Lukijoiden kirjeitä
Työttömyys. Suurkiitokset kirjoitussarjasta ”Työttömyys – ongelma johon on ratkaisu” (8.3.1996). Se ilmestyi niihin aikoihin, jolloin etsin työpaikkaa, mutta en löytänyt sitä. Kokeilin itseni työllistämistä kotona, mistä puhutaan sivulla 11, ja minun tapauksessani se toimii. Kiitän Jehovaa teistä!
J. M., Ranskan Guayana
Kirjoituksissa kuvailtiin tilannetta, jossa olin vähän aikaa sitten. Minun täytyi joidenkin kuukausien ajan joustaa ja tehdä ”kaikenlaista työtä”, aivan niin kuin yhdessä kirjoituksista sanottiin. En kuitenkaan lannistunut. Yritin säilyttää myönteisen asenteen, ja lopulta löysin vakituisen työpaikan. Tuona aikana minua auttoi vaimoni, joka oli erittäin säästäväinen tehdessään ostoksia. Kiitos vielä kerran tiedoista, jotka auttavat meitä soveltamaan Raamatun periaatteita vaikeissa olosuhteissa.
U. C., Italia
Pidin erityisesti tekstiruudusta ”Itsensä työllistäminen kotona”. Olen vakituinen tienraivaaja, kokoaikainen evankelista, ja toimin kaksi vuotta virallisena perhepäivähoitajana. Kaitsin lapsia ennen koulua ja sen jälkeen ja ansaitsin hyvin. Päiväsaikaan olin vapaa saarnaamaan ja tein ansiotyötä vain neljä tuntia joka päivä. Monet vanhemmat olivat kiitollisia, koska hyviä hoitopaikkoja on vaikea löytää. Toivon muidenkin löytävän työtä, joka auttaa heitä heidän palvellessaan Jehovaa.
T. K. L., Yhdysvallat
Ehdotitte, että työttömät voisivat ryhtyä itse verhoilemaan huonekaluja, tekemään kampaajan töitä, hoitamaan talonmiehentehtäviä ja niin edelleen. Sanoitte myös, että joissakin tapauksissa he voisivat mainostaa palvelujaan ilmaiseksi tai halvalla. Eikö tämä olisi laitonta Saksassa?
R. T., Saksa
Lait vaihtelevat eri maissa, ja joissakin maissa näiden ehdotusten noudattaminen saattaa olla laitonta. Juuri siksi sivulla 9 osoitettiinkin, että on välttämätöntä tuntea verotusta ja sosiaaliturvaa koskevat lait ja noudattaa niitä, ennen kuin ryhtyy tällaiseen hankkeeseen. Kristityillä on velvollisuus totella niiden maiden lakeja, joissa he asuvat (Roomalaisille 13:1). (Toimitus.)
Eläintarha. Nautin todella kirjoituksesta ”Tutkimme Raamattua eläintarhassa!” (8.3.1996). Tiedot Raamatussa mainituista eläimistä olivat kiehtovia. En ole tiennyt, että Raamatussa puhutaan seeproista. Pidin kovasti myös muurahaisista kertovista kappaleista. Kirjoitus on kannustanut minua tutkimaan jotakin eri eläintä joka kuukausi.
M. F., Yhdysvallat
Rakas ystäväni. Haluan kertoa, että arvostin vilpittömästi ihastuttavaa kirjoitusta ”Rakas ystäväni” (22.2.1996). Oli ilahduttavaa lukea tuosta kauniista ystävyydestä, joka vallitsi niinkin suuresta ikäerosta huolimatta. Se valaisee sitä, ettei nuorten läheisimpien ystävien tarvitse välttämättä olla vain heidän omaan ikäryhmäänsä kuuluvia. Monilla iäkkäillä on paljon tarjottavaa: kokemusta, viisautta ja huumoria.
S. T., Englanti
Kirjoitus todisti, että nuoret ja vanhat voivat tulla keskenään hyvin toimeen ja että nuoret voivat hyötyä vanhemman ikäpolven runsaasta kokemuksesta. Olen itse viettänyt monia kiinnostavia ja mukavia hetkiä erään iäkkään ystävän seurassa. Hän on auttanut minua monilla tavoin selviytymään ongelmista, muun muassa ikätovereiden painostuksesta.
W. S., Itävalta
En ole tähän mennessä yrittänyt koskaan oppia mitään iäkkäiltä. Tämän kirjoituksen ansiosta ymmärrän nyt, mitä kaikkea voin heiltä oppia. Haluan kovasti ystävystyä läheisesti iäkkäiden kanssa, joilla on paljon viisautta.
R. K., Japani