Nuoret kysyvät:
Ovatko nuuska ja purutupakka vaarattomia?
KUN 13-vuotias Cord muutti Yhdysvaltojen Keskilänteen, hän huomasi pian, että häneltä puuttui eräs kahdeksasluokkalaisen poikaoppilaan vakiovaruste: nuuskatupakkarasia. Useimmat Cordin uusista ystävistä käyttivät nuuskaa, eikä hän halunnut olla erilainen. Kun siis muuan poika antoi Cordille pienen paketin nuuskaa, hän otti sen ja työnsi hiukan nuuskaa alahuulensa ja ikenensä väliin aivan kuin vanha konkari. (Listen-aikakauslehti.)
Nuori Cord on tuskin mikään poikkeus. Suusairauksien professori Christopher A. Squier sanoo, että yhä useammat teini-ikäiset pojat aloittavat nuuskaamisen. Vaikka nuuskan ja purutupakan myyntiluvut tasoittuivat 1980-luvun lopulla, niin tri Squierin mukaan ”kostean nuuskan käyttö lisääntyy jälleen”.a Tutkijat kertovat esimerkiksi, että Yhdysvalloissa joka viides yläasteen ja lukion poikaoppilas ja Ruotsissa joka kolmas nuorimies – miljoonat nuoret – käyttää nykyään nuuskaa ja purutupakkaa. Miksi on näin?
”Se on turvallisempaa kuin tupakan polttaminen.” ”Ei ole mitään todisteita siitä, että se olisi vaarallista.” ”Ystäväni nuuskaavat. Ei se heitä vahingoita.” ”Hyppysellinen silloin tällöin ei vahingoita minua.” ”Kukaan ei ole koskaan kuollut sen vuoksi.” Yhdysvaltain syöpäyhdistyksen mukaan nämä ovat joitakin niistä syistä, joita nuoret esittävät usein perusteluiksi sille, miksi he alkavat käyttää nuuskaa ja purutupakkaa.
Mikä on saanut nuoret ajattelemaan, että nuuskaaminen on turvallisempaa kuin tupakan polttaminen? Onko asia todella näin?
Sanoma menee perille
Mahtava tupakkateollisuus pommitti nuoria vuosikausia mainoksilla, joissa annettiin ymmärtää, että nuuska ja purutupakka ovat lähes yhtä vaarattomia kuin purukumi ja yhtä tarpeellisia kuin oikeata merkkiä olevat lenkkitossut. Sellaiset mainoslauseet kuin ”Ota mälli savujen sijaan”, ”Saan todellisen tupakkanautinnon ilman tulta” ja ”Hyppysellinen riittää” vihjasivat nokkelasti nuuskaamisen paremmuuteen.
Sen jälkeen kun Yhdysvalloissa kiellettiin esittämästä tällaisia mainoksia televisiossa ja radiossa, tupakkateollisuus syötti edelleen sanomaansa lehtimainosten kautta. Kiiltäväpintaiset kuvat voimakkaista miehistä, joilla on mahdottoman hauskaa metsästyksen, vuorikiipeilyn ja koskenlaskun parissa – samalla kun nuuskarasiat pilkistivät huomiota herättävästi miesten takataskuista – välittivät voimakkaan ja selvän sanoman: ”Nuuskan ja purutupakan käyttö on kaunista, luonnollista ja ovi miehuuteen!”
Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtajan vuoden 1994 raportissa nimeltä Preventing Tobacco Use Among Young People sanotaan monien nuorten nykyään uskovan, että ”nuuska- ja purutupakkatuotteet ovat vaarattomia ja yleisesti hyväksyttyjä”. Eräässä yläasteen ja lukion oppilaiden keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että ”noin 60 prosenttia yläasteen oppilaista ja 40 prosenttia lukion oppilaista uskoi, että nuuskan ja purutupakan säännöllisessä käytössä ei ollut juuri lainkaan riskiä tai vain pieni riski”. Ja nekin nuuskaa tai purutupakkaa käyttävät oppilaat, jotka myönsivät sen käytön saattavan olla vaarallista, ”eivät pidä riskiä suurena”. Mainosten sanoma menee perille. Mutta pitävätkö ne paikkansa?
Muuan Raamatun sananlasku sanoo: ”Kokematon uskoo joka sanan, mutta terävänäköinen harkitsee askeleitaan.” Tai niin kuin eräs toinen sananlasku ilmaisee asian: ”Jokainen terävänäköinen toimii tiedon mukaan.” (Sananlaskut 13:16; 14:15.) Mitä tosiasiat sitten osoittavat nuuskasta ja purutupakasta?
Huonoja uutisia
Vaikka mainokset ehkä antavat ymmärtää, että nuuskan ja purutupakan käyttö parantaa imagoasi ja on elimistöllesi vaaratonta, niin tosiasiat osoittavat aivan toista. Ensinnäkään nuuskan ja purutupakan käyttö ei paranna ulkonäköäsi. Jos et usko, niin työnnä kielesi poskeesi ja katso peiliin. Näyttääkö hyvältä? Ei taatusti. Ja näin se vaikuttaa pelkästään ulkonäköösi! Sen vaikutus elimistöösi on paljon pahempi.
Esimerkiksi purutupakan ja nuuskan säännöllisten käyttäjien huulet halkeilevat, hampaat tummuvat, henki haisee pahalle ja ikenet aristavat – ei mikään naurun aihe. Lisäksi heidän maku- ja hajuaistinsa heikkenevät, kun taas heidän pulssinsa ja verenpaineensa nousevat – tosiaan huonoja uutisia. Todella huono uutinen on kuitenkin se, että Euroopassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että nuuska ja purutupakka aiheuttavat poski-, ien- ja kurkkusyöpää. Nämä havainnot eivät ole asiantuntijoille mikään yllätys. Eräässä tutkimuksessa todettiin: ”Elimistöön otettavista tuotteista nuuskassa on kaikkein suurin määrä syöpää aiheuttavia aineita.” Ei ihme, että ”pitkäaikaisilla nuuskaajilla on 50 prosenttia suurempi riski saada suusyöpä kuin niillä, jotka eivät nuuskaa”.
Kun suusyöpä saa jalansijan, seuraukset ovat vakavia. Sen lisäksi että nuuskaajan terveys on mennyt, hän usein kuolee ennenaikaisesti. Eräässä Yhdysvaltain syöpäyhdistyksen julkaisussa kerrotaan seuraava surullinen kokemus: Sean alkoi käyttää nuuskaa 13-vuotiaana. Hän kuvitteli sen olevan turvallisempaa kuin tupakan polttaminen. Sen jälkeen kun hän oli viiden vuoden ajan nuuskannut vähintään rasian päivässä, hänen kieleensä tuli kipeä kohta. Se oli suusyöpää. Lääkärit leikkasivat osan kielestä, mutta syöpä levisi kaulaan. Tehtiin lisää rumentavia leikkauksia mutta turhaan – hän kuoli 19-vuotiaana. Ennen kuolemaansa Sean kirjoitti muistilehtiöön yksinkertaisen viestin: ”Älä nuuskaa.”
Jäät koukkuun!
Kun aikaisemmin mainittu nuori Cord oli lukenut tämän järkyttävän kertomuksen Seanista, hän tajusi lopulta tilanteen vakavuuden. Hän päätti lopettaa. Lopettaminen oli kuitenkin vaikeaa. ”Minusta tuntuu, että minun on ihan pakko saada nuuskaa”, Cord kertoi Listen-aikakauslehdelle. ”Vielä nyt senkin jälkeen, kun olen jo useita kuukausia sitten virallisesti lopettanut nuuskaamisen, huomaan tunnustelevani tupakkapussia taskuistani. Syön paljon purukumia. Se auttaa, mutta se ei poista tupakanhimoa.”
Ca-A Cancer Journal for Clinicians -aikakauslehdessä sanotaan asian vahvistukseksi: ”Kun tutkittiin teini-ikäisiä, jotka yrittivät lopettaa nuuskan tai purutupakan käytön, havaittiin, että vain pieni määrä heistä pystyi lopettamaan.” Miksi nuuskan ja purutupakan käyttöä on sitten niin vaikea lopettaa? Se johtuu samasta huumeesta, jonka vuoksi tupakan polttamistakin on vaikea lopettaa, nimittäin nikotiinista.
Nikotiini, jota on niin savukkeissa kuin nuuskassa ja purutupakassakin, on voimakas myrkky, joka vaikuttaa käyttäjäänsä piristävästi. Noin puolen tunnin välein on saatava uusi annos, jotta tuo tunne ei hälvenisi. Nikotiini aiheuttaa riippuvuutta. Jotkut käyttäjät tulevat niin riippuvaisiksi siitä, että he pitävät suussaan hyppysellistä nuuskaa yötä päivää – jopa nukkuessaan.
Toisin kuin nuoret ehkä ajattelevat, nuuskatessa elimistöön joutuu aivan yhtä paljon nikotiinia kuin tupakkaa poltettaessa. Rasiallisesta nuuskaa päivässä saa yhtä paljon nikotiinia kuin 60 savukkeesta! Raportissa Preventing Tobacco Use Among Young People sanotaan, että nuuskan ja purutupakan käyttäjien elimistöön joutuu yhtä paljon nikotiinia kuin tupakan polttajien elimistöön – ehkäpä jopa kaksinkertainen määrä. Nikotiinin lisäksi nuuskassa ja purutupakassa on kymmenen kertaa enemmän nitrosamiineja (voimakkaita syöpää aiheuttavia aineita) kuin savukkeissa.
Ole viisas
”Ei ole epäilystäkään siitä, että nämä ovat vaarallisia tuotteita”, sanoi pää- ja kaulakirurgi Roy Sessions. ”Ne saavat aikaan sellaisen riippuvuuden, josta useimpien mielestä on paljon vaikeampi päästä irti kuin tupakan polttamisen aiheuttamasta riippuvuudesta.” Hammassyöpäspesialisti tri Oscar Guerra sanoi: ”Elimistö ei vain pidä tuosta aineesta.” Eri puolilla maailmaa toimivat asiantuntijat ovat samaa mieltä siitä, että nuuskaaminen tuo mukanaan enemmän kuin vain hyppysellisen ongelmia – se voi tappaa!
Kristityillä nuorilla on vielä pakottavampi syy pysyä erossa tupakkatuotteista kuin pelkät terveydelliset tekijät – he haluavat miellyttää Jehova Jumalaa. Hänen Sanassaan kehotetaan: ”Puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta ja täydellistäkäämme siten pyhyys Jumalan pelossa.” (2. Korinttilaisille 7:1.)
Aikakauslehdessä Aviation, Space, and Environmental Medicine tehdään seuraava hyvä tiivistelmä sanomalla: ”Tupakka on inhottava kasvi, jota käyttää vain kaksi luontokappaletta: pieni vihreä mato ja ihminen. Pienellä vihreällä madolla ei ole siitä parempaa tietoa.”
Mutta sinulla on. Ole siis viisas äläkä aloita sen käyttöä.
[Alaviite]
a Yleisesti käytetään kahdenlaista savutonta tupakkaa: nuuskaa ja purutupakkaa. Nuuskaa on sekä kuivaa että kosteaa. Kostea nuuska – hienoksi jauhettu tupakka, johon on lisätty makeutusaineita, mausteita ja hajusteita ja joka on pakattu rasioihin tai teepussin kaltaisiin paketteihin – on nuorten keskuudessa suosituinta. Hyppysellinen nuuskaa pannaan huulen ja ikenen tai posken ja ikenen väliin.
[Huomioteksti s. 27]
Ennen kuolemaansa Sean kirjoitti yksinkertaisen viestin: ”Älä nuuskaa”
[Kuvat s. 26]
Purutupakasta on tullut entistä suositumpaa nuorten keskuudessa. Pitäisikö sinun kokeilla sitä?