Ainutlaatuinen Matterhorn
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN SVEITSIN-KIRJEENVAIHTAJALTA
”KOKO maailmassa on vain YKSI Matterhorn; vain YKSI vuori, joka on mittasuhteiltaan niin tasapainoinen. Loistava näky!” Näin sanoi italialainen alpinisti Guido Rey.
Matterhorn on todella poikkeuksellinen huippu, yksi maailman tunnetuimpia vuoria. Luultavasti näiden sivujen valokuva ei ole ensimmäinen, jonka olet tästä vaikuttavasta vuoresta nähnyt.
Pyramidimainen Matterhorn sijaitsee Italian ja Sveitsin rajalla, kymmenen kilometriä lounaaseen sveitsiläisestä Zermattin kylästä, jonka mukaan huippu on saanut nimensä. Se kurottautuu taivasta kohti 4478 metrin korkeuteen, ja siinä on kaksi noin sadan metrin päässä toisistaan olevaa huippua.
Vaikka Matterhorn on osa Keski-Alppeja, se seisoo yksinään ilman lähinaapureita. Tämän vuoksi vuoren voi nähdä mahtavasti joka suunnasta ja se on hyvin valokuvauksellinen.
Jotkut ovat osuvasti kuvailleet Matterhornia muodoltaan obeliskiksi. Sen neljä sivua osoittavat neljään pääilmansuuntaan, ja vuorenharja jakaa jokaisen sivun selvästi erilleen.
Korkeudestaan huolimatta Matterhorn ei ole aina lumipeitteinen. Myöhäiskeväällä sen yläosien jyrkät, kiviset rinteet luopuvat auringon lämmössä lumi- ja jäävaipastaan. Alempana idän ja luoteen puolella jäätiköt ovat ympäri vuoden painautuneina vuorta vasten kuin valkoinen vyö sen vyötäisillä.
Moni ihailija on pohtinut, miten tämä vertaansa vailla oleva vuori on syntynyt. Sen juurella ei ole irtokivikasoja, jotka olisivat jäänteitä siitä materiaalista, josta se veistettiin. Tällaisten irtokivien on täytynyt huuhtoutua pois sen olemassaolon lukemattomina tuhansina vuosina. Miten suurten luonnonvoimien onkaan täytynyt vaikuttaa tähän kauniiseen näkyyn!
Varhainen asutus
Matterhornin juurelle johtavassa alppilaaksossa asuttiin jo Rooman maailmanvallan aikaan. Historia kertoo, että vuonna 100 eaa. roomalainen kenraali Marius ylitti Matterhornin itäpuolella 3322 metrin korkeudessa kulkevan Theodulin solan. Tätä vuoristopolkua pitkin kuljetettiin myös keskiajalla tavaroita etelästä pohjoiseen.
Noina aikoina Matterhorn herätti alueen asukkaissa suurta kunnioitusta ja jopa taikauskoista pelkoa. He eivät koskaan yrittäneet kiivetä tuolle vuorelle, jolla he ajattelivat itse Paholaisen asuvan! Kuka muukaan syöksisi alas jää- ja lumivyöryjä ja talonkokoisia kiviä?
Kiinnostus luonnontieteisiin kasvaa
Siitä, mitä vastaan nuo nöyrät ihmiset suojautuivat, tuli myöhemmin erittäin suosittua Englannin seurapiireissä. Kiinnostus tieteitä kohtaan alkoi kasvaa, mikä aiheutti sen, että tutkimusmatkailijat kiipesivät vuorille tutkimaan eri tiedonaloja, muun muassa geologiaa, topografiaa ja kasvitiedettä.
Vuonna 1857 Lontoossa perustettiinkin alppiklubi, ja monet varakkaat englantilaiset matkustivat Ranskaan, Italiaan tai Sveitsiin valloittamaan Alppeja. Nämä huimapäät kiipesivät huipulle toisensa perään, muiden muassa Mont Blancille. Vaikka tämä 4807 metriä korkea vuori on Euroopan korkein, se ei ole vuorikiipeilijöille yhtä suuri haaste kuin Matterhorn.
Kaikkiin näihin ponnistuksiin ei ryhdytty puhtaasti luonnontieteen nimessä. Kunnianhimo hiipi kuvaan. Maineen saaminen ensimmäisenä, rohkeimpana ja kovakuntoisimpana oli iso asia. Sana ”urheilu” merkitsi tuohon aikaan Englannissa vain vuorikiipeilyä.
Vuoden 1865 kesä oli vilkkaimpia vuorikiipeilykausia erityisesti Matterhornilla. Tämä kiehtova pyramidi oli ainoita vielä valloittamattomia huippuja. Sitä pidettiin luoksepääsemättömänä, ja paikalliset oppaat kieltäytyivät edes yrittämästä sille. Heidän asenteensa oli: mikä muu huippu tahansa, mutta ei ”Mattin sarvi”.
Matterhornin valloitus oli kuitenkin väistämätön. 1860-luvun alussa valloitettiin monia alppivuoria. Kiipeilijät oppivat kokemuksesta ja kehittivät uusia menetelmiä. Eräs lontoolainen toimittaja lähetti 20-vuotiaan englantilaismiehen Edward Whymperin Sveitsiin laatimaan piirroksia alppimaisemista erääseen tämänaiheiseen kirjaan. Vuoret lumosivat Whymperin, ja vuorikiipeily kehittyi hänelle intohimoksi. Hän valloitti monia huippuja sekä Ranskassa että Sveitsissä ja yritti moneen kertaan kiivetä Matterhornille. Mutta ”Sarvi” piti puolensa.
Matterhorn valloitettu!
Vihdoin heinäkuussa vuonna 1865 kolme eri vuorikiipeilijäryhmää sattui tapaamaan Zermattissa – kaikki kolme olivat päättäneet kiivetä Matterhornille. Näille kolmelle vuorikiipeilijäryhmälle aiheutti kiirettä eräs italialaisryhmä, joka saattoi päästä heidän edelleen, minkä vuoksi ne päättivät liittyä yhdeksi cordéeksi eli yhteen köytetyksi vuorikiipeilijäryhmäksi. Ryhmän muodosti seitsemän miestä: Edward Whymper ja lordi Francis Douglas, Charles Hudson ja hänen nuori ystävänsä Hadow – jotka olivat kaikki englantilaisia – sekä kaksi sveitsiläistä opasta ja yksi ranskalainen opas, jotka he onnistuivat palkkaamaan.
Lähtö tapahtui Zermattista aamulla 13. heinäkuuta. He lähestyivät verkkaisesti vuorta idästä päin ja totesivat alaosien olevan suhteellisen helppoja kiivetä. He pystyttivät telttansa noin 3300 metrin korkeuteen ja nauttivat kaikessa rauhassa tuosta aurinkoisesta loppupäivästä.
Seuraavana aamuna, 14. heinäkuuta, ennen auringonnousua he alkoivat kiivetä. Köyttä tarvittiin vain satunnaisesti. Jotkin osuudet olivat vaikeampia kuin toiset, mutta monesti he pystyivät kiertämään vaikeat esteet. Kahden lepotauon jälkeen he tulivat ankarimmalle osuudelle. Viimeiset 70 metriä oli kuljettava lumikenttää pitkin, ja kello 13.45 he saapuivat huipulle. Matterhorn oli valloitettu!
Huipulla ei näkynyt jälkeäkään ihmisistä, joten he olivat todennäköisesti ensimmäisiä. Mikä tunne! Tämä voittoisa ryhmä ihaili joka suuntaan avautuvaa henkeäsalpaavaa näkyä tunnin verran, ja sitten se oli valmis laskeutumaan. Italialaiset vuorikiipeilijät, jotka yrittivät nousua samana päivänä, jäivät kauaksi taakse ja kääntyivät takaisin tajuttuaan hävinneensä kisan.
Hyvin kallis hinta
Kiipeilijöiden oli kuitenkin vielä maksettava voitostaan hyvin kallis hinta. Tultuaan eräälle vaikealle rinneosuudelle he sitoivat itsensä yhteen köydellä ja kokenein opas otti johdon. Vaikka he olivat varovaisia, nuorin mukana olleista liukastui, kaatui alapuolellaan kulkevan miehen päälle ja veti mukaansa yläpuolellaan olevat. Kolme viimeistä miestä säikähtivät huutoa ja onnistuivat pitämään kiinni kivistä. Mutta köysi katkesi, ja silmänräpäyksessä neljä ensimmäistä miestä putosi alas jyrkänteeltä ja katosi näkyvistä.
Lamautuneet Edward Whymper ja kaksi sveitsiläisopasta jäivät hyvin kriittiseen paikkaan. Heidän täytyi leiriytyä yöksi ja palata Zermattiin seuraavana päivänä. Näin tuon päivän loisto kääntyi hetkessä onnettomuudeksi, joka jätti eloon jääneisiin elinikäisen jäljen.
Kolme noista neljästä ruumiista löydettiin myöhemmin jäätiköltä 1200 metrin päässä onnettomuuspaikalta. Neljättä, lordi Douglasia, ei koskaan löydetty.
Nämä eivät olleet Matterhornin rinteiden viimeiset uhrit. Vaikka monia köysiä on kiinnitetty lujasti kallioon niiden useiden reittien varrelle, jotka kulkevat pitkin ja poikin kivisiä vuorenrinteitä ja kapeita halkeamia, ja vaikka kokemusta on karttunut ja vuorikiipeilijöiden varusteet ovat parantuneet paljon, yksistään tällä vuorella on sattunut noin 600 kuolemantapausta.
Vaaroja
Eräs seikka, joka vaikuttaa suuresti turvallisuuteen, on sää. Se voi muuttua hyvin nopeasti. Päivä saattaa alkaa kauniina, mutta aivan huomaamatta paksu sumu tai tummat pilvet voivat verhota pyramidin ja voi puhjeta hirvittävä myrsky. Siihen saattaa liittyä pelottavaa salamointia ja ukkosenjyrinää sekä rajua tuulta, ja seurauksena voi lopulta olla voimakas lumivyöry. Ja kaikki tämä voi tapahtua kauniina kesäpäivänä!
Jos tällainen käänne yllättää kiipeilijät, heidän on ehkä vietettävä yö ulkona, kenties pienellä tasanteella, missä he töin tuskin mahtuvat seisomaan. Lämpötila voi laskea pakkasen puolelle. Alapuolella on syvyys. Silloin voi toivoa, että olisi tervehtinyt Matterhornia vain kaukaa!
Vaarana ovat myös putoavat kivet. Joskus ajattelemattomat kiipeilijät itse aiheuttavat kivivyöryn. Useimmiten syyt ovat kuitenkin luonnossa. Lämpötilanmuutokset, jää ja lumi, kaatosade ja auringonpaahde sekä ”Sarvea” vainoavat kovat tuulet vaikuttavat kaikki kiviin ja saavat isoja lohkareita irtoamaan. Joskus lohkareet pysyvät vuosia paikoillaan kuin iso pino lautasia, mutta lumivyöryt voivat lopulta saada ne liikkeelle ja putoamaan.
Monet kiipeilijät ovat ihastelleet sitä, että vaikka tällaista kehitystä on jatkunut tuhansia vuosia, vuori on silti säilyttänyt hoikan, obeliskimaisen muotonsa eikä sen muuttumisesta ole nähtävissä merkkiäkään. Verrattuna 2,5 miljardiin kuutiometriin kiveä, joka vuoressa on arvioitu olevan, putoilevien kivien määrä ei kuitenkaan ole niin suuri, että se muuttaisi vuoren muotoa. Mutta loukkaantumisia ja kuolemantapauksia ne aiheuttavat.
Matterhornille kiipeämisestä on samaan aikaan tullut hyvin suosittua. Jotkut oppaat ovat käyneet sen huipulla satoja kertoja. Lisäksi monet miehet ja naiset toistavat urotyön ja valitsevat joka kerran uuden reitin.
Mutta on myös niitä, jotka yrittävät kiivetä sille mutta tajuavat, että joko olosuhteet eivät ole suosiolliset tai heidän omat kykynsä, fyysinen kuntonsa tai valmennus ovat riittämättömiä. He eivät siksi jatka kiipeämistä, vaan antavat järjen voittaa halun saada mainetta sen valloittajana.
Oletpa sitten nähnyt tämän vaikuttavan vuoren valokuvissa tai valkokankaalla tai seissyt sen vieressä ja ihaillut kunnioittaen sen loistavia värisävyjä auringonnousua tai -laskua vasten, mieleesi on ehkä tullut Suuri Kuvanveistäjä. Koska tunnet syvää kunnioitusta hänen kättensä töitä kohtaan, olet voinut hyvinkin toistaa sydämessäsi psalmin 104:24 sanoja: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.”