Miksi Euroopassa on kansainvälinen tuomioistuin?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ALANKOMAIDEN-KIRJEENVAIHTAJALTA

KUN eräälle huoltamon omistajalle Alankomaiden pohjoisosassa ei myönnetty lupaa myydä nestekaasua, mikä merkitsi myös sitä, ettei hän saanut muuttaa autojen moottoreita nestekaasulla käyviksi, hän kävi pitkän oikeustaistelun eri tuomioistuimissa saadakseen tämän valtion asettaman rajoituksen kumotuksi. Tuona aikana hän meni vararikkoon.

Koska hänestä tuntui, ettei hän ollut saanut oikeutta Alankomaiden tuomioistuimissa, hän vei asiansa Strasbourgissa toimivaan Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuimeen. Tämä eurooppalainen tuomioistuin teki vuonna 1985 hänelle suotuisan päätöksen. Huoltamon omistaja piti tuomioistuimen päätöstä mahtavana moraalisena voittona, sillä hänen mielestään se todisti, että hän oli ollut kaiken aikaa oikeassa.

Hän on yksi niistä monista Euroopan maiden kansalaisista, jotka ovat vieneet asiansa viime vuosikymmeninä Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuimeen. Tämä tuomioistuin ei käsittele ainoastaan Euroopassa asuvien yksilöiden valituksia vaan myös niitä valituksia, joita valtiot esittävät toisiaan vastaan, kun katsotaan, että ihmisten perusoikeuksia ei ole kunnioitettu. Oikeusjuttujen määrän lisääntyminen kansainvälisissä tuomioistuimissa kertoo siitä, että kansalaiset ja jotkin hallitukset kaipaavat oikeutta.

Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuin

Vuonna 1950 useat Euroopan valtiot, jotka kuuluivat Euroopan neuvostoon, päättivät konferenssissaan Roomassa laatia sopimuksen, jonka avulla ne voisivat taata kansalaisilleen ja tuomiovaltansa alaisuudessa oleville ulkomaalaisille tiettyjä oikeuksia ja vapauksia. Samalla kun muita oikeuksia lisättiin myöhemmin, yhä useammat Euroopan valtiot liittyivät tähän Euroopan sopimukseen, jotta ne voisivat turvata ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Jotkin näistä oikeuksista liittyvät elämän suojelemiseen ja kidutuksen ehkäisemiseen ja toiset perhe-elämään ja uskonnon-, sanan-, mielipiteen- sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen. Kun näitä ihmisoikeuksia loukataan, uhrit voivat jättää valituksen kyseistä valtiota vastaan Euroopan neuvoston pääsihteerille.

Tämän tuomioistuimen perustamisen jälkeen sille on jätetty yli 20000 valitusta. Miten tuomioistuin päättää, mitkä jutut se ottaa käsiteltäväksi? Ensin yritetään saada aikaan sovinto. Jos se ei onnistu ja valitusta pidetään aiheellisena, se viedään Strasbourgissa toimivaan Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuimeen. Vain noin viisi prosenttia valituksista etenee lopulta tähän tuomioistuimeen. Vuoden 1995 loppuun mennessä tämä tuomioistuin oli antanut 554 päätöstä. Vaikka yksilön valitusasiassa sen päätös sitoo sitä valtiota, jota asia koskee, tilanne ei ole yksinkertainen, kun on kyse valtion tai valtioiden jättämästä valituksesta. Tällaisessa tapauksessa on todennäköistä, että se valtio, jota vastaan tuomio langetetaan, toimii mieluummin omien etujensa mukaisesti kuin mukautuu edellä mainitun sopimuksen vaatimuksiin. Haagissa toimiva kansainvälinen tuomioistuin käsittelee vain valtioiden välisiä kiistoja, kun taas Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuin antaa päätöksiä myös kansalaisten ja valtioiden välisissä riita-asioissa.

Palvontavapautta puoltavia voittoja Euroopassa

Vuonna 1993 Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuin teki kaksi tärkeää palvontavapautta puoltavaa päätöstä. Ensimmäinen tapaus koski Kreikan kansalaista Minos Kokkinakisia. Hänet oli pidätetty Jehovan todistajana yli 60 kertaa vuodesta 1938 lähtien, hänet oli viety 18 kertaa Kreikan tuomioistuinten eteen ja hän oli viettänyt yli kuusi vuotta vankilassa.

Euroopan ihmisoikeuksien tuomioistuin päätti 25. toukokuuta 1993, että Kreikan hallitus oli loukannut tuolloin 84-vuotiaan Minos Kokkinakisin uskonnonvapautta, ja myönsi hänelle 14400 dollaria (noin 60000 markkaa) vahingonkorvausta. Oikeus hylkäsi Kreikan hallituksen väitteen, että Kokkinakis ja Jehovan todistajat käyttävät painostusta keskustellessaan uskonkäsityksistään toisten kanssa. (Aiheesta saa lisätietoa Vartiotornista 1.9.​1993 s. 27–31.)

Toisessa tapauksessa tämä eurooppalainen tuomioistuin antoi suotuisan päätöksen itävaltalaiselle Ingrid Hoffmannille. Koska hänestä oli hänen naimisissaolonsa aikana tullut Jehovan todistaja, hänen ei annettu olla avioeronsa jälkeen kahden lapsensa holhooja. Alemmat tuomioistuimet olivat alun perin määränneet holhousoikeuden hänelle, mutta korkein oikeus määräsi sen hänen entiselle aviomiehelleen, joka oli katolilainen. Oikeus perusti tämän päätöksen siihen Itävallan lakiin, jonka mukaan lapset tulee kasvattaa katoliseen uskoon, jos vanhemmat ovat olleet naimisiin mennessään katolilaisia, elleivät molemmat päätä vaihtaa uskontoaan. Hänen entinen aviomiehensä väitti, että nyt kun vaimosta oli tullut Jehovan todistaja, tämä ei kyennyt kasvattamaan lapsia normaalilla, järkevällä tavalla. 23. kesäkuuta 1993 tämä eurooppalainen tuomioistuin päätti, että Itävalta oli syrjinyt häntä hänen uskontonsa perusteella ja loukannut hänen oikeuttaan kasvattaa perhettään. Hänelle määrättiin maksettavaksi vahingonkorvausta. (Aiheesta saa lisätietoa Herätkää!-lehdestä 8.10.​1993 s. 15.)

Nämä päätökset vaikuttavat kaikkiin niihin, jotka pitävät suuressa arvossa uskonnon- ja sananvapautta. Kansainvälisille tuomioistuimille jätetyt valitukset voivat edistää kansalaisten perusoikeuksien suojelemista. On myös hyvä tunnustaa oikeuselinten rajoitukset. Vaikka niillä olisi miten hyvät aikomukset tahansa, ne eivät voi taata kestävää rauhaa ja ihmisoikeuksien täydellistä kunnioitusta.