Floridan Everglades – villin luonnon kiihkeä huuto

MELKEIN miljoona matkailijaa virtaa joka vuosi tähän hämmästyttävään trooppiseen paratiisiin katselemaan Suuren Luojan uskomattomia ihmeitä. Täällä ei ole kilometrin syvyisiä kanjoneita eikä korkeuksiin kohoavia kallioseinämiä, jotka herättäisivät kunnioittavaa pelkoa, ei mahtavia vesiputouksia, joista näppäillä valokuvia, eikä vaeltelevia hirviä tai löntysteleviä harmaakarhuja, joita pääsisi ihailemaan turvallisen matkan päästä. Sen sijaan Evergladesin kansallispuisto on ensimmäinen kansallispuisto, joka on perustettu ennemminkin biologisen moninaisuutensa kuin henkeäsalpaavien maisemien vuoksi.

Everglades on osittain ruohomaata ja osittain trooppista suota, minkä vuoksi sitä on sanottu ”ruohojoeksi”. Sen asukkaiden elämä on pysynyt muuttumattomana satoja vuosia. Kolmimetriset alligaattorit loikoilevat auringon paisteessa kosteassa kuumuudessa ja odottelevat silmä tarkkana seuraavaa suurta makupalaa. Yöllä suo kaikuu niiden mylvinnästä ja maa vavahtelee niiden kosintamenojen aikana. Pesusoikon kokoiset kilpikonnat puskevat eteenpäin ruohikossa etsimässä ruokaa. Vikkelät, leikkisät amerikansaukot elävät samoilla asuinpaikoilla. Pehmeässä mudassa voi nähdä saalista vaanivien floridanpuumien tuoreita jälkiä. Valkohäntäpeurojen on oltava alituisesti valppaina, koska nämä hiiviskelijät syövät ne suihinsa heti tilaisuuden tullen. Pesukarhut, jotka kuvataan usein pesemässä ruokaansa läheisissä virroissa, ovat kuin kotonaan Evergladesissa, jonka pitkästä ruokalistasta saa valita mieleisensä aterian.

Evergladesissa on myös valtavasti matkailijoiden silmille lähes näkymätöntä elämää. Monenlaisia sammakoita istuu piilossa maata peittävillä lehdillä sekä lumpeenlehdillä ja kauniilla vesihyasinteilla, joita kasvaa ihmisten kaivamissa kanaaleissa. Vesikasvien seassa ryömivät sananmukaisesti etanan vauhtia suokotilot – golfpallon kokoiset nilviäiset, joilla on kidukset ja yksinkertaiset keuhkot, minkä ansiosta ne pystyvät hengittämään sekä veden alla että ollessaan poissa vedestä. Matalat vedet vilisevät jokiäyriäisiä, taskurapuja ja monenlaisia kaloja. Käärmeitä, hyönteisiä ja kaikenlaisia ryömiviä otuksia on vaikka kuinka paljon – kaikki odottamassa joko pääsevänsä syömään tai tulevansa syödyksi.

Höyhenpukuisia eläimiä, joita voi nähdä, ovat muun muassa kauniit ruusukapustahaikarat, valkoiibikset ja lumihaikarat, jotka kaartelevat yläpuolella samalla kun niiden puolisot saattavat olla hautomassa munia, joiden sisällä on niiden tulevia poikasia. Lähes unohtumaton kokemus on nähdä eksoottisten amerikanharmaahaikaroiden lentävän yli niin nopeasti, että niitä on mahdoton laskea. Taivaalla lentää myös lokkeja, pelikaaneja ja siniliejukanoja sekä majesteettinen valkopäämerikotka, Amerikan kansallissymboli.

Muita lintuja ovat pitkäkaulainen amerikanmerimetso ja amerikankäärmekaula, joka on saanut nimensä siitä, että se muistuttaa enemmän matelijaa kuin lintua työntäessään pitkän S-kirjaimen muotoisen kaulansa vedenpinnan yläpuolelle. Nämä molemmat luonteeltaan ahneet linnut etsivät kilvan ruokaa Evergladesin matalista vesistä. Märkinä ne molemmat levittävät siipensä ja pyrstösulkansa näyttävästi, ikään kuin ne poseeraisivat valokuvaajille. Ne voivat nousta lentoon vasta kun niiden höyhenet ovat täysin kuivat.

Sivuuttaa ei pidä myöskään kotilokurkea, jonka kirkuna hätkähdyttää matkailijoita. Tätä suurta lintua, jossa on ruskeita ja valkeita täpliä, on sanottu itkeväksi linnuksi, koska sen ääni kuulostaa siltä kuin joku surun murtama ihminen valittaisi epätoivoissaan. Harvinainen ja uhanalainen kotilohaukka, variksen kokoinen petolintu, jonka elossasäilyminen riippuu suokotiloiden saannista, on ikimuistoinen näky lintujen tarkkailijoille. Kun matkailijat kohottavat katseensa, he voivat ihastella suunnatonta lintuparvea, joka on valinnut levähdyspaikakseen majesteettiset ikitammet, jotka ovat täynnä kiiltäviä, vihreitä lehtiä ja joita koristavat nauhamaiset naavatillandsiat. Puuta ympäröivien hentojen köynnöskasvien riippuvat vihreät ja punaiset kukat sulautuvat lintujen väreihin. Täällä matkailijat saattavat unohtaa, missä maassa ja millä mantereella he ovat. Tämä on aivan oma maailmansa, todellinen paratiisi, luonnollinen ja kaunis.

Lopuksi mainittakoon matalat vedet ja kullanvärinen taarna eli niin sanottu saharuoho – Evergladesin erehtymättömät tuntomerkit. Tämä kimmeltävä ja välkkyvä verkkainen ruohojoki, jonka pinta on tasainen kuin pöytälevy, viettää etelään alle neljä senttimetriä kilometrillä silmänkantamattomiin. Kaiken aikaa vesi virtaa kohti merta laiskasti, huomaamattomasti. Se on koko Evergladesin henki ja elämä; ilman sitä tämä suoalue kuolisi.

Vuosisadan alkupuolella, ennen kuin ihmiskäsi kovakouraisesti murskasi ja rusensi Evergladesin, tämä ruohomeri oli peräti 80 kilometriä leveä itä–länsisuunnassa ja kattoi 500 kilometrin matkan Kissimmeejoesta Floridanlahteen. Keskikokoinen mies pystyisi kahlaamaan tuon matkan hartioiden kastumatta. Hydrokopterit kiitävät päätä huimaavaa vauhtia pitkin matalien vesien pintaa läpi korkeiden taarnatiheikköjen, ja ilmavirran tuivertamat turistit saavat kokea unohtumattoman elämyksen. Onkimiehet tulevat kalastamaan ahvenia sekä muita sisävesi- ja merikaloja, kuten he ovat tehneet sukupolvien ajan.

Epätoivoinen avunhuuto

Vuosisadan vaihteessa Everglades oli floridalaisten poliitikkojen ja yksityisyrittäjien mielestä sellaisia epämiellyttäviä luontokappaleita täynnä oleva suo, joista pitäisi päästä eroon, niin että saataisiin tilaa kiinteistöjen rakentamiselle, kaupunkien laajentumiselle ja maanviljelyn kehittämiselle. ”Padotkaa se, pengertäkää se, kuivatkaa se, kääntäkää sen vedet”, kuului heidän iskulauseensa. Vuonna 1905, ennen kuin N. B. Broward valittiin Floridan kurvernööriksi, hän lupasi puristaa viimeisenkin vesipisaran tuosta ”turmion suosta”.

Ne eivät olleet tyhjiä lupauksia. Paikalle tuotiin raskaita maansiirtokoneita ja ruoppauskalustoa. Yhdysvaltain maavoimien pioneerijoukkojen alaisuudessa kaivettiin yhteensä 90 kilometriä 9 metrin syvyisiä kanaaleja, mikä tuhosi noin sata hehtaaria kosteikkoa. Alueelle nousi suunnattoman suuria patoja, penkereitä ja pumppausasemia, ja Evergladesissa kulki kanaaleja ja teitä ristiin rastiin entistä enemmän. Kallisarvoiset, elämää antavat vedet käännettiin pois tältä elämää kuhisevalta seudulta ja johdettiin suurille, hiljattain raivatuille viljelymaille. Myös rannikkokaupungit laajenivat länteen ja haukkasivat Evergladesista lisää maata suunnattoman suuria asuntoalueita, moottoriteitä, ostoskeskuksia ja golfkenttiä varten.

Vaikka osa Evergladesista julistettiin kansallispuistoksi vuonna 1947, vesien kuivaaminen ja pois johtaminen jatkui tuhoisaa vauhtia. Ympäristönsuojelijat myöntävät, että Evergladesin kuivaaminen – ja miljoonien markkojen käyttäminen siihen – oli valtaisa virhe. Harvat ymmärsivät, että veden virtauksen häiritseminen vaikuttaisi tuhoisasti Evergladesin elämään. Kului kymmeniä vuosia ennen kuin tuhot kävivät ilmi.

Puolivälissä 1980-lukua ympäristönsuojelijat ja biologit alkoivat kuitenkin varoittaa, että Everglades oli kuoleman kielissä. Tuntui siltä kuin kaikki elolliset olisivat valittaneet ja huutaneet suureen ääneen apua. Alligaattoreiden asuttamista lammista alkoivat vedet ehtyä kuivuuden myötä. Kun sateet tulivat ja alueet alkoivat tulvia, niiden pesät ja munat huuhtoutuivat pois. Nyt niiden määrä pienenee nopeasti. Raporttien mukaan ne ovat jopa syöneet omia poikasiaan. Eksoottiset kahlaajalinnut, joita kerran oli tuolla alueella toista miljoonaa, ovat vähentyneet muutamiin tuhansiin – 90 prosenttia. Kauniit ruusukapustahaikarat, joita taivas oli kerran mustanaan niiden palatessa pesimäpaikoilleen, ovat vähentyneet siihen verrattuna jokuseen harvaan yksilöön. Metsähaikaroiden määrä on pienentynyt 1960-luvulta lähtien 6000 pesivästä linnusta vain 500 lintuun, mikä on tehnyt lajista uhanalaisen. Myös Floridanlahden tuottoisat kasvatusaltaat, joissa kasvatetaan äyriäisiä osavaltion äyriäisteollisuuden tarpeisiin, ovat uhattuina. Kaikkien muiden selkärankaisten kannat – kauriista kilpikonniin – ovat erään lähteen mukaan vähentyneet 75–95 prosenttia.

Maanviljelyn ja muun ihmisten toiminnan tasaisen kasvun myötä tulivat lannoitteista ja tuholaismyrkkyjen päästöistä peräisin olevat saasteet ja likasivat vähitellen maan ja veden. Elohopeaa on havaittu suuria määriä kaikissa ravintoketjun lenkeissä marskimaan kaloista aina pesukarhuihin, alligaattoreihin ja kilpikonniin asti. Kalastajia neuvotaan olemaan syömättä sellaisista vesistä pyydettyjä ahvenia ja monneja, joihin kerääntyy maaperästä liukenevaa elohopeaa. Myös puumat ovat joutuneet kärsimään ihmisen tunkeutumisesta alueelle; sen lisäksi, että niitä on kuollut elohopeamyrkytykseen, salametsästäjät ovat tappaneet niitä. Tämä eläin on niin uhanalainen, että sitä arvellaan olevan alle 30 yksilöä koko osavaltiossa ja 10 yksilöä kansallispuistossa. Myös lukuisat Evergladesin luonnonvaraiset kasvit ovat tuhon partaalla.

Jotkut tarkkailijat ja ympäristönsuojelijat uskovat, että Everglades on ehkä saavuttanut pisteen, josta ei ole enää paluuta. Hallituksen ja puiston viranomaiset sekä monet ympäristönsuojelijat uskovat kuitenkin, että Everglades pystytään pelastamaan, jos osavaltion ja liittovaltion elimet järjestävät varoja ja ryhtyvät pikaisiin toimiin. ”Kukaan ei todellisuudessa tiedä, milloin jokin näin suuri ja monimutkainen kokonaisuus saavuttaa pisteen, josta ei ole paluuta”, sanoi eräs viranomainen. ”Se on ehkä jo tapahtunut.” Biologi John Ogden myöntää, että toiveet Evergladesin pelastumisesta eivät ole ruusuiset, mutta hän on optimistinen. ”Minun on pakko olla”, hän sanoi. ”Vaihtoehtona on biologinen autiomaa ja rippeet puistosta, jossa on muutama alligaattori siellä ja muutama linnunpesä täällä sekä mukava pikku museo, jonka keskipisteenä on täytetty puuma.”

Floridalaisten viranomaisten, biologien ja koko maan ympäristönsuojelijoiden äänekkäät huudot ovat kaikuneet liittovaltion viranomaisille ja Washingtonissa istuville poliitikoille saakka – myös Yhdysvaltain presidentille ja varapresidentille. Nyt Yhdysvaltain maavoimien pioneerijoukot joutuvat aloittamaan alusta; niiden edeltäjäthän pilasivat työn, johon ne ryhtyivät vuosia sitten. Niiden upouutena unelmana on pelastaa Everglades ja sen elämä eikä suinkaan padota sitä, kuivata sitä ja kääntää sen vesiä.

Kaiken ydin on selvästikin vesi. ”Menestyksen perustana on puhtaampi vesi – jota täytyy olla paljon”, kirjoitettiin U.S.News & World Report -⁠lehdessä, ja ”se voi onnistua vain maanviljely- tai kaupunkialueiden kustannuksella. Todennäköisimpiä kohteita ovat Etelä-Floridan sokeriplantaasit ja vihannesfarmit.” ”’Vesipiirakan’ leikkaaminen on kova paikka, mutta olemme antaneet tarpeeksi emmekä voi antaa enempää”, julisti Evergladesin puiston superintendentti Robert Chandler. ”Toisten täytyy ryhtyä vakaviin suojelutoimiin”, hän sanoi. Evergladesin pelastussuunnitelman kannattajat pelkäävät, että voimakkaimmin hanketta vastustavat floridalaiset sokeriruo’on kasvattajat ja maanviljelijät, jotka omistavat suuria maa-alueita Evergladesista. Evergladesin elämän kustannuksella alueelta imetään valtavat määrät vettä heidän tarpeisiinsa.

Evergladesin pelastaminen olisi historian urhein ja kallein ennallistamissuunnitelma. ”Puhumme suurista rahoista, puhumme suurista maa-alueista ja puhumme sen suuruisesta ekosysteemin ennallistamistyöstä, jollaista emme ole nähneet missään päin maailmaa”, sanoi viranomainen, joka vastaa Maailman Luonnon Säätiön Everglades-hankkeesta. Science-lehdessä kerrottiin, että ”seuraavien 15–20 vuoden aikana pioneerijoukot sekä osavaltio ja muut liittovaltion elimet suunnittelevat järjestävänsä kanavoinnin uudelleen koko Floridan Evergladesin ekosysteemissä, johon kuuluu muun muassa 14000 neliökilometriä kosteikkoja ja rakennettuja vesiteitä, mikä tulee maksamaan arviolta kaksi miljardia dollaria [yhdeksän miljardia markkaa]”.

Suunnitelmaan kuuluu lisäksi se, että Okeechobeejärven läheltä ostetaan noin 40000 hehtaaria viljelymaata ja muutetaan se marskimaaksi, joka suodattaisi jäljelle jääviltä viljelymailta valuvat saasteet. Sokeriruo’on kasvattajat ovat nousseet sotajalalle, koska liittovaltio suunnittelee pienentävänsä sokeriteollisuudelle maksettavaa tukea sentin naulalta (noin 10 penniä kilolta), jotta Evergladesin puhdistamiseen saataisiin lisää rahaa. ”Ennallistamisesta koituvien kulujen tulisi langeta niille, jotka ovat kaikkein eniten hyötyneet sen tuhoamisesta: floridalaisille sokerinkasvattajille ja -⁠jalostajille”, kirjoitettiin USA Today -⁠lehden pääkirjoituksessa. On arvioitu, että floridalaisen sokerin verottaminen sentin naulalta tuottaa yli 150 miljoonaa markkaa vuodessa.

Oletettavasti taistelu, jossa viljelijöitä ja sokeriruo’on kasvattajia ovat vastassa biologit, ympäristönsuojelijat ja luonnonystävät, jatkuu kuten se on jatkunut muissakin Yhdysvaltojen osissa, joissa samat ryhmät ovat toistensa niskassa. Varapresidentti Al Gore kannusti ryhtymään yhteistyöhön. Hän sanoi: ”Työskentelemällä yhdessä voimme korjata tämän jakauman sekä varmistaa terveen ympäristön ja vireän talouden. Mutta aika toimia on nyt. Maailmassa ei ole toista Evergladesia.”

[Kuva s. 13]

Alligaattori

[Lähdemerkintä]

USDA Forest Service

[Kuva s. 14]

Valkopäämerikotka

[Kuva s. 15]

Valkoiibiksiä

[Kuva s. 15]

Pesiviä amerikankäärmekauloja

[Kuva s. 16]

Pesukarhukolmikko kahlaamassa

[Kuva s. 16]

Jalohaikara

[Kuva s. 16, 17]

Amerikanharmaahaikara

[Kuva s. 17]

Kotilokurki eli itkevä lintu

[Kuva s. 17]

Merimetson poikasia