, voimavarat on käytetty loppuun ja työvoimaa on liian vähän. Suurin osa aidspotilaista lähetetään nykyään kotiin kuolemaan, jotta saataisiin tilaa muille hoitoa tarvitseville potilaille, joiden määrä kasvaa jatkuvasti. Aidsin yhteydessä ovat tuberkuloosin kaltaiset muut tartuntataudit lisääntyneet hälyttävästi. Joistakin maista on ilmoitettu, että tuberkuloosista johtuvat kuolemantapaukset ovat kaksinkertaistuneet kolmen viime vuoden aikana ja että jopa 80 prosentilla sairaaloiden aidspotilaista on tuberkuloosi.
Aidsin vaikutus yhteiskuntaan
Aids-pandemian vaikutukset eivät tunnu ainoastaan terveydenhuoltoalalla vaan myös kaikilla talouselämän ja yhteiskunnan alueilla. Peräti 80 prosenttia niistä, jotka ovat saaneet tämän tartunnan, kuuluu yhteiskunnan tuotteliaimpaan, 16–40-vuotiaiden, ikäryhmään. Suurin osa perheellisistä palkansaajista kuuluu tähän ikäluokkaan. Useimmat perheet ovat heistä riippuvaisia, mutta kun he sairastuvat ja lopulta kuolevat, nuorimmat ja vanhimmat jäävät vaille tukea. Kun lapsen vanhemmat ovat kuolleet missä tahansa afrikkalaisessa yhteisössä, lapsi on perinteisesti adoptoitu ja sulautettu sukuun. Mutta kun vanhemmat kuolevat nykyään, isovanhemmat tai muut elossa olevat sukulaiset ovat usein liian vanhoja tai heillä on jo kädet täynnä työtä, kun he yrittävät huolehtia omien lastensa tarpeista. Tämä on johtanut orpokriisiin ja katulasten määrän lisääntymiseen. WHO ennustaa, että yksistään Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 10 miljoonaa lasta jää orvoksi tämän vuosisadan loppuun mennessä.
Naisia aids-vitsaus ahdistaa ja rasittaa kaksin verroin. Ensisijaisesti juuri naisten odotetaan huolehtivan ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevista sairaista ja kuolevista – kaikkien muiden kotitöittensä lisäksi.
Mitä asian hyväksi tehdään
Koska 1980-luvun alkupuolella monilla hallitusviranomaisilla oli ennakkoluuloinen asenne aidsiin siihen liittyvän häpeän vuoksi ja koska he eivät tienneet, miten nopeasti se leviäisi, he suhtautuivat asiaan välinpitämättömästi. Vuonna 1986 Ugandan hallitus kuitenkin julisti sodan aidsia vastaan. Yhdeksän viime vuoden aikana Ugandan ansioksi on luettu ”edistyksellisimmät aidsin vastaiset toimet, joita tähän mennessä on kehitetty”.
Nykyään Ugandassa on yli 600 kansallista ja kansainvälistä järjestöä ja elintä, jotka ovat kiinnostuneita aidsin leviämisen hillitsemisestä. Nämä humanitaariset elimet ovat rakentaneet aids-valistusta antavien keskusten verkon, joka kattaa koko tuon maan. Yleistä tietoa aids-vitsauksesta levitetään ihmisille näytelmien, tanssien, laulujen, radio- ja televisio-ohjelmien, sanomalehtien sekä puhelimen välityksellä. Sekä aidsiin sairastuneet että lesket ja orvot saavat kotiavun ja aineellisen tuen lisäksi myös neuvonta-apua.
Jehovan todistajien keskuudessa ajatellaan, että orvoista ja leskistä huolehtiminen on osa kristillistä palvontaa (Jaakob 1:27; 2:15–17; 1. Johanneksen kirje 3:17, 18). Seurakunta ei omaksu itselleen perheenjäsenten vastuuta huolehtia omaisistaan. Mutta jos läheisiä sukulaisia ei ole tai jos orvot ja lesket eivät yksinkertaisesti pysty huolehtimaan itsestään, seurakunta tulee rakkaudellisesti heidän avukseen.
Esimerkiksi Joyce oli Jehovan todistaja, joka asui Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Hän oli aidsin uhri ja kuoli elokuussa 1993. Ennen kuolemaansa hän kirjoitti seuraavan selostuksen: ”Vartuin aikuiseksi protestanttina, ja myöhemmin menin naimisiin katolilaisen kanssa. Panin kuitenkin merkille, että monet kirkkoni jäsenet käyttäytyivät moraalittomasti, ja lakkasin sen vuoksi käymästä kirkossa. Vanhin sisareni tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja kun hän tuli käymään luonani, hän kertoi minulle, mitä hän oppi Raamatusta.
Mieheni vastusti voimakkaasti sitä, että tutkin Raamattua. Vanhempanikin – varsinkin isäni – alkoivat vastustaa minua. Vastustusta jatkui kaksi vuotta, mutta se ei lannistanut minua, sillä olin vakuuttunut siitä, että se mitä parhaillaan opin, oli totuus. Kun kerroin miehelleni, että halusin mennä kasteelle, hän oli raivoissaan. Hän pahoinpiteli minua ja käski minun muuttaa muualle. Niinpä lähdin ja asuin yksinäni pienessä vuokrahuoneessa.
Jonkin ajan kuluttua mieheni pyysi minua palaamaan hänen luokseen. Vähän aikaa paluuni jälkeen hän alkoi heikentyä ja sairastella. Olin yllättynyt, sillä hän oli aina ollut hyvin terve. Lopulta tajusimme, että hänellä oli aids. Hän kuoli vuonna 1987. Minä olin tuolloin vakituinen tienraivaaja [kokoaikainen evankelista], ja vaikka minusta olikin nyt tullut leski, jolla oli viisi lasta, jatkoin tienraivauspalvelusta.
Neljä vuotta myöhemmin vuonna 1991 tajusin, että olin saanut aidsin mieheltäni. Kuntoni alkoi heikentyä ja minulla oli ihottumaa, painoni putosi nopeasti ja sairastuin yhtä mittaa flunssaan. Jatkoin edelleen tienraivausta ja johdin 20:tä raamatuntutkistelua, mutta kun voimani vähenivät, minun täytyi vähentää niiden määrää 16:een. Seitsemän näistä oppilaista meni lopulta kasteelle.
En koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi tai masentuneeksi, sillä seurakunta oli minulle todellinen tuki. Lopulta minun täytyi jäädä pois joistakin kokouksista fyysisen heikkouteni vuoksi. Veljet nauhoittivat ne kasetille minua varten, ja sain jatkuvasti hengellistä ravintoa. Seurakunnan vanhimmat laativat vuorolistan, jonka ansiosta sisaret saattoivat vuorotellen huolehtia tarpeistani ja olla luonani jopa läpi yön. Yksi asia kuitenkin vaivasi minua – lapseni. ’Miten heidän käy, kun olen poissa?’ pohdiskelin.
Koska sukulaiset ottavat yleensä itselleen kuolleen omaisuuden Afrikassa, rukoilin jatkuvasti tästä asiasta Jehovaa. Päätin myydä taloni ja rakennuttaa pienempiä vuokra-asuntoja, jotta lapsillani olisi aina paikka, missä asua, ja jonkin verran säännöllistä tuloa. Seurakunnan veljet myivät taloni puolestani ja onnistuivat ostamaan tontin toisesta paikasta, ja he rakensivat asunnot minulle. Asuin yhdessä niistä ja olin levollisella mielellä, koska tiesin, että lapsistani pidettäisiin huolta.
Sukulaiseni olivat hyvin vihaisia siitä, että olin myynyt talon, ja he ryhtyivät taistelemaan oikeusteitse minua vastaan. Veljet tulivat jälleen avukseni ja paneutuivat asiaan puolestani. Voitimme oikeusjutun. Vaikka tunnenkin heikentyneeni paljon, Jehovan rakkaudellinen järjestö ja Valtakunnan toivo auttavat minua kestämään. Tilani vuoksi minut on nyt otettu sairaalaan. Hengelliset sisareni ovat yhä rinnallani ja huolehtivat tarpeistani yötä päivää, sillä sairaala ei kykene järjestämään riittävästi ruokaa ja vuodevaatteita.”
Kun Joyce oli ollut puoli vuotta sairaalassa, hänet lähetettiin kotiin. Kaksi päivää myöhemmin hän kuoli. Tällä hetkellä eräs seurakunnan tienraivaajasisar, jolla itselläänkin on kolme lasta, huolehtii Joycen viidestä lapsesta.
Ratkaisu
Ugandassa, missä aids on jo pandemia, presidentti Yoweri Kaguta Museveni sanoi: ”Uskon, että paras tapa vastata aidsin ja muiden sukupuoliteitse leviävien tautien asettamaan haasteeseen on vakuuttaa yhä uudestaan julkisesti ja peittelemättä, että jokaisen ihmisen tulee kunnioittaa lähimmäistään ja tuntea vastuuta hänestä.” Lyhyesti sanottuna avioelämässä on palattava yksiavioiseen moraaliin. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tämä on ainoa tapa pysyä turvassa ja ainoa tapa, jolla aids saadaan pysymään aisoissa. Harvat kuitenkaan uskovat, että tällaista moraalinormia aletaan noudattaa.
Jehovan todistajat kuuluvat niihin, jotka eivät ainoastaan usko, että tällaisen moraalin mukaan voi elää, vaan myös elävät sen mukaan. He myös uskovat, kuten Joyce uskoi, Jumalan lupaukseen uusista taivaista ja uudesta maasta, joissa vanhurskaus on asuva (2. Pietarin kirje 3:13). Maailmassa, joka on puhdistettu pahuudesta, Jehova Jumala täyttää sen lupauksen, joka on merkitty muistiin Ilmestyksen 21:4:ään: ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva.”
[Kuva s. 10]
Isä vie aidsiin kuollutta poikaansa haudattavaksi
[Lähdemerkintä]
WHO/E. Hooper