Tarkkailemme maailmaa
Epäpyhää vettä
Muuan irlantilainen kirurgi oli ihmeissään, kun eräälle 72-vuotiaalle naiselle kehittyi kahdesti peräkkäin vakava silmätulehdus juuri ennen kuin hänelle piti tehdä kaihileikkaus. Mikä aiheutti tulehduksen? Lourdesin ”pyhä” vesi, jota hän oli sivellyt kasvoilleen. ”Ongelmana on se, että pyhä vesi on usein vaarallisten bakteerien saastuttamaa”, sanotaan The Irish Times -lehdessä. Tulehdus olisi voinut hyvinkin saada aikaan sen, että naisesta olisi tullut sokea, jos leikkaus olisi suoritettu suunnitelmien mukaisesti. The Irish Times jatkaa: ”Siunaus ei yksinkertaisesti tapa taudinaiheuttajia. Ja pirskottelemalla pyhää vettä, jolla ajatellaan olevan parantava vaikutus, voidaan aiheuttaa joissakin tapauksissa hengenvaarallinen tartuntatauti.” Raportin mukaan hyvää tarkoittavat ystävät tai sukulaiset, jotka pirskottavat ”pyhää” vettä päällesi ollessasi sairaalassa, voivat olla ”suurin uhka eloon jäämisellesi”.
Ongelmalliset maamiinat
”Maailmanlaajuinen kampanja, jonka tarkoitus on saada maamiinat raivatuksi maailmasta, on törmännyt siihen tosiasiaan, että tähän tavoitteeseen pääseminen on yhtä vaikeaa kuin itse miinojen löytäminen”, todetaan The Wall Street Journal -lehdessä. ”Ei ole olemassa sellaisia välineitä, joilla maamiinoja voitaisiin raivata turvallisesti.” Sotilaat käyttävät nykyään samoja perusvälineitä, joita heidän isoisänsä käyttivät toisen maailmansodan aikana: tankomaisia tutkaimia ja metallinilmaisimia. Uudenaikaisia miinoja on kuitenkin paljon vaikeampi havaita, sillä ne ovat enimmäkseen muovia ja niiden ohella maassa on ammusten sirpaleita ja muita metallijätteitä, jotka aiheuttavat monia vääriä hälytyksiä. Kun metallinilmaisin paikantaa jonkin esineen, lasikuitutanko työnnetään varovasti maahan viistoasennossa. Pyrkimyksenä on osua miinan kylkeen. Jos miina on kallellaan ja tanko osuu sen yläosaan, miina räjähtää kasvoille. Vaikka miinat maksavat usein vain noin 20 markkaa kappaleelta, miinojen raivaaminen voi maksaa yli 4500 markkaa kappaleelta. Joka vuosi maahan sijoitetaan 1,5–2 miljoonaa miinaa ja ne vammauttavat tai tappavat yli 25000 ihmistä, joista monet ovat lapsia.
Lapsilla ei ole ulospääsyä
”Lapsista tuli yleisesti heitä vanhempien ihmisten riitojen uhreja, kun sodankäynti muuttui totaaliseksi: pommit ja ohjukset surmaavat ikään katsomatta”, sanotaan The Economist -lehdessä. ”Sisällissodat – tyypillinen sodankäynnin muoto nykyään – ulottuvat yleensä koko maahan. Joissakin paikoissa avustusjärjestöjen on nykyään kiinnitettävä yhtä paljon huomiota lapsisotilaiden kotiuttamiseen kuin peruselintarvikkeiden jakamiseen. Mihin tahansa nämä järjestöt menevät, ne voivat odottaa näkevänsä lapsia pakolaisten, haavoittuneiden ja kuolleiden joukossa.” Vaikka kaikki väittävät rakastavansa lapsia, juuri lapset saavat kärsiä nykyään enemmän kuin koskaan ennen. Avustusjärjestöt arvioivat, että 24 miljoonasta alle 18-vuotiaasta lapsesta tuli viime vuonna pakolaisia sodan vuoksi ja että noin 2 miljoonaa lasta on tapettu kymmenen viime vuoden aikana. Lisäksi neljä viisi miljoonaa on vammautunut. ”Psyykkisiä vaikutuksia voidaan vain arvailla”, sanotaan The Economist -lehdessä.
Kurittomia norsuja
”Nuoret norsut tarvitsevat lasten tavoin kuritusta, jotta niistä tulisi yhdyskunnan vastuuntuntoisia jäseniä”, sanotaan New Scientist -lehdessä. ”Luontobiologit sanovat, että orvoista urosnorsuista on tullut ilkimyksiä Pilanesbergin rauhoitusalueella Etelä-Afrikassa, koska ne eivät ole saaneet kasvatusta vanhemmiltaan.” Kurittomat norsut ovat hyökänneet ihmisten kimppuun, lävistäneet kuoliaiksi kolmen viime vuoden aikana 19 leveähuulisarvikuonoa ja yrittäneet jopa paritella sarvikuonojen kanssa. Kaksi ihmistä on kuollut; toinen heistä oli ammattimetsästäjä, joka oli lähetetty ampumaan eräs aggressiivinen norsu sen jälkeen, kun se oli hyökännyt turistiryhmän kimppuun. Kussakin tapauksessa kuriton eläin kuului niihin nuoriin urosnorsuihin, jotka oli tuotu suojelualueelle Krügerin kansallispuistosta sen jälkeen, kun muut niiden laumaan kuuluneet yksilöt oli surmattu norsukannan koon sääntelemiseksi. Vaikka monet seikat ovat aiheuttaneet stressiä näille norsuille, niiden oikukas käytös johtuu tutkijoiden mielestä ainakin osittain siitä, että ne ovat jääneet vaille sitä kuritusta ja kasvatusta, jota nuoret norsut normaalisti saavat vanhemmilta eläimiltä norsuperheissä. Nykyään norsut siirretään kokonaisina perheinä, jotta nuoret urokset ”saisivat edelleen vanhemmiltaan tarvitsemaansa kuritusta”, artikkelissa sanotaan.
Käärmeillä pelottelevia maantierosvoja
Nicaraguassa varkaat ovat ryöstäneet Managuasta 50 kilometriä etelään sijaitsevan Diriamban asukkaita myrkkykäärmeiden avulla. El Nuevo Diario -lehdessä kerrotaan, että kyseinen liiga kerää lähipelloilta kalkkarokäärmeitä, poistaa niiltä myrkyn ja ryöstää sitten ihmisiä kaupungin ulkopuolella kulkevilla teillä uhkaamalla heitä käärmeenpuremalla. Muuan tyttö pyörtyi, kun hän näki käärmeen myrkkyhampaat, ja tultuaan tajuihinsa hänen kultaketjunsa oli varastettu. Liiga on varastanut myös maalaisilta elintarvikkeita ja rahaa.
Uhkapelurit häviävät
”Kasinot on suunniteltu sillä tavalla, että niiden omistajat eivät missään tapauksessa voi hävitä”, sanoo brasilialainen taloustieteilijä Ricardo Gazel. ”Matemaattisesti ajatellen ihmisen mahdollisuudet voittaa rahaa uhkapelejä pelaamalla ovat äärimmäisen pienet.” Gazel varoittaa, että kun kasinoihin on helppo päästä, himopelurien määrä mitä todennäköisimmin kasvaa, ja lisää: ”Ihmisillä on pettävä toive ansaita helppoa rahaa. Ihmiset haaveilevat, että onni potkaisee heitä ja he tulevat hetkessä rikkaiksi.” Hän kertoo edelleen Veja-lehdessä, miksi kirkolla ja valtiolla ei ole perusteita paheksua tilannetta: ”Valtio on maan suurin rahapelien järjestäjä. Liittovaltio pitää yllä kuutta erilaista rahapeliä puhumattakaan osavaltioiden rahapeleistä. Kirkko ei voi arvostella uhkapelien laillistamista, koska se tukee rahapelien pelaamista kauppakaduilla saadakseen rahaa seurakunnilleen. Näillä kaduilla on aina pieni koju, jonka ääressä seurakuntalaiset menettävät rahaa pelaamalla.” Gazelin mukaan asiantuntijat sanovat, että niillä himopelureilla, jotka eivät hae apua, on vaara päätyä vankilaan, tehdä itsemurha tai menettää mielenterveytensä.
Sienet ehtivät ensin
”Hyvin monet ihmisen älynvälähdyksistä osoittautuvatkin luonnon vanhoiksi tempuiksi”, sanotaan The Washington Post -lehdessä. ”Ajatellaanpa vaikka kuituoptiikkaa. Vuonna 1951 tiedemiehet kehittivät lasimaisen kuidun, joka kykeni vangitsemaan valoa ja siirtämään sitä kulmien ympäri. On kuitenkin käynyt ilmi, että lähellä Etelämannerta sijaitsevassa Rossinmeressä elää sieniä, jotka ovat tehneet tätä jo iät ja ajat.” Näistä suurikokoisista sienistä, joita on jopa 30 metrin syvyydessä, pistää esiin neulamaisia kuituspikuloita, jotka vangitsevat valoa ja voivat siirtää sitä jopa 90 asteen kulman ympäri yhteyttäville leville, jotka elävät sienen tukirangon sisällä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että spikulat kokoavat myös viistosti tulevaa valoa, mikä viittaa siihen, että myös sienen sivuilla olevat spikulat kykenevät johtamaan valoa leville.
Ensimmäinen yhteentörmäys avaruudessa
Ensimmäinen vahvistettu yhteentörmäys avaruudessa on sattunut noin 700 kilometrin korkeudessa maan yläpuolella, kerrotaan New Scientist -lehdessä. Ranskalainen Cerise-satelliitti alkoi heittelehtiä rajusti, kun samalla korkeudella lentänyt Ariane-raketin kymmenen vuotta vanha kappale törmäsi siihen 50000 kilometrin tuntivauhdilla ja hajotti yhden sen vakauttavista ulokkeista. Yhteentörmäysten vaara kasvaa joka vuosi, kun maata kiertävän romun määrä lisääntyy. Maata kiertää jo yli 20000 tunnettua avaruusromun kappaletta. Luonnolliset prosessit, esimerkiksi ilmakehän laajeneminen, tuhoavat usein matalilla radoilla kiertävän romun, mutta korkeilla radoilla kiertävä romu voi pysyä siellä tuhansia vuosia. Kun tällaiset kappaleet törmäävät toisiinsa, ne hajoavat moniksi pienemmiksi kappaleiksi, jotka voivat lävistää astronautin avaruuspuvun tai avaruusaluksen suojakilven. Jopa maalinkappaleet voivat olla vaarallisia. Tällä hetkellä maata kiertää noin neljä vaiennutta tekokuuta jokaista toimivaa kohti ja neljäsosa tunnetusta avaruusromusta on peräisin käytetyistä raketeista, jotka ovat räjähtäneet kiertoradoillaan.
Selibaattikiista
”Katolinen kirkko menettää paljon pätevää työvoimaa, koska se pitää hellittämättä kiinni pappien selibaatista”, sanottiin ENI Bulletin -tiedotuslehden raportissa. Brasilian pääkaupungissa pidetyssä avioituneiden pappien neljännessä kansainvälisessä kongressissa kerrottiin, että satatuhatta katolista pappia on luopunut papinvirasta ja selibaatista kautta maailman. Entinen pappi ja nykyinen Brasílian yliopiston professori Jorge Ponciano Ribeiro sanoo, että joka viides pappi on jättänyt papinviran mennäkseen naimisiin. Yksistään Brasiliassa on 3500 avioitunutta pappia. Ribeiro sanoi: ”Selibaatti otettiin käyttöön sen vuoksi, että voitaisiin välttää kirkon ja pappien jälkeläisten väliset ongelmat, eikä siksi, että ne, joilla ei ole sukupuolisuhdetta, voivat levittää Jumalan sanaa paremmin.”