Varo ruoan välityksellä leviäviä sairauksia
”EN VOINUT edes poistua WC:stä 12 tuntiin”, sanoo Becky. ”Kouristukset olivat sanoin kuvaamattomia. Elimistöni kuivui niin perusteellisesti, että minulle täytyi antaa teho-osastolla nesteitä suoneen. Kului pari kolme viikkoa ennen kuin tunsin oloni jälleen normaaliksi.”
Becky oli saanut ruokamyrkytyksen, ruoan välityksellä leviävän sairauden. Useimpien tavoin hänkin selvisi siitä. Mutta hän muistaa tuon koettelemuksen yhä elävästi. ”En ollut koskaan tajunnut, että ruokamyrkytys voisi saada aikaan niin pahan olon”, hän sanoo.
Tämänkaltaiset tai vielä pahemmat kokemukset ovat huolestuttavan yleisiä. Kymmenet bakteerit, virukset, loiset ja alkueläimet uhkaavat myrkyttää ruokamme. Ja vaikka jotkin ruoan välityksellä leviävät sairaudet ovat vähentyneet teollisuusmaissa viime vuosina, World Health -lehdessä kerrotaan, että ”salmonelloosi ja eräät muut ovat uhmanneet kaikkia yrityksiä saada ne kuriin”.
On vaikea sanoa, kuinka yleisiä ruokamyrkytykset ovat, koska useimmista tapauksista ei ilmoiteta. Tri Jane Koehler Yhdysvaltain tautientorjuntakeskuksesta sanoo: ”Se mitä tiedämme, on vain jäävuoren huippu.”
Miksi ruoan välityksellä voi levitä sairauksia? Voit yllättyä saadessasi tietää, että ongelma syntyy usein kauan ennen kuin ruoka tulee myyntiin.
Epidemian kasvattaminen
Nykyaikaiset karjankasvatusmenetelmät melkeinpä takaavat sen, että taudinaiheuttajat pääsevät leviämään karjan keskuudessa nopeasti. Esimerkiksi Yhdysvaltojen lihateollisuudessa alle sata teurastamoa käsittelee noin 900000 farmin naudat. Kun karjat sekoitetaan tällä tavoin, saattaa joltakin farmilta tullut taudinkantaja laukaista epidemian.
Lisäksi tri Edward L. Menning, Yhdysvaltain eläinlääkärien kansallisen yhdistyksen puheenjohtaja, väittää, että Yhdysvalloissa ”vähintään 30 prosenttia eläinrehusta on taudinaiheuttajien saastuttamaa”. Toisinaan eläinrehuun lisätään teurasjätettä proteiinipitoisuuden suurentamiseksi, mikä saattaa levittää salmonellaa ja muita taudinaiheuttajia. Kun eläimille annetaan kasvun kiihdyttämiseksi pieniä antibioottiannoksia, bakteerit saattavat tulla vastustuskykyisiksi lääkkeitä vastaan. ”Hyvä esimerkki on salmonella, joka tulee yhä vastustuskykyisemmäksi antibiootteja kohtaan”, sanoo tri Robert V. Tauxe Yhdysvaltain tautientorjuntakeskuksesta. ”Mielestämme se johtuu siitä, että karjaeläimille annetaan antibiootteja. Sama saattaa koskea muitakin bakteereita.”
Yhdysvalloissa vain pieni prosentti kanoista kantaa salmonellaa suolistossaan, kun ne lähtevät kanaloista teurastamoon, mutta mikrobiologi Nelson Cox väittää, että ”se kasvaa 20–25 prosenttiin kuljetuksen aikana”. Pieniin häkkeihin sullotut kanat voivat helposti saada tartunnan. Nopea teurastus ja käsittely lisäävät riskiä. ”Linjan loppupäässä linnut ovat yhtä puhtaita kuin jos ne olisi upotettu likaiseen WC-pönttöön”, väittää mikrobiologi Gerald Kuester. ”Ehkä ne on pesty, mutta bakteerit ovat yhä tallella.”
Suurimittainen lihanjalostuskin voi olla vaarallista. ”Ruokaerät ovat nykyaikaisissa jalostuslaitoksissa niin suuria, että yksi tai kaksi laitokselle tullutta saastunutta ruokaerää saattaa saastuttaa tonneittain valmiita tuotteita”, sanotaan eräässä hakuteoksessa (The Encyclopedia of Common Diseases). Esimerkiksi yksi ainoa saastunut lihanpala voi saastuttaa kaikki jauhelihapihvit, joiden liha on jauhettu samalla myllyllä. Lisäksi ruoka, joka valmistetaan jossakin keskuspaikassa ja lähetetään kauppoihin ja ravintoloihin, saattaa olla vaarassa saastua, jos kuljetuksen aikana ei säilytetä oikeaa lämpötilaa.
Kuinka suuri osa torilla myytävästä ruoasta voi olla vaarallista? ”Ainakin 60 prosenttia kaikesta vähittäiskaupassa myytävästä ruoasta [Yhdysvalloissa]”, väittää tri Menning. On kuitenkin mahdollista ryhtyä varotoimiin ruoan välityksellä leviävän sairauden välttämiseksi, sillä FDA Consumer -lehden mukaan ”30 prosenttia kaikista sellaisista sairastumisista johtuu ruoan varomattomasta käsittelystä kotona”. Mihin varotoimiin voit ryhtyä?
Ennen kuin ostat . . .
Lue tuoteseloste. Mitä aineita tuote sisältää? Ole varovainen, jos siinä on käytetty raakoja kananmunia, joita saattaa olla esimerkiksi salaattikastikkeessa tai majoneesissa. Maidon tulee olla pastöroitua, ja juuston tulee olla valmistettu pastöroidusta maidosta. Tarkista viimeinen myynti- tai käyttöpäivä. Älä oleta, että tuotteet, joita väitetään täysin luonnonmukaisiksi, ovat ehdottoman turvallisia; niissä saattaa piillä vaaroja, joita lisäaineet on suunniteltu estämään.
Tutki ruoka ja sen pakkaus tarkoin. Jos ruoka ei näytä tuoreelta, älä osta sitä. Jos ostat kalan kokonaisena, sillä tulee olla kirkkaat silmät, punaiset kidukset sekä vahingoittumaton, kiinteä liha, ja fileen tulee olla kiiltävää, eikä siinä saa olla voimakasta ja epämiellyttävää hajua. Kalan tulee olla joko jäälaatikossa tai pakastealtaassa. Raaka kala voi saastuttaa esikypsytetyn kalan tai päinvastoin, jos ne ovat esillä vierekkäin. Myös vuotavat, pullistuneet tai muulla tavoin vahingoittuneet säilykepurkit voivat aiheuttaa botulismin – harvinaisen mutta toisinaan tappavan myrkytyksen, joka vaikuttaa keskushermostoon.
Ennen kuin syöt . . .
Kypsytä kunnolla. Tämä on parhaita keinoja suojautua tartuntaa vastaan. ”Oleta, että kaikki eläinperäinen ravinto on saastunutta, ja käsittele sitä sen mukaisesti”, neuvoo tri Cohen. Kananmunia tulee keittää niin kauan, että sekä keltuainen että valkuainen hyytyvät. Koska bakteerit voivat lisääntyä 4–60 asteen lämpötilassa, lihaa tulee kypsyttää niin kauan, että se tulee sisältä yli 70 asteiseksi, ja kana tulee kypsyttää yli 80 asteiseksi.
Noudata puhtautta laittaessasi ruokaa. Kaikki välineet tulee puhdistaa käytön jälkeen kunnolla. Vaikka jotkut väittävät, että puisissa leikkuulaudoissa saattaa pesiä bakteereita, erään tutkimuksen mukaan ne ovat turvallisempia kuin muoviset.a Mitä materiaalia leikkuulauta sitten lieneekin, se tulee pestä perusteellisesti pesuaineella ja kuumalla vedellä. Jotkut suosittelevat myös valkaisuaineen käyttöä. Pese kätesi sen jälkeen, kun olet käsitellyt raakaa lihaa tai kanaa, sillä mikä tahansa, mihin kosket, saattaa saastua.
Tarkkaile kelloa. Tuo ruokatavarat kotiin mahdollisimman nopeasti. Lisäksi ”mitään ei tulisi pitää poissa jääkaapista enempää kuin kaksi tuntia, olipa se keitettyä tai raakaa”, sanoo dieteetikko Gail A. Levey. ”Jos lämpötila ulkopuolella on yli 32 astetta, lyhennä aika tuntiin”, hän jatkaa.
Ennen kuin panet säilöön . . .
Käytä sopivia astioita. Jaa lämpimät ruoat pieniin astioihin, niin että ne jäähtyvät kylmäkalusteissa nopeasti. Jätä astioiden ympärille tilaa, niin että ilma pääsee kiertämään; siten jääkaapin tai pakastimen lämpötila ei nouse. Kaikki astiat ja rasiat pitää peittää, jotta bakteerit eivät pääse leviämään.
Tarkista kylmäkalusteesi. Pakastimen lämpötilan ei tulisi olla yli 18 pakkasastetta, ja jääkaapin lämpötilan tulisi pysyä alle 4 asteen. Vaikka lihaa ja kanaa voi säilyttää pakastimessa useita kuukausia, jääkaapissa ne voivat alkaa pilaantua muutamassa päivässä. Kananmunat tulee käyttää kolmen viikon kuluessa. Jotta ne pysyisivät ehjinä ja riittävän kylminä, ne olisi parasta säilyttää omassa pahvirasiassaan jääkaapin sisäosan hyllyllä mieluummin kuin niille varatussa ovitelineessä, joka on jääkaapin lämpimimpiä paikkoja.
Jos ruoka kaikista edellä mainituista varotoimista huolimatta näyttää tai haisee epäilyttävältä, heitä se pois! Vaikka ruokamyrkytys yleensä tulee ja menee ilman vakavia seurauksia, se voi toisinaan olla tappava – varsinkin lapsille, iäkkäille ja sellaisille, joilla on heikko vastustuskyky.b
Tuhansia vuosia sitten Jumala sanoi Nooalle: ”Kaikki eläimet, linnut ja kalat – – minä annan ne kaikki teille ruoaksi.” (1. Mooseksen kirja 9:2, 3, Today’s English Version.) Massatuotannoksi paisuneen teurastuksen, keskittyneen käsittelyn sekä suurimittaisen jakelun vuoksi vaara saada eläinravinnosta jokin sairaus on kasvanut. Tee sinä siksi oma osasi kuluttajana. Ole varuillasi, kun ostat, valmistat ja säilytät ruokaasi.
[Alaviitteet]
b Jos saat ruokamyrkytyksen, lepää paljon, juo nestettä, esimerkiksi mehua, lientä tai hiilihapottomia virvoitusjuomia. Jos esiintyy toistuvia hermostollisia oireita tai jatkuvaa kuumetta, huimausta, oksentelua, verensekaista ulostetta tai kovaa kipua tai jos kuulut riskiryhmään, voi olla viisainta mennä lääkäriin.
[Tekstiruutu s. 23]
Kun olet ulkona syömässä
Piknikki. Käytä hyvin eristettyä kylmälaukkua, jossa on kylmävaraaja. On ehkä parempi kuljettaa sitä sisällä autossa kuin tavaratilassa. Retken aikana kylmälaukku tulisi pitää varjossa kansi suljettuna. Säilytä kaikkia raakoja ruoka-aineita muista erillään. Ei ole suositeltavaa esikypsentää ruokaa kotona ja valmistaa se loppuun myöhemmin grillissä, koska bakteerit lisääntyvät helposti puolikypsässä ruoassa.
Ravintolat. ”Vältä ravintoloita, jotka eivät näytä siisteiltä”, varoittaa tri Jonathan Edlow. ”Jos ruokailutila vaikuttaa likaiselta, keittiö on todennäköisesti samanlainen.” Lähetä takaisin kaikki ”kuuma” ruoka, joka ei ole kuumaa tai täysin kypsää. Jos kana näyttää hiukankin vaaleanpunaiselta, sitä ei tulisi syödä. Paistetut kananmunat tulee olla kunnolla paistettuja molemmilta puolilta. ”Mitä löysempi keltuainen, sitä suurempi riski”, varoitetaan FDA Consumer -lehdessä.
Salaattipöydät. Koska se vaihtelee, missä määrin salaattipöydissä tarjoiltavia ruokia on tarpeen kypsentää ja missä lämpötilassa niitä täytyy säilyttää, nämä pöydät ovat Newsweek-lehden mukaan ”täydellisiä temmellyskenttiä mikrobeille”. Tarkista salaattipöydän puhtaus ja varmista, että ruoat, joiden tulisi olla kylmiä, ovat asianmukaisissa kylmäaltaissa. Vaikka salaattipöytä pidettäisiinkin kunnossa, bakteerit saattavat siirtyä asiakkaalta seuraavalle. Mikrobiologi Michael Pariza sanoo: ”Et voi tietää, kuka on viimeksi koskenut salaattikastikekauhaan.”
Kutsut. Tri Edlow ehdottaa, että jos ruoka tarjoillaan noutopöydästä, tulisi ”asettaa pieniä määriä ruokaa pöydälle ja pitää loput ruokalajit jääkaapissa tai uunissa, sen sijaan että ruoan annetaan seistä pitkään”. Säilytä kylmiä ruokalajeja alle 4 asteessa ja kuumia yli 60 asteessa. Liha, joka on kypsennetty myöhempää käyttöä varten, tulee laittaa heti jääkaappiin ja pitää siellä, kunnes on aika ottaa se käyttöön. Ruoka voidaan kuumentaa kokonaan uudelleen ennen sen syömistä.
[Kuva s. 20]
Jos se ei näytä tuoreelta, älä osta sitä
[Kuva s. 22]
Onko ravintolassa, jossa syöt, puhdas keittiö?