Nuoret kysyvät:

Miksi minua aina syytetään?

”Isäni on allerginen, ja hän joutuu työskentelemään sellaisten ihmisten kanssa, jotka tupakoivat. Kun hän tulee kotiin, hän on joskus hyvin hermostunut. Hän hukkaa tavaroitaan ja syyttää siitä minua. Kun sanon hänelle, että hän hukkasi tavaransa, hän raivostuu ja sanoo minulle, etten olisi saanut oikaista häntä.” (Teini-ikäinen tyttö)

TUNTUUKO sinusta joskus siltä, että olet perheen syntipukki? Näyttääkö siltä, että menipä pieleen mikä tahansa, sinä saat syyt niskoillesi? 14-vuotiaasta Joysta tuntuu tältä. Hän elää yksinhuoltajaperheessä ja huolehtii usein nuoremmasta veljestään ja sisarestaan. ”Olen alakerrassa, kun he alkavat tapella”, Joy valittaa. ”He käyttäytyvät niin typerästi ja lapsellisesti, mutta kun isä tulee kotiin, hän huutaa minulle, koska en ollut paikalla estämässä tappelua.”

Jos vanhempasi sanovat, että olet piloille hemmoteltu, laiska tai vastuuton, tai käyttävät sinusta muita nimityksiä, jotka saavat sinut vaikuttamaan toivottomalta tapaukselta, sinusta saattaa aika ajoin tuntua siltä, että he aivan kuin odottaisivat sinun epäonnistuvan. Ramonia kutsuttiin hänen perheessään hajamieliseksi professoriksi – mistä hän oli kovasti harmissaan. Sinäkin saatat panna pahaksesi lisänimen, joka korostaa virheitäsi, vaikka sitä käytettäisiinkin lempeästi. Sen sijaan että kielteinen nimittely kannustaisi sinua edistymään, se saattaa yksinkertaisesti vahvistaa tunnetta, että olet aina syypää.

Syyttely voi olla erityisen tuskallista silloin, kun se näyttää johtuvan puolueellisuudesta. ”Olen keskimmäinen lapsi ja saan aina tuntea sen nahoissani”, sanoo teini-ikäinen Frankie. Saattaa vaikuttaa siltä, että sisaruksesi ovat aina epäilyksen ulkopuolella mutta sinut julistetaan syylliseksi heti kun ilmenee vähäinenkin ongelmanpoikanen.

Miksi vanhemmat syyttävät

On tietenkin aivan normaalia, että vanhemmat oikaisevat lapsiaan, kun nämä erehtyvät. Onhan rakentava ja myönteinen oikaisu yksi tapa, jolla Jumalaa pelkäävät vanhemmat kasvattavat lapsiaan ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Efesolaisille 6:​4). Silti parhaimmatkin vanhemmat voivat aika ajoin reagoida liian voimakkaasti tai jopa tehdä hätäisesti vääriä päätelmiä. Muistelepa, mitä tapahtui, kun Jeesus oli nuori. Erään kerran Jeesus oli kadoksissa. Kävi ilmi, että hän oli Jumalan temppelissä keskustelemassa Raamatusta. Siitä huolimatta, kun hänen vanhempansa löysivät hänet, hänen äitinsä kysyi: ”Lapsi, minkä tähden sinä kohtelit meitä tällä tavoin? Isäsi ja minä olemme tässä tuskaisina etsiskelleet sinua.” (Luukas 2:​48.)

Koska Jeesus oli täydellinen, ei ollut mitään syytä pelätä, että hän syyllistyisi pahantekoon. Mutta rakkaudellisten vanhempien tavoin hänen äitinsä tunsi olevansa vastuussa lapsestaan ja reagoi voimakkaasti, koska hän ehkä pelkäsi tämän hyvinvoinnin puolesta. Samoin vanhempasi saattavat silloin tällöin reagoida liian voimakkaasti, mutta eivät sen takia, että he yrittäisivät olla ilkeitä tai julmia, vaan yksinkertaisesti siksi, että he todella välittävät sinusta.

Sinun on myös hyvä ymmärtää, että elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:​1). Kodin hyväksi työskenteleminen ja siitä huolehtiminen aiheuttaa vanhemmillesi melkoista painetta, ja tämä voi vaikuttaa siihen, miten he kohtelevat sinua (vrt. Saarnaaja 7:​7). Eräs mielenterveysalan työntekijä kirjoitti: ”Joissakin perheissä vanhemmat saattavat kriisin aikana menettää malttinsa ja tehdä harkitsemattomia päätöksiä, vaikka he ovat normaalisti oikeudenmukaisia ihmisiä.”

Yksinhuoltajat saattavat erityisen herkästi purkaa turhautumistaan lapsiinsa yksinkertaisesti siksi, että heillä ei ole puolisoa, jonka kanssa he keskustelisivat. Isän tai äidin henkilökohtaisesta turhautumisesta johtuvan purkauksen kohteeksi joutuminen ei ole hauskaa. 17-vuotias Lucy sanoo: ”Jos tekisin jotain sellaista, mistä ansaitsisin rangaistuksen, asia olisi sillä selvä. Mutta kun minua rangaistaan siitä syystä, että äitini on pahalla tuulella, se on todella epäoikeudenmukaista.”

Puolueellisuus on toinen seikka. Vaikka isä tai äiti tavallisesti rakastaa kaikkia lapsiaan, ei ole epätavallista, että hän on erityisen kiintynyt yhteen lapseen (vrt. 1. Mooseksen kirja 37:​3).a Itsensä tunteminen vähemmän rakastetuksi lapseksi, on jo sinänsä tuskallista. Mutta jos näyttää siltä, että tarpeesi jätetään huomiotta tai sinua syytetään usein siitä, mitä sisaruksesi ovat tehneet, tunnet varmasti mielipahaa. Nuori Roxanne sanoo: ”Minulla on Darren-niminen veli. Hän on äidin pikku enkeli. – – Äiti syyttää aina minua, ei koskaan Darrenia.”

Ongelmaperheet

Terveissä perheissä saatetaan silloin tällöin syytellä epäoikeudenmukaisesti jotakuta. Mutta ongelmaperheissä saattaa vanhemmilla olla jatkuva tapa syytellä, häpäistä ja nöyryyttää lapsiaan. Joskus syyttelyyn liittyy jopa ”ilkeämielistä katkeruutta ja suuttumusta ja vihastusta ja huutamista ja herjaavaa puhetta” (Efesolaisille 4:​31).

Voidaanko nuorta syyttää tällaisista vanhempien purkauksista? On totta, että tottelematon poika tai tytär voi olla ”mielipahaksi” vanhemmilleen (Sananlaskut 17:​25). Raamatussa sanotaan kuitenkin nimenomaan vanhemmille: ”Älkää ärsyttäkö [kirjaimellisesti ’kiihottako vihaan’] lapsianne.” (Efesolaisille 6:​4.) Vanhempien, kuten kristittyjen yleensä, täytyy osoittaa itsehillintää, olla ’itsensä hillitseviä pahaa kärsiessään’ (2. Timoteukselle 2:​24). Niinpä kun vanhemmat menettävät itsehillintänsä, he eivät voi syyttää siitä lastensa puutteita.

Sanalliset hyökkäykset saattavat olla merkki siitä, että isä tai äiti on ahdistunut, masentunut tai että hänellä on heikko itsetunto. Ne voisivat myös olla osoitus ongelmista, esimerkiksi vaikeuksista avioliitossa tai alkoholismista. Erään lähteen mukaan päihdeongelmaisten vanhempien lapsista tulee usein syntipukkeja. ”He eivät tee mitään oikein. Heitä sanotaan ehkä ’typeriksi’, ’pahoiksi’, ’itsekkäiksi’ ja niin edelleen. Perheenjäsenet kohdistavat sitten huomionsa tuohon lapseen (tai lapsiin) ikään kuin hän olisi varsinainen ’ongelma’, ja heidän omat epämiellyttävät tunteensa ja ongelmansa jäävät taka-alalle.”

Miten suhtautua epäoikeudenmukaiseen syyttelyyn

Tohtori Kathleen McCoy kirjoittaa: ”Nimittely, väheksyntä ja lapsen persoonallisuuden arvosteleminen – – voivat olla syynä teini-ikäisen heikkoon itsetuntoon, masennukseen ja sulkeutuneisuuteen.” Tai kuten Raamatussa sanotaan, huono kohtelu voi ’ärsyttää’ ja ’masentaa’ lapsia (Kolossalaisille 3:​21). Saatat alkaa pitää itseäsi arvottomana ja epäonnistuneena ihmisenä. Alat ehkä lisäksi suhtautua vanhempiisi kielteisesti. Saatat päätellä, että heitä on hyvin vaikea miellyttää ja ettei siksi kannata edes yrittää. Sinuun voi juurtua suuttumuksen ja kaunan tunteita, minkä takia hylkäät kaikenlaisen kurituksen – jopa rakentavan arvostelun (vrt. Sananlaskut 5:​12).

Mikä voi auttaa sinua kestämään? Paljon riippuu juuri omasta tilanteestasi. Mikset pysähtyisi ja arvioisi sitä realistisesti? Esimerkiksi pitääkö todella paikkansa, että olet aina syyllinen? Vai voisiko vain olla niin, että vanhemmillasi on joskus taipumus olla hieman liian kriittisiä ja sanoa jotakin väärää? ”Me kaikki kompastumme monta kertaa”, sanotaan Raamatussa, ja tämä pitää paikkansa vanhemmistakin (Jaakobin kirje 3:​2). Niinpä vaikka vanhempasi reagoisivatkin hiukan liioitellusti aika ajoin, pitääkö sinunkin reagoida liioitellusti? Raamatun neuvo Kolossalaiskirjeen 3:​13:ssa saattaa soveltua tähän hyvin: ”Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan. Niin kuin Jehova on antanut teille auliisti anteeksi, niin antakaa tekin.”

Myötätunto vanhempiasi kohtaan voi auttaa sinua tässä. Sananlaskujen 19:​11:ssä sanotaan: ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa, ja hänen on kaunista sivuuttaa rikkomus.” Jos isäsi vaikuttaa epätavallisen ärtyneeltä, kun hän tulee töistä kotiin, ja syyttää sinua jostakin, mitä et tehnyt, täytyykö siitä tehdä suuri numero? Sen tajuaminen, että hän on todennäköisesti kireä ja väsynyt, saattaa auttaa sinua ’sivuuttamaan hänen rikkomuksensa’.

Entä jos epäoikeudenmukainen syyttäminen ei kuitenkaan johdu vain tilapäisestä ärtyneisyydestä, vaan jatkuu laantumattomana? Tulevassa kirjoituksessa käsitellään tapoja, joilla voit parantaa tilannettasi.

[Alaviite]

[Kuva s. 19]

Vanhemman ei ole epäoikeudenmukaista antaa oikaisevaa neuvontaa, kun sitä tarvitaan