Amazonin sademetsä ja varhaisia taruja
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN BRASILIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
PERUSSA Napojoen varrella asuvat irimarai-intiaanit eivät voineet uskoa silmiään. Kaksi raakapurjelaivaa, jotka eivät lainkaan muistuttaneet heidän omia siroja kanoottejaan, purjehti kohti heidän kyläänsä. He näkivät laivoissa parrakkaita sotilaita. Nämä olivat aivan erinäköisiä kuin minkään muun heimon jäsenet, joita he olivat nähneet. Hämmentyneinä intiaanit kiiruhtivat piiloon katselemaan, kun valkoihoiset muukalaiset hyppäsivät rannalle, ahmivat kylästä kaiken ruoan ja purjehtivat sen jälkeen matkoihinsa – sen ajatuksen innoittamina, että he olivat tekemässä historiaa ensimmäisenä retkikuntana, joka taivaltaisi kokonaisen sademetsän halki Andeilta Atlantin valtamerelle asti.
Tuolloin, vuonna 1542, intiaaniheimo toisensa jälkeen koki samanlaisia järkytyksiä eurooppalaisten tutkimusmatkailijoitten työntyessä välähtelevine varsijousineen ja hakapyssyineen yhä syvemmälle Etelä-Amerikan trooppiseen metsään.
Espanjalainen Francisco de Orellana, konkistadorien päällikkö, sai pian havaita, että tieto hänen joukkonsa harrastamasta ryöstelystä ja ammuskelusta oli liikkunut nopeammin kuin hänen kaksi kuunariaan. Kauempana alajuoksulle päin (lähellä paikkaa, jossa nykyään sijaitsee brasilialainen Manausin kaupunki) intiaaniheimot odottelivat yli 50:tä maahantunkeutujaa nuolet laukaisuvalmiina.
Nämä intiaanit olivat loistavia ampujia. Sen tunnusti retkikunnan jäsen Gaspar de Carvajal. Hän tiesi, mistä hän puhui, sillä yksi intiaanien nuolista oli osunut häntä kylkiluitten väliin. ”Jollei pukuni olisi ollut niin paksua ainetta, se olisi ollut loppuni”, kirjoitti haavoittunut munkki.
’Kukin nainen taisteli kymmenen miehen veroisesti’
Sen jälkeen Carvajal kertoi, mikä oli innoittamassa näitä urhoollisia intiaaneja. ’Näimme naisten taistelevan miesten edessä naispäällikköinä. Nämä naiset ovat valkoihoisia ja pitkiä, ja he ovat kietoneet pitkät palmikoidut hiuksensa päänsä ympärille. He ovat rotevia, ja jousi kädessään he kukin taistelevat kymmenen miehen veroisesti.’
Ei tiedetä, näkivätkö tutkimusmatkailijat todella naissotureita, vai oliko se mitä he näkivät, ”vain viidakkokuumeen aiheuttama kangastus”, erästä tietolähdettä lainataksemme. Ainakin joidenkin kertomusten perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että siinä vaiheessa, kun Orellana ja Carvajal saapuivat massiivisen joen suulle ja purjehtivat Atlantille, he uskoivat nähneensä vilahdukselta Uuden maailman amatsoneja, kreikkalaisen mytologian hurjien naissotureitten vastineita.a
Carvajal säilytti tarinansa Amerikan amatsoneista jälkipolville liittämällä sen silminnäkijän kertomukseensa Orellanan kahdeksankuukautisesta tutkimusretkestä. Orellana puolestaan purjehti Espanjaan, ja siellä hän kertoi eloisasti matkastaan joella, josta hän romanttisesti käytti nimeä Río de las Amazonas ’Amatsonien joki’. Ennen pitkää 1500-luvun kartantekijät saivat kirjoittaa hahmottumassa olevaan Etelä-Amerikan karttaan uuden nimen: Amazon. Näin Amazonin sademetsä verhoutui tarujen peittoon, mutta nykyään tämän metsän rasitteena on todellisuus.
[Alaviite]
a Sana ”amatsonit” tulee todennäköisesti kreikan sanoista a ’ilman’ ja ma·zosʹ ’rinta’. Tarun mukaan amatsonit leikkasivat pois oikean rintansa kyetäkseen helpommin käsittelemään jousta.
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Kuvan tausta ylhäällä: The Complete Encyclopedia of Illustration/J. G. Heck