Adoptio – mitä sitä harkittaessa pitäisi ottaa huomioon?

ON SANOMATTAKIN selvää, että ongelmia voi syntyä, jos ottovanhemmat eroavat tai jos toinen puolisoista kuolee. Tällainen tilanne voi olla kuitenkin tavallista koettelevampi ottolapselle. Mistä se johtuu?

Useimmat meistä tietävät, keitä biologiset vanhempamme ovat. Vaikka olisimme menettäneet heidät jo lapsuudessamme, meillä on silti muistoja tai kenties joitakin valokuvia, joiden avulla voimme yhdistää itsemme heihin. Miten on sitten sellaisen lapsen laita, joka on annettu adoptoitavaksi pian syntymänsä jälkeen? Adoptointeja välittävät yhdistykset säilyttävät äitiä koskevia tietoja, mutta niihin pääsee käsiksi usein vasta sen jälkeen, kun lapsesta on tullut täysi-ikäinen. Toisissa tapauksissa äiti antaa merkitä syntymätodistukseen oman nimensä mutta jättää pois isän nimen. Jotkut lapset ovat löytölapsia, heitteille jätettyjä lapsia, joiden vanhemmista ei ole tietoa. Kaikissa näissä tapauksissa lapsilta puuttuvat juuret – heistä voi tuntua, että heidät on temmattu irti taustastaan tai alkuperästään.

Miten vakaalla pohjalla se on?

Puut eivät pysy tukevasti pystyssä ilman kunnollista juuristoa. Kun uusi verso on oksastettu täysikasvuiseen runkoon, se voi kukoistaa, mutta se saattaa myös kuihtua ja olla tuottamatta hedelmiä. Sama pätee ottolapsiin. Ottovanhemmat voivat antaa heille kaiken sen huolenpidon, rakkauden ja kiintymyksen, mikä on mahdollista, mutta silti jotkut lapsista eivät koskaan toivu sen aiheuttamasta järkytyksestä, että heidät on temmattu irti alkuperäisiltä juuriltaan.

Esimerkistä käy Katen tapaus.a Kate syntyi länsi-intialaisille vanhemmille, ja valkoinen pariskunta adoptoi hänet vauvana ja piti hänestä hyvää huolta. Kate ei kuitenkaan kyennyt sopeutumaan uuteen ympäristöönsä. 16-vuotiaana hän lähti kotoaan palaamatta enää takaisin. Katkeruus oli siihen mennessä muuttunut sokeaksi vihaksi. ”Miksi äitini antoi minut pois teille?” hän tiukkasi. Tämä perhe ei valitettavasti kyennyt rakentamaan siltaa kuilun yli.

Kun Mervyn oli syntynyt, hänet sijoitettiin heti paikallisten viranomaisten huostaan ja sen jälkeen kasvatusvanhempien luo. Yhdeksän kuukauden vanhana hänet adoptoitiin. Turvattomuus, jota hän ensin oli tuntenut taustansa vuoksi, ja syvä kauna, jota hän tunsi sekaverisyytensä vuoksi, kehittyivät kapinalliseksi asenteeksi, joka tuotti paljon ikävyyksiä hänelle ja syvää murhetta hänen ottovanhemmilleen, jotka olivat tehneet hyvin paljon hänen hyväkseen. Hänen äitinsä sanoi: ”Jos joku kysyisi minulta neuvoja adoptoinnin suhteen, niin sanoisin nyt, että harkitkaa asiaa vielä toisenkin kerran.”

Se mitä Robert ja Sylvia saivat kokea, oli jotakin aivan erilaista. Heillä oli yksi poika, eivätkä he kyenneet saamaan useampia lapsia. ”Oletteko harkinneet toista kansallisuutta olevaa lasta?” heiltä kysyttiin. Pian he adoptoivat Mak-Chain, Hongkongista tuodun yhdeksänkuisen tyttövauvan. Mak-Chai sanoo: ”Olen usein pohtinut sitä, miksi minut hylättiin ja onko minulla veljiä ja siskoja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että minulla on läheisempi suhde ottoäitiini ja -⁠isääni kuin hyvin monilla lapsilla on biologisiin vanhempiinsa. Jos tietäisin, keitä biologiset vanhempani ovat, se ei muuttaisi tilannetta paljoakaan, ellei oteta lukuun sitä, että voisin ymmärtää hieman paremmin joitakin luonteenpiirteitäni – ehkä.” Suosittelevatko hänen ottovanhempansa adoptiota? ”Varmasti, sillä meille se on ollut suurenmoinen kokemus!” he sanovat.

Varovaisuutta tarvitaan

Graham ja Ruth hankkivat kaksi pientä ottolasta, pojan ja tytön, tarjotakseen heille joka suhteessa saman mitä omalle pojalleen ja tyttärelleen. Kaikkia neljää lasta kasvatettiin yhtenäisenä sisarusparvena miellyttävässä ympäristössä. ”Kaikki lapsemme ovat jo vuosia sitten muuttaneet pois kotoa, ja he elävät kukin omaa elämäänsä. Pidämme säännöllisesti heihin yhteyttä ja rakastamme heitä kaikkia”, Ruth sanoo. Valitettavasti molemmilla ottolapsilla oli kuitenkin vakavia ongelmia. Mikä niihin oli syynä?

”Perhelääkärimme kertoi meille, että lapsen ympäristöllä on erittäin suuri merkitys”, sanoo Graham, joka nykyään on sitä mieltä, että perityt ominaisuudet ovat myös tärkeä tekijä. Hän jatkaa: ”Millainen oli lisäksi äidin terveydentila hänen ollessaan raskaana? Nykyään tiedämme, että huumeet, alkoholi ja tupakka voivat vahingoittaa syntymätöntä lasta. Suosittelen, että ennen adoptointiin ryhtymistä molemmista vanhemmista – ja isovanhemmistakin, jos se suinkin on mahdollista – tehdään perusteellinen tutkimus.”

Peterin äiti meni uusiin naimisiin, ja isäpuoli teki Peterille fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Kolmivuotiaana hänet luovutettiin adoptoitavaksi. ”Torjuin ottovanhempani heti, kun olin astunut ulos oikeussalista”, Peter sanoi. Hän jatkoi: ”Tuhosin kaiken, minkä sain käsiini. Nukkuessani näin kauheita painajaisia. Nyt näin jälkeenpäin ymmärrän, että olin hyvin häiriintynyt. Sen jälkeen kun ottovanhempani erosivat, tilanteeni paheni entisestään: huumeita, varastamista, ilkivaltaa, päivittäisiä orgioita.”

”Ollessani 27-vuotias en nähnyt syytä jatkaa elämistä, ja suunnittelin itsemurhaa. Sitten eräänä päivänä vieras ihminen antoi minulle Raamattuun perustuvan traktaatin, jossa sanottiin, että maapallo tulee pian muuttumaan paratiisiksi. Tämä sanoma vetosi minuun. Siinä oli totuuden sointi. Aloin lukea ja tutkia Raamattua, ja aloin tehdä muutoksia elämässäni ja persoonallisuudessani, mutta sorruin yhä uudelleen vanhoihin tapoihini. Olen saanut paljon kannustusta ja apua toisilta kristityiltä, ja sen ansiosta tunnen nykyään itseni tyytyväisemmäksi ja oloni turvallisemmaksi palvellessani Jumalaa kuin olisin voinut kuvitellakaan vielä muutama vuosi sitten. Olen kyennyt myös luomaan uudelleen läheisen suhteen äitiini, mikä on tuottanut paljon iloa.”

Todellisuuden kohtaaminen

Adoptiot ovat asia, johon liittyy voimakkaita tunteita. Jotkut voivat tuntea erittäin syvää rakkautta ja kiitollisuutta, ja toiset voivat olla katkeria ja kiittämättömiä. Esimerkiksi Edgar Wallace oli sitä mieltä, että äiti oli hylännyt hänet, eikä hän koskaan antanut sitä hänelle anteeksi. Äiti meni tapaamaan häntä viimeisenä elinvuotenaan ja pyysi arasti taloudellista apua, mutta Edgar käännytti hänet tylysti pois, vaikka hän siihen aikaan oli äveriäs mies. Pian sen jälkeen hän kuitenkin katui syvästi tunteettomuuttaan, kun hän sai tietää, että hänen äitinsä olisi haudattu köyhien hautausmaahan, jos ystävät eivät olisi huomaavaisuudessaan maksaneet hänen hautaustaan.

Niiden, jotka harkitsevat ottolapsen ottamista, täytyy olla realistisia ja varautua kohtaamaan ongelmia ja haasteita. Lapset eivät parhaissakaan olosuhteissa ole aina kiitollisia siitä, mitä heidän vanhempansa – ottovanhemmat tai biologiset vanhemmat – tekevät heidän hyväkseen. Raamatussa sanotaankin meidän päiviemme ihmisistä, että he olisivat ”vailla luonnollista kiintymystä”, ”kiittämättömiä” ja ”uskottomia” (2. Timoteukselle 3:​1–5).

Toisaalta se, että avaa kotinsa – ja sydämensä – lapselle, joka tarvitsee vanhempia, voi olla myönteinen, rikastuttava kokemus. Esimerkiksi Cathy on syvästi kiitollinen ottovanhemmilleen siitä, että he antoivat hänelle kristityn kodin ja huolehtivat hänen fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan (ks. tekstiruutua ”Meidän tapauksessamme kaikki meni hyvin” sivulta 8).

Kuvaillessaan ottopoikiinsa ja -⁠tyttäriinsä kohdistuvia tunteitaan tällaisten lasten vanhemmat saattavat hyvinkin muistaa seuraavat psalminkirjoittajan sanat: ”Lapset ovat Herran lahja; he ovat todellinen siunaus.” (Psalmit 127:3, Today’s English Version.)

[Alaviite]