Huijausta uskonnon nimessä
JOS olet järkyttynyt ja surullinen tähän mennessä mainittujen huijausten vuoksi, et ole ainoa. Mutta on olemassa vieläkin tuomittavampi huijaamisen muoto: uskonnon nimessä tapahtuva huijaaminen. Yksi yleisimmistä tällaisista huijauksista liittyy siihen uskomukseen, että sielu jää eloon kuoleman jälkeen ja että elävät voivat auttaa kuolleita. Miljoonat vilpittömät ihmiset kautta maailman on saatu uskomaan, että kun he maksavat suuria summia rahaa, he voivat auttaa tai lepyttää kuolleita omaisiaan.
Nykyään tästä ikivanhasta juonesta on joissakin maissa kehitetty uusi versio. Esimerkiksi Japanissa pidätettiin äskettäin buddhalaisia pappeja ja papittaria, jotka väittivät, että heillä on yliluonnollisia voimia. Heidän epäiltiin huijanneen yhteisönsä jäseniltä satoja miljoonia jenejä. Pidätetyt olivat tarjonneet parannus- ja neuvontapalveluja. Palveluja vastaanottaneiden joukossa oli neljä perheenemäntää, joille oli kerrottu, että heidän kuolleiden lastensa henget vainosivat heitä. ”Sen jälkeen naisia pyydettiin maksamaan yhteensä 10 miljoonaa jeniä [450000 markkaa] muistoseremonioista”, kerrotaan Mainichi Daily News -lehdessä. Eräs 64-vuotias nainen antoi yli 6,65 miljoonaa jeniä (noin 300000 markkaa). Nainen oli kääntynyt pappien puoleen lapsensa terveydentilan vuoksi. ”Heidän väitetään sanoneen naiselle, että häntä kohtaisi onnettomuus, ellei hän suorittaisi erikoismenoja kunnioittaakseen esi-isiensä sieluja ja pitääkseen henget loitolla”, sanottiin The Daily Yomiuri -lehdessä.
Nämä hyväuskoiset ihmiset eivät olisi tulleet huijatuiksi, jos heillä olisi ollut täsmällistä tietoa Raamatusta. Raamattu tekee selväksi, että sielu kuolee (Hesekiel 18:4). ”Kuolleet eivät tiedä yhtään mitään”, sanotaan Saarnaajan 9:5:ssä. Kuolleet eivät siis voi vahingoittaa eläviä. Eivätkä elävätkään voi auttaa kuolleita.
Uskonnollisen huijauksen monet kasvot
Jotkut joutuvat uskonnollisen huijauksen uhreiksi oman ahneutensa vuoksi. Australiassa muuan mies, joka halusi kartuttaa varojaan, antoi 100000 dollaria (yli 380000 markkaa) eräälle pariskunnalle, joka väitti, että sen yliluonnollisiin voimiin kuului kyky siunata rahaa ja saada se lisääntymään. Pariskunta käski miestä panemaan rahat laatikkoon ja antamaan laatikon heille ”pyhitettäväksi”. Pariskunta vei hänen odotellessaan laatikon viereiseen huoneeseen siunattavaksi. Kun he palasivat, he antoivat laatikon hänelle takaisin ja varoittivat häntä, ettei hän saa missään tapauksessa avata laatikkoa ennen vuotta 2000. Entä jos hän avaisi sen? Hänelle sanottiin, että ”taika häviäisi ja miehestä tulisi sokea, tukka lähtisi hänen päästään, hän saisi syövän ja kuolisi halvaukseen”. Kahden viikon kuluttua mies tuli kuitenkin epäluuloiseksi ja avasi laatikon. Mikä yllätys! Se oli täynnä paperisilppua. Tapauksesta kertoneen sanomalehtijutun mukaan mies syyttää nyt itseään, ja – kummallista kyllä – ”hän on alkanut kaljuuntua”.
Italiassa uskonnollinen huijaaminen on saanut uuden käänteen: hartaina katolilaisina esiintyneet huijarit ovat petkuttaneet joitakin pappeja. Huijarit käyttävät hyväkseen katolista perinnettä ja kustantavat sielumessuja joidenkin kuolleiden ihmisten muistoksi. Miten he menettelevät? Katolisessa lehdessä Famiglia Cristiana selitetään, että petkuttajat tarjoutuvat maksamaan etukäteen samalla kertaa useista sielumessuista väärennetyllä sekillä, joka on kirjoitettu paljon pyydettyä suuremmalle summalle. Sitten he pyytävät petollisesti jotain herkkäuskoista pappia antamaan heille erotuksen käteisenä. Huijarit saavat käteisen, ja pappi saa katteettoman sekin!
Yhdysvalloissa vanhuksia piirittävät joka puolelta uskonnolliset lahkot, jotka etsivät uusia jäseniä täyttämään niiden rahakirstut lahjoituksilla. ”Lahkot noudattavat kautta maan kaikenlaisen huijaamisen perussääntöä: seuraa rahaa”, kirjoitti Modern Maturity -lehti. ”Vastineeksi niillä on tarjolla kaikkea mahdollista terveydestä aina poliittisiin muutoksiin ja taivasten valtakuntaan saakka.” Eräs henkilö, joka auttaa entisiä lahkojen jäseniä, sanoi tuossa lehdessä: ”Vanhukset ovat lahkon leipäpuu.”
Kyseessä voivat olla valtavat rahasummat. ”Tiedän monia tapauksia, joissa ihmiset ovat ajaneet itsensä köyhyyteen”, sanoi eräs newyorkilainen asianajaja, joka on käsitellyt monia lahkoihin liittyviä juttuja. ”Tapaukset ovat vaihdelleet laidasta laitaan: joiltakuilta on pyydetty kuusinumeroisia lahjoituksia kun taas toisilla ei ole ollut muuta annettavaa kuin sosiaalitoimistosta saadut maksuosoitukset.” Hän lisäsi: ”Se on musertavaa – sekä yksilöille että heidän perheilleen.”
Ole siis varuillasi! Huijareita on liikkeellä. Asunnonkorjausjuonet, puhelinmarkkinointipetokset ja uskonnollinen huijaaminen ovat vain muutamia esimerkkejä heidän puuhistaan. On mahdotonta laatia yksityiskohtaista selostusta kaikista heidän menetelmistään, sillä he keksivät alituisesti uusia juonia. Mutta se, mitä edellä on esitetty, saa sinut epäilemättä tajuamaan, että sinun on oltava varovainen. Se onkin luultavasti paras tapa, jolla voit suojella itseäsi. (Ks. sivun 8 tekstiruutua ”Miten välttyä huijatuksi tulemiselta”.) Ikivanha Raamatun sananlasku esittää mitä sopivimman varoituksen: ”Kokematon uskoo joka sanan, mutta terävänäköinen harkitsee askeleitaan.” (Sananlaskut 14:15.)
[Kuvat s. 10]
Miljoonat ihmiset uskovat, että he voivat rahaa maksamalla auttaa tai lepyttää kuolleita omaisiaan