Muuttuvat asenteet herättävät uusia kysymyksiä
”SEKSUAALINEN VALLANKUMOUS”, ”seksuaalinen vapautuminen”, ”moraalinen vallankumous”. Tällaiset ilmaukset kertoivat muuttuvista seksuaaliasenteista varsinkin 1960-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. Monet alkoivat käyttää iskusanoja ”vapaa rakkaus”. Ne kuvasivat elämäntyyliä, jossa yksilöt hylkäsivät avioliiton ja sukupuolisen kokemattomuuden.
Kirjailija Ernest Hemingwayn julistus ”Moraalista on se, minkä jälkeen tuntuu hyvältä, ja moraalitonta se, minkä jälkeen tuntuu pahalta” voi sopivasti kiteyttää niiden asenteen, jotka joutuivat seksuaalisesta vapaudesta ja tyydytyksestä esitettyjen lupausten lumoihin. Tämän filosofian hyväksyminen antoi perusteen lyhytaikaisille sukupuolisuhteille monien partnerien kanssa, minkä avulla ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, tutustuivat omaan seksuaalisuuteensa. Seksuaalivietin tyydyttämisellä ei ollut rajoja. Tuolla samalla vuosikymmenellä käyttöön otettu ehkäisypilleri osaltaan edisti estottomia seksikokeiluja.
Aidsista ja muista sukupuolitaudeista tuli kuitenkin tämän irrallisia suhteita suosivan elämäntyylin perintö. Löyhämoraalisen sukupolven seksuaaliasenteet järkkyivät. Joitakin vuosia sitten Time-lehdessä oli otsikko ”80-luvun seksi – vallankumous on ohi”. Tämän julistuksen ensisijaisena lähtökohtana olivat valtoimenaan riehuvat sukupuolitaudit, joista monet amerikkalaiset olivat saaneet kärsiä. Tähän mennessä aids-tapausten määrä on kasvanut kautta maailman huikeisiin lukuihin: lähes 30 miljoonaan!
Sukupuolitautien pelko sai monet muuttamaan käsityksiään lyhytaikaisista sukupuolisuhteista. Erästä Yhdysvaltain hallituksen tutkimusta selostaneessa US-ajanvietelehden numerossa vuodelta 1992 sanottiin: ”Noin 6,8 miljoonaa naimatonta naista on reagoinut aidsiin ja muihin sukupuolitauteihin muuttamalla sukupuolikäyttäytymistään.” Kirjoituksen mukaan sanoma on selvästikin seuraava: ”Seksi on vakava asia. Harrasta sitä omalla vastuullasi.”
Miten nämä myrskyisät vuosikymmenet ovat vaikuttaneet sukupuolisuhteita koskeviin asenteisiin? Onko kevytmielisestä hillittömyydestä, joka on ollut tunnusomaista viime vuosikymmenien vapaalle rakkaudelle, ja 80-luvun sukupuolitauteihin liittyvistä vakavoittavista tosiasioista opittu mitään? Onko se, että kouluissa on alettu antaa sukupuoliopetusta, auttanut nuoria miehiä ja naisia selviytymään seksuaalisuuteensa liittyvistä ongelmista? Mikä on paras tapa vastata siihen haasteeseen, jonka nykypäivän muuttuneet seksuaaliasenteet asettavat?