Raamatun näkökanta
Pitäisikö sinun pelätä kuolleita?
KUN joku alkaa puhua kuolleista, monet vetäytyvät pois koko keskustelusta. Toiset taas eivät pelkästään pidä tätä aihetta epämukavana vaan ovat pelon lamauttamia. Ei ole siksi epätavallista löytää eri puolilla maailmaa olevista kulttuureista kuolleiden pelkoon liittyviä tapoja ja riittejä. Tarkastellaanpa esimerkiksi Afrikassa Saharan eteläpuolella asuvien ihmisten tapoja.
Muuan nainen, joka asuu eräässä Länsi-Afrikan kaupungissa, muistaa, mitä tapahtui, kun eräs hänen perheensä jäsen kuoli. Nainen kertoo: ”Yksi sukulaisista valmisti säännöllisesti kuolleelle lautasellisen ruokaa ja asetti sen varovasti tämän makuuhuoneeseen. Kun sukulainen ei ollut paikalla, söin tuota ruokaa. Kun hän palasi, hän oli hyvin onnellinen! Hän luuli kuolleen syöneen noita herkkuja. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes sairastuin. Menetin ruokahaluni enkä voinut syödä mitään. Jouduin tämän takia paniikkiin! Monet sukulaisistani päättelivät, että kuollut sukulaisemme oli aiheuttanut sairauteni. Hänen täytyy olla vihainen jollekulle sukumme jäsenelle, he ajattelivat.”
Jos tuossa samassa kaupungissa jossakin perheessä on kaksoset ja toinen heistä kuolee, kukaan ei saa puhua kuolleesta kotona. Jos joku kysyy jotakin kuolleesta kaksosesta, perheenjäsenillä on tapana vastata: ”Hän meni ostamaan suolaa.” He uskovat lujasti, että jos he puhuvat totta, eloon jäänyt kaksonenkin kuolee.
Kuvittelepa seuraavaksi tällainen tilanne: Mies, jolla oli kolme vaimoa, on kuollut. Hautajaisten jälkeisenä päivänä vaimoille valmistetaan erityiset valkoiset vaatteet. Samanaikaisesti lähelle kotia rakennetaan puusta ja oljista erityinen maja, jossa nämä naiset kylpevät ja pukeutuvat noihin valkoisiin vaatteisiin. Heidän lisäkseen tuohon paikkaan ei saa mennä kukaan, paitsi nainen, joka on määrätty auttamaan heitä. Kun naiset poistuvat tästä erityisestä pesuhuoneesta, heidän kasvonsa on verhottu. Lisäksi naisilla on kaulassaan sebe, narusta tehty kaulanauha, jonka on määrä ”suojella” heitä. Tämä peseytymisseremonia toistetaan joka perjantai ja maanantai sadan päivän ajan. Tänä aikana naiset eivät voi ottaa mitään vastaan mieheltä suoraan. Jos joku mies haluaa antaa heille jotain, hänen täytyy asettaa se ensin maahan tai pöydälle. Nainen nostaa sen sitten siitä. Kukaan ei saa istua eikä nukkua näiden naisten sängyssä. Aina kun he lähtevät kotoa, heidän jokaisen täytyy kantaa erityistä keppiä. He ajattelevat, että tämä keppi estää heidän kuollutta aviomiestään hyökkäämästä heidän kimppuunsa. Jos edellä mainittuja sääntöjä ei noudateta, heistä tuntuu, että kuollut aviomies voisi suuttua ja vahingoittaa heitä.
Tällaiset kokemukset ovat tavallisia tuossa osassa maailmaa. Tämäntyyppiset tavat eivät kuitenkaan ole ominaisia ainoastaan Afrikalle.
Kuolleiden pelko on yleistä
Encarta-niminen tietosanakirja sanoo seuraavaa siitä, miten monet kansat suhtautuvat kuolleisiin esi-isiinsä: ”Kuolleiden sukulaisten – – uskotaan tulleen voimakkaiksi henkiolennoiksi tai harvemmin saaneen jumalien arvon. [Tämä käsitys] – – perustuu siihen uskomukseen, että esi-isät ovat yhteiskunnan aktiivisia jäseniä ja yhä kiinnostuneita elävien sukulaistensa asioista. Tämä on runsain todistein vahvistettu todeksi Länsi-Afrikan yhteiskunnissa, Polynesiassa ja Melanesiassa (Dobu- ja Manussaarella), monien indoeurooppalaisten kansojen (muinaisten skandinaavien ja germaanien) keskuudessa sekä varsinkin Kiinassa ja Japanissa. Yleensä esi-isien ajatellaan käyttävän suurta valtaa, ja heillä ajatellaan olevan erityisvoimia vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai valvoa elävien sukulaistensa hyvinvointia. He ovat pääasiassa kiinnostuneita muun muassa suvun suojelemisesta. Heitä pidetään välittäjinä korkeimman jumalan – tai jumalien – ja ihmisten välillä, ja he voivat olla yhteydessä eläviin ilmestymällä näille unissa ja ottamalla näitä valtaansa. Heihin suhtaudutaan sekä pelon- että kunnioituksensekaisin tuntein. Jos esi-isiä laiminlyödään, he voivat aiheuttaa sairauksia ja muita onnettomuuksia. Elävät voivat olla tekemisissä esi-isiensä kanssa muun muassa lepyttelemällä ja rukoilemalla heitä sekä esittämällä heille uhreja.”
Perheen tulot voivat todellakin ehtyä kuolleiden pelon takia. Ne, jotka uskovat vahvasti siihen, että kuolleita tulee pelätä, vaativat usein järjestämään kalliita menoja, joissa pitää olla ruokaa ja juomaa, eläviä eläimiä uhreiksi sekä kalliita vaatteita.
Mutta ovatko kuolleet sukulaiset tai esi-isät todella sellaisessa tilassa, että heitä pitää pelätä ja kunnioittaa? Mitä Jumalan sana Raamattu sanoo tästä?
Voivatko kuolleet vahingoittaa sinua?
Sinusta saattaa olla kiinnostavaa tietää, että Raamatussa myönnetään tällaisten uskomusten olemassaolo. Kuolleiden pelkoon liittyvistä tavoista kerrotaan 5. Mooseksen kirjassa. Siinä sanotaan: ”Keskuudestasi ei saa löytyä ketään, joka – – kietoo toisia loitsulla, eikä ketään, joka kysyy neuvoa meediolta tai ammattimaiselta ennustajalta tai tiedustelee kuolleilta. Sillä jokainen näitä harjoittava on Jehovasta inhottava.” (5. Mooseksen kirja 18:10–12.)
Huomaa, että Jehova Jumala tuomitsi tällaiset menot. Miksi? Siksi, että ne perustuvat valheeseen. Huomattavin kuolleita koskeva valhe on se, että sielu ei kuole. Esimerkiksi aikakauslehdessä The Straight Path sanottiin seuraavaa siitä, mitä kuolleille tapahtuu: ”Kuolema tarkoittaa vain sielun poislähtöä. – – Hauta on tarkoitettu säilytyspaikaksi ainoastaan ruumiille, ei sielulle.”
Raamattu ei ole asiasta samaa mieltä. Luehan itse Hesekielin 18:4: ”Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu – ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Vuoden 1938 kirkkoraamattu.) Kuolleiden tila esitetään selvästi Jumalan sanassa Raamatussa myös Saarnaajan 9:5:ssä: ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään.” Tämä selittää sen, miksei kuollutta varten jätetty ruoka vähene, ellei joku elävä syö sitä.
Raamattu ei kuitenkaan jätä meitä ilman toivoa niiden osalta, jotka ovat haudassa. He voivat elää jälleen! Raamattu puhuu ”ylösnousemuksesta” (Johannes 5:28, 29; 11:25; Apostolien teot 24:15). Tämä tulee tapahtumaan Jumalan omana aikana. Sillä välin kuolleet lepäävät tiedottomina haudassa, ”unessa”, kunnes Jumalan on aika ’herättää’ heidät (Johannes 11:11–14; Psalmit 13:3).
Ihmiset yleensä pelkäävät sitä, mitä he eivät tunne. Täsmällinen tieto voi vapauttaa ihmisen perättömästä taikauskosta. Raamattu kertoo meille totuuden haudassa olevien tilasta. Yksinkertaisesti sanottuna sinun ei tarvitse pelätä kuolleita! (Johannes 8:32.)