Nousuveden ajan ruuhka

Herätkää!-lehden Britannian-kirjeenvaihtajalta

KYMMENISEN miljoonaa lintua talvehtii Luoteis-Euroopassa joka vuosi. Niitä ei tule pelkästään arktisilta pesimäalueilta vaan aina kaukaa Kanadasta ja Siperian keskiosista saakka. Matkallaan kohti Afrikkaa monet muut kokoontuvat Itä-Atlantin muuttoreitille, joka kulkee Britteinsaarten yli.

Britannian rannikolla on yli 30 suuren estuaarin, vuorovesivaihtelulle alttiin joensuun, muodostama ketju, joka tarjoaa ruokaa ja lepopaikkoja. Jokainen estuaari ruokkii yli 20000 lintua, mutta tärkein niistä on Englannin itärannikolla sijaitseva Wash, jonka suojissa on yli neljännesmiljoona lintua – muun muassa isosirrejä, karikukkoja, kuireja, kuoveja, kurmitsoita, meriharakoita, punajalkavikloja ja suosirrejä. Mitä ruokaa estuaareissa on tarjolla, ja miksi ne ovat niin tärkeitä?

Estuaarien merkitys

Estuaarit ovat suppilomaisesti merelle avautuvia joensuita, joissa merivesi sekoittuu makeaan veteen. Puolet maailman valtamerien eliöistä saa ravintoa niiden lämpimistä vesistä, joissa on runsaasti sekä kivennäisaineita että orgaanisia ravintoaineita. Hiekassa elää katkarapuja, hietahyppijöitä ja muita eliöitä, mutta estuaarien mudassa vilisee elämää vielä paljon enemmän.

Sedimenttiaineksen koko vaikuttaa siihen, millaista muta on. Jokaisella mutalajilla on omat erityiset merieläimensä, joita kahlaajalinnut käyttävät ravinnokseen. Esimerkiksi yhdessä neliömetrissä tietynlaista mutaa saattaa olla miljoonia pikkuriikkisiä etanoita, jotka voivat olla alle kolmen millimetrin mittaisia! Lisäksi mudan seassa elää nilviäisiä, hietamatoja ja monisukasmatoja samoin kuin muita selkärangattomia.

Tulvavuoksi

Vaikka yhdessä estuaarissa saattaa olla tuhansia kahlaajia, niitä voi olla vaikea nähdä, koska ne ovat tavallisesti hajallaan laajalla alueella. Mutta kun tulvavuoksi saapuu, tilanne muuttuu täysin. Tulviva nousuvesi peittää hiekka- ja mutatasanteet alleen ja pakottaa kahlaajat suolamarskillea ja muille korkeammille paikoille. Silloin on paljon helpompi tarkkailla niitä, kun ne kokoontuvat lepäämään valtaviksi, eri lajeista koostuviksi parviksi.

Tänään on kirkas huhtikuinen aamu, aurinko paistaa, ja tulvavuoksen aika lähestyy. Ulkona puhaltaa kylmä koillistuuli ajaessamme pienen, viehättävän estuaarin luo, missä Englannissa sijaitsevan Suffolkin kreivikunnan läpi polveileva Aldejoki laskee Pohjanmereen. Talvehtivia kahlaajia on täällä enimmillään hiukan yli 11000, ja niiden toimia on paljon helpompi seurata, koska estuaari on vain alle kilometrin levyinen.

Merta vastaan rakennettu katkonainen suojavalli seuraa joenviertä. Jotkin penkereet ovat kaislojen ja toiset rantakaurojen peitossa. Loput muodostuvat paljaista, mustista puurakennelmista ja kivistä. Kauempana virran yläjuoksulla päin, keskellä merkittävää viktoriaanisten rakennusten ryhmää, on Snape Maltingsin konserttisali, jossa pidetään Aldeburghin musiikkijuhlat. Mutta meidän täytyy kävellä alajuoksulle päin ja suunnata kohti jotain suojaisaa paikkaa. Tuuli on nyt voimakas ja pureva, ja silmiämme alkaa pian pistellä.

Heti kun saavumme joen partaalle (ks. kuvan kohtaa A), meitä tervehtii avosettiparin kirkas, sointuva huuto. Linnut ovat jotakuinkin 40 metrin päässä, samalla puolella estuaaria kuin mekin, ja ne ovat syventyneet parhaillaan sukimaan sulkiaan, mikä kuuluu niiden soidinmenoihin. Kumpikin nyppii siron, ylöspäin kaartuvan nokkansa kärjellä kylkiään rinnan yläosan kohdalta. Sitä on hauska seurata, mutta meidän on jatkettava eteenpäin, koska edessä on paljon muuta nähtävää.

Vesi nousee

Vesi nousee nyt nopeasti, joten me kuljemme ripeästi valitsemaamme tarkkailupaikkaan (ks. kuvan kohtaa B). Matkalla punajalkaviklo – maineensa mukaisesti estuaarin vartijana – lehahtaa lentoon suolamarskilta ja päästää kimeän varoitushuudon: ”Tyhyhy-tyhyhy!” Sen punaiset jalat ovat vastakohtana sen auringossa kimaltelevien siipien hohtavanvalkoiselle takareunalle. Saavuttuamme määränpäähämme tähyilemme heti hiekka- ja mutatasanteille, jotka kutistuvat nopeasti.

Kauempana joukko punajalkavikloja syö kaikessa rauhassa nokkien kevyesti mutaa, kun taas toiset etsivät ruokaa suojaisemmista lahdekkeista. Suosirrit, joiden nokka kaartuu niille tyypillisesti alaspäin, pysyttelevät lähempänä toisiaan pienissä ryhmissä. Hajanaisessa rivissä ne kiiruhtavat eteenpäin nokkien mutaa ja yrittävät pysytellä lähellä vesirajaa. Siellä täällä kuovit kahlaavat hitaasti etsien huolellisesti ruokaa pehmeästä, limaisesta mudasta. Kauempana yläjuoksulla päin karikukkopari etsii ruokaa lyhyellä, hiukan ylöspäin kaartuvalla nokallaan kääntäen nousuvesirajalla olevaa entisen merenrannan maa-ainesta.

Äkkiä ilman täyttää tundrakurmitsan villi, haikea, kolmitavuinen vihellys ”tlii-uu-ii”. Linnun lentäessä yläpuolella sen mustat kainalot erottuvat selvästi muutoin vaaleaa alapuolta vasten. Nelisensataa kapustarintaa, jotka ovat ahtautuneet tiiviiksi, soikeanmuotoiseksi ryhmäksi, lepäävät päät siipien alla, ja kaikki seisovat vastatuuleen. Toisinaan joidenkin lintujen välillä on pientä kärhämää, kun ne vahvistavat nokkimisjärjestystä uudelleen. Suurin osa niistä on edelleen täplikkäässä talvihöyhenpuvussaan: selkäpuoli on kullan- ja tummanvärinen, silmien ja kasvojen ympärillä sekä rinnassa on vaaleaa, ja nokka on musta. Kun tarkennamme kaukoputkeamme, näemme myös tyllejä.

Yhtäkkiä paikalle ilmestyy noin tuhannen yksilön hajanainen töyhtöhyyppäparvi. Linnut lähestyvät riehakkaan iloisina vaappuen taivaalla jäljittelemättömällä tavallaan. Töyhtöhyypät ja kapustarinnat ovat olleet lännempänä viljelymailla, joilla ne mieluummin ruokailevat. Estuaariin ne tulevat paitsi syömään myös kylpemään ja sukimaan sulkiaan.

Taustalla kuuluu enimmäkseen kuovien pulppuilevaa kutsuhuutoa, punajalkaviklojen tyytyväisemmältä kuulostavaa musikaalista vihellystä ja naurulokkien kirkumista. Kaksi punakuiria tonkii mutaa syvältä. Muutama meriharakka vetää paksulla, oranssinpunaisella nokallaan esiin hietamatoja. Yksinäinen tundrakurmitsa ottaa pari juhlallista askelta, pysähtyy, ravistelee oikeaa jalkaa, syöksyy sitten saaliinsa perään ja nielaisee sen. Mutta lähestyvä nousuvesi on nopeasti saavuttamassa ne kaikki!

Ruuhka alkaa

Äkkiä linnut nousevat ilmaan ja muodostavat parvia, pääasiassa lajiensa mukaan. Näky on vaikuttava, koska kahlaajat lentävät tiiviissä muodostelmassa. Kallistuessaan puolelta toiselle parvet vaihtavat väriä, kun auringonsäteet osuvat niihin – tummanruskeasta hohtavaan hopeanvalkoiseen; yhtenä hetkenä ne näkyvät selvästi, seuraavassa ne miltei sulautuvat taustaan, lähestyvään mutaiseen nousuveteen. Väri vaihtuu tummasta hopeaan ja hopeasta tummaan säännöllisessä rytmissä, ja samaan aikaan parven muoto muuttuu epämääräisen soikeasta pyöreäksi, sitten spiraaliksi ja lopuksi pystysuoraksi linjaksi. Suurin osa laskeutuu takaisin mutatasanteelle, joka kohta peittyy nousuveden alle.

Pian vesi peittää alleen meitä ympäröivät muta- ja hiekkatasanteet, joten me kiiruhdamme jokea ylös seuranamme kahlaajien tasainen virta. Ensin meidät tavoittavat pienet, siipiään vinhaan räpyttävien pikkuruisten suosirrien parvet; ne pitävät yhteyttä toisiinsa päästämällä silloin tällöin lyhyen, kimeän vihellyksen. Sitten meidät ohittavat isommat punajalkaviklot, joiden parvi on hajanaisempi ja vaikuttavamman näköinen. Suurten lokkien kokoiset kuovit lentävät ohitsemme vihellellen mennessään ihastuttavaa, pulppuilevan hilpeää sävelkuviota. Avosetit seuraavat niitä yhtenä suurena parvena, joka mustavalkoisena erottuu selvästi sinistä taivasta vasten. Ne laskeutuvat estuaarin yläpäähän siten, että niiden pitkät, siniharmaat jalat jäävät juuri veden yläpuolelle.

Lepopaikka

Kiirehdimme askeleitamme päästäksemme korkeammalle paikalle, joka sijaitsee kohdassa, jossa estuaari kapenee (ks. kuvan kohtaa C). Saman lajin linnut pyrkivät kerääntymään yhteen, vaikkei se selvästi olekaan sääntö. Veden noustessa nopeasti lintuja kerääntyy paikalle lisää. Tämän vuoksi järjestys vaihtuu alituiseen, koska myöhään saapuvien lintujen takia penkereiltä on koko ajan vaikeampi löytää tilaa seistä.

Nousuvesi on nyt korkeimmillaan. Töyhtöhyypät ja kapustarinnat ovat lentäneet takaisin viljelymaille. Kaikkien jäljelle jääneiden lintujen on täytynyt nousta mudasta lepäämään vanhoille jokipenkereille. Meriharakoiden jatkuva vihellys kuulostaa suhteettomalta niiden määrään nähden. Punajalkaviklot ja kuovit lisäävät äänensä taustameteliin, jonka nyt ylittää yläpuolella lentävän kiurun laulu – tunnelma on todella ihmeellinen.

Me poistumme paikalta, sillä välin kun kahlaajat nauttivat ansaitsemastaan iltapäivälevosta ja odottelevat tulvavuoksen päättymistä. Vaikka jotkut linnuista ovat rantapenkereen takana eivätkä näe vettä, ne tietävät, milloin palata mutatasanteilleen tai hiekkarannoilleen. Täydellisinä ajoittajina ja vaistonvaraisesti viisaina ne tietävät, miten vuorovesi toimii.

Nousuveden ajan ruuhkaa on tosiaan jännittävä seurata, etenkin ensimmäistä kertaa!

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 26]

Nauti ruuhka-ajasta

Jotta pääsisit nauttimaan nousuveden ajan ruuhkasta, etsi aluksi sopiva estuaari. Tarvitset myös vähän tietoja alueesta, esimerkiksi siitä, minne kahlaajat menevät ja mistä niitä voi tarkkailla. Katso vuorovesitauluista, milloin on tulvavuoksi, joka sattuu heti täyden tai uuden kuun jälkeen. Sen lisäksi että varaat aikaa matkoihin, varaa kolme tuntia kunnolliseen lintujen katsomiseen, ja saavu paikalle viimeistään kaksi tuntia ennen nousuvettä.

Mitä tarvikkeita pitäisi ottaa mukaan? Jos et ole perehtynyt kahlaajiin, ota mukaasi kirja, jonka avulla voit tunnistaa niitä. Kiikarikin saattaa olla erittäin hyödyllinen. Huomaat pian, että kaikilla kahlaajilla on omat tunnusomaiset piirteensä ja että ne keräävät ruokaa tavalla, johon niille luotu nokka soveltuu. Kaukoputki ei ole välttämätön, mutta lämpimät, vedenpitävät vaatteet ovat! Varo vaarallisia tilanteita. Älä mene mutatasanteille, jollet tunne niitä hyvin. Nopeasti nousevan veden vangiksi jää helposti. Lisäksi ei tarvita kuin äkillinen sumu mereltä, ja olet eksyksissä. Ota huomioon myös tuuli. Myrskytuuli voi aiheuttaa tulva-aaltoja, jotka voivat olla hyvin vaarallisia missä tahansa estuaarissa.

[Tekstiruutu/Kuva s. 27]

Maapallon tärkeimmät estuaarit

Alankomaissa sijaitseva Waddenzee on tärkein nousu- ja laskuveden välinen alue Euroopassa, ja toisinaan siellä on luultavasti yli neljä miljoonaa kahlaajaa. Se ulottuu pohjoisessa Lounais-Jyllantiin asti. Kolme hyvää paikkaa, joissa tällä alueella kannattaa käydä, ovat pengertie Tanskassa sijaitsevalle saarelle nimeltä Rømø, Saksassa sijaitseva Weserjoen estuaari, joka on merkittävä nousuveden ajan lepopaikka, ja Lauwersjärvi lähellä Groningenia Alankomaissa. Pyreneiden niemimaan tärkein estuaari on Tagusjoen estuaari Portugalissa.

Noin kuudesta kahdeksaan miljoonaa muuttomatkalla olevaa kahlaajaa saa ruokaa niistä Pohjois- ja Etelä-Amerikan estuaareista, jotka sijaitsevat Tyynenmeren rannikolla. Merkittävimpiä paikkoja ovat San Franciscon lahti ja Humboldtinlahti Kaliforniassa, 200 neliökilometrin alue Kanadassa Vancouverin Boundary Baysta Iona Islandiin Brittiläiseen Kolumbiaan sekä Alaskan Stikinen estuaari ja Copperjoen suisto.

Erinomaisia paikkoja kahlaajille on myös Bolivar Flatissa ja Galvestonissa Texasissa Yhdysvalloissa, Tai-Possa Hongkongissa, Cairnsissa Koillis-Australiassa sekä Mombasan lähellä Keniassa.

[Kuva s. 24]

Viisi meriharakkaa

[Kuva s. 25]

Isosirrejä kiiruhtamassa pois lepopaikastaan

[Kuva s. 25]

ALDEN ESTUAARI SUFFOLKISSA

Snape Maltingsin konserttisali

Tarkkailupiste B

Katselupaikka C

Ensimmäinen katselupaikka A

[Lähdemerkintä]

Snape Maltings Riverside Centre

[Kuva s. 26]

Isosirri

[Kuva s. 26]

Punajalkaviklo

Kuovi

[Kuva s. 27]

Yläkuva: kuoveja