Energiaa lumesta
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
TOISINAAN Australian katoksi kutsutut Australian Alpit kulkevat Uuden Etelä-Walesin ja Victorian osavaltioissa. Näillä Alpeilla sijaitsee vuoristo nimeltä Snowy Mountains (Lumiset vuoret), mistä saa alkunsa Snowyjoki. Tämän kallioisen alppimaaston ja sinne ensimmäisenä asettuneiden sinnikkäiden hevosmiesten innoittamana A. B. (Banjo) Paterson kirjoitti runon, jonka pohjalta tehtiin myöhemmin elokuva Lumisen joen mies.
Nykyään näillä petollisilla rinteillä, joilla runossa mainittu legendaarinen ratsastaja liikkui, on kanavia, jotka ovat osa tekniikan ihmettä, Snowy Mountainsin vesivoimajärjestelmää. Vuonna 1967 Amerikan insinööriseura luokitteli tämän monimutkaisen vesijohtojen, tunnelien, patojen ja voimalaitosten verkoston ”yhdeksi nykymaailman seitsemästä insinööritaidon ihmeestä”. Haluaisitko tutustua tähän Alppien ”ihmeeseen”? Otetaanpa ensin kuitenkin selvää siitä, miksi se rakennettiin ja ketkä sen rakensivat.
Janoinen maa
Yllättävää kyllä, vesivoima ei edes tullut niiden varhaisten uudisasukkaiden mieleen, joiden kiihkeät toiveet loivat perustan tälle hankkeelle. Nämä kuivuuskausien vuoksi kovia kokeneet Murrayn–Darlingin altaan, Australian tärkeimmän viljelysalueen, maanviljelijät halusivat yksinkertaisesti luotettavamman vesilähteen.
He tiesivät, missä vettä oli: Snowyjoessa. Mutta Snowy syöksyi alas Alppien toista, rehevää puolta Tasmaninmereen. Se tuntui suurelta haaskaukselta. Jos tämä kylmä, puhdas vesi voitaisiin ohjata korkealla alpeilla melko epäluotettavien Murray- ja Murrumbidgeejokien alkulähteille, se lieventäisi maanviljelijöiden kannalta kuivuuden vaikutuksia miljardien dollarien arvosta. Se oli kutkuttava unelma.
Vuonna 1908 tämä unelma tuli askeleen lähemmäksi toteutumistaan, kun liittovaltion parlamentti valitsi lähistöllä sijaitsevan Canberran alueen Australian pääkaupungin paikaksi. Täyttäisikö vesivoima tämän tulevaisuudessa rakennettavan kaupungin tarpeet? Katseet kääntyivät jälleen kohti Snowy Mountains -vuoristoa.
Monenlaisia ehdotuksia, joista jotkin koskivat vesivoimaa ja toiset keinokastelua, esitettiin ja hylättiin. Sitten, vuonna 1944, ensimmäinen vesivoima-kastelusuunnitelma jätettiin harkittavaksi, ja se sai nopeasti kannatusta. Vuonna 1949 liittovaltion hallitus antoi Snowy Mountainsin vesivoimavirastolle tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa kaksiosainen hanke.
Mutta miten nuori, pääasiassa maanviljelystä harjoittava kansa voisi ilman asiantuntemusta ja ylimääräistä työvoimaa selviytyä tästä ennennäkemättömän suuresta ja monimutkaisesta hankkeesta?
Raunioilta lumille
Ratkaisu oli maahanmuutto. Eurooppa, joka edelleen hoippui toisen maailmansodan vaikutuksesta, oli raunioituneena ja työttömyyden ja kodittomuuden rasittamana painajaismainen paikka elää. Niinpä yhteistyössä Yhdistyneiden kansakuntien kanssa Australia kutsui maahansa sellaisia eurooppalaisia, joilla oli hankkeeseen soveltuvia taitoja.
Vastauksena kutsuun kymmenettuhannet työntekijät noin 33 maasta jättivät taakseen raunioituneen Euroopan ja lähtivät purjehtimaan kohti Australiaa. He muodostaisivat kaksi kolmannesta hankkeen koko työvoimasta ja muuttaisivat myös Australian väestön rakenteen pysyvästi. Brad Collis sanoo kirjassaan Snowy: ”Maasta, jonka runkona olivat – – englantilaiset, tuli lähes yhdessä yössä yksi maailman suurista monikulttuurisista kansoista.” Collis lisää: ”[Miehet] lähetettiin vuorille – vihollinen ja liittolainen, sortaja ja uhri – tekemään työtä yhdessä.” Aikanaan he sulautuivat yhdeksi ryhmäksi, vaikka niin ei käynytkään yhdessä yössä.
Elämä Alpeilla
Hankkeen varhaisvaiheessa Alpit ottivat saapujan vastaan kyseenalaisella tavalla. Koska tiet olivat jäisiä, liejuisia, jyrkkiä ja kiemuraisia, matkasta tuli aikaa vievä, selkäpiitä karmiva kokemus. Paikka paikoin maasto oli niin äkkijyrkkää ja vaarallista, että kengurutkin olivat harvinainen näky. Ei ihme, että Snowy-virastoa pidetään Collisin mukaan ”maailman ensimmäisenä organisaationa, joka pakollisti turvavöiden käytön”.
Majoituspaikat eivät olleet juuri parempia kuin tiet: armeijan ylijäämätelttoja, joissa ei ollut pohjaa! Korkealle vuoristoon nousi lopulta nopeassa tahdissa yli sata leiriä ja telttakaupunkia. Yksi niistä, Cabramurra – joka ei enää ole telttakaupunki – ylpeilee sillä, että se on korkeimmalla sijaitseva kaupunki Australiassa.
Kuten kuvitella saattaa, työskenteleminen ja nukkuminen näin ankarissa, karuissa oloissa koetteli äärimmilleen luonteen lujuutta. Talven myrskyisät viimat tunkeutuivat luihin ja ytimiin, kesän läkähdyttävässä kuumuudessa jokainen liike tuntui ponnistukselta, ja sietämättömiä kärpäsiä oli mustanaan hikisissä kasvoissa ja selissä. Kuinka eurooppalaiset inhosivatkaan kärpäsiä!
Useimmat kuitenkin kestivät kaiken tämän. Nämä sodan karaisemat ja sinnikkäät miehet olivat päättäneet onnistua uudessa elämässään. Monet jopa kiintyivät Australian kesyttömään pensasaroon, jossa asusti omituisia eläimiä ja käärmeitä sekä lintuja, jotka viheltelyn ja visertelyn sijasta kirkuivat ja raakkuivat. Aikanaan telttojen sijaan tulivat vaatimattomat puutalot ja paikalle saapuivat vaimot ja lapset.
Mutta entä monet kielet? Kuvittele miehiä, jotka eivät kykene viestimään selvästi toistensa kanssa, käyttämässä raskaita koneita ja porauslaitteita tai käsittelemässä räjähteitä! Tästä olisi seurannut katastrofi, joten vesivoimavirasto järjesti ilmaisen englannin kielen kurssin, jonka oppitunnit pidettiin työajan jälkeen. Työpaikan säilyminen riippui siitä, että työmies hallitsi englannin kielen perustaidot. Ei ole siis ihme, että oppitunneilla käytiin ahkerasti!
Kun hanke oli kestänyt 25 vuotta – vuodesta 1949 vuoteen 1974 – se tuli monista vastoinkäymisistä huolimatta valmiiksi ajallaan ja ylittämättä budjettia. Vaikka hankkeen kustannukset, 820 miljoonaa dollaria (nykyrahassa noin 3,3 miljardia markkaa), ovat nykypäivän mittapuun mukaan vaatimattomat, ne olivat kaikkea muuta kuin vaatimattomat tuolloin, varsinkin tälle vain kahdeksanmiljoonaiselle kansalle, joka edelleen yritti päästä takaisin jaloilleen sodan jälkeen.
Saavutuksen kunniaksi vesivoimavirasto aikoo järjestää 50-vuotisjuhlan vuonna 1999. Siihen sisältyy se, että kaikki hankkeeseen osallistuneet kootaan yhteen – jos heidät vain voidaan löytää. ”Nämä ihmiset olivat mukana rakentamassa yhtä maailman insinööritaidon ihmeistä ja muuttivat Australian historian suunnan”, sanoo viraston nykyinen johtaja. ”Haluamme kiittää heitä.”
Järjestelmän koko ja tuotantokyky
Lehtisessä The Power of Water sanotaan, että ”järjestelmä kattaa 3200 neliökilometrin alueen, ja siihen kuuluu 80 kilometriä vesijohtoja, 140 kilometriä tunneleita ja 16 suurta patoa”. Näiden patojen pidättelemissä tekojärvissä on 7000 miljoonaa kuutiometriä vettä – 13 kertaa enemmän kuin Sydneyn sataman allasalueella, johon vettä mahtuu 530 miljoonaa kuutiometriä. Suurin tekojärvi on Eucumbene. Seitsemän voimalaitosta, jotka ovat tuottaneet sähköä jopa 6400 gigawattituntia vuodessa, voivat tyydyttää peräti 17 prosenttia Australian mantereen kaakkoisosan – missä sijaitsevat muun muassa Sydney, Melbourne ja Canberra – energiantarpeesta.
Turbiinit eivät ole yleensä käynnissä läpi vuorokauden, paitsi silloin, kun päivittäinen energiantarve on suuri ja lämpövoimalat tarvitsevat apua. Vesivoima soveltuu erityisen hyvin tueksi huippukuormituksen aikoina, koska se reagoi nopeasti tarpeen äkilliseen lisääntymiseen: vesivoimala alkaa tuottaa sähköä parissa kolmessa minuutissa, kun taas kivihiilivoimalalta menee siihen useita tunteja.
Miten Snowy-järjestelmä toimii
Snowy-virasto sanoo, että tämä järjestelmä ”on monimutkaisin ja monikäyttöisin sekä eniten tekojärviä käsittävä vesijärjestelmä maailmassa”. Se koostuu kahdesta toisiinsa liitetystä osasta: Snowy-Murrayn järjestelmästä ja Snowy-Tumutin järjestelmästä.
Snowy-Murrayn järjestelmä suuntaa Snowyjoen vesiä Island Bendin padolta vuoren läpi kulkevan tunnelin kautta Geehin padolle, joka kerää vettä myös Geehijoesta. Täältä vesi laskee 820 metriä alempana oleviin kahteen Murrayn voimalaan. Samanaikaisesti Guthegan voimala käyttää hyväkseen Australian korkeimman vuoren Kosciuskon tuntumassa virtaavia Snowyn latvavesiä. Guthegalta vesi virtaa päätunnelistoon Island Bendin kohdalla. Järjestelmän joustavuutta lisää huomattavasti se, että monissa tunneleissa, muun muassa Island Bendin ja Eucumbenejärven välisessä tunnelissa, vesi voi virrata molempiin suuntiin.
Snowy-Tumutin järjestelmässä vesi virtaa Eucumbenejärveltä, Tooman padolta, Happy Jackin padolta ja Tumut Pondin padolta alaspäin kanavia pitkin neljän voimalan läpi ennen kuin se päästetään Tumutjokeen, Murrumbidgeejoen sivuhaaraan. Tällä osuudella on järjestelmän suurin voimala, Tumut 3, jonka jokaiseen kuuteen kanavaan mahtuisi kaksikerroksinen bussi!
Normaalikuormituksen aikana järjestelmä myös pumppaa vettä ylöspäin: Jindabynejärvestä Eucumbenejärveen ja myös pumppausasemana toimivan Tumut 3 -voimalan alapuolelta Talbingon tekojärveen. Mutta miksi kuluttaa sähköä veden pumppaamiseen? Koska se on, yllättävää kyllä, kannattavaa. Pumput nimittäin käyvät edullisella, lämpövoimaloista normaalikuormituksen aikana ostetulla sähköllä. Sitten, huippukuormituksen aikana, vedet vapautetaan ja vesivoimalla tuotettu sähkö myydään voitolla takaisin sähköverkkoon. Suurin osa vedestä – yli 2000 miljoonaa kuutiometriä vuodessa – vapautetaan luonnollisesti veloituksetta läntiseen jokiverkkoon.
Onko tämä energia puhdasta?
Kyllä on, sillä vesi on saasteeton, uusiutuva luonnonvara, josta ei synny jätteitä. Alppimaisemaa eivät pilaa rumat savupiiput tai jäähdytystornit. Niinpä ne tuhannet, jotka talvella hiihtävät tai kesällä patikoivat tässä alppimaastossa, ovat tuskin selvillä heidän alapuolellaan olevista käytävistä ja voimaloista.
Lisäksi jos tällä järjestelmällä tuotettava sähkö tulisi lämpövoimaloista, ilmakehään pääsisi joka vuosi viisi miljoonaa tonnia ylimääräistä hiilidioksidia.
Jonkin verran ympäristö on kuitenkin kärsinyt, varsinkin Snowyjoki. Koska suuri osa sen vedestä on johdettu muualle, se on pelkkä puro verrattuna siihen, millainen se oli ennen. Lisäksi järjestelmän suurten patoaltaiden alle jäi jonkin verran ruohoalueita, ja patoaltaiden uudet, korkeat vesirajat merkitsivät sitä, että Adaminabyn ja Jindabynen kaupungit täytyi sijoittaa uuteen paikkaan.
Snowy-järjestelmä on ollut toisaalta poikkeuksellisen luotettava, mikä osoittaa todeksi vesivoimaviraston ensimmäisen johtajan viisaan neuvon: ”Suosio ja kunnioitus seuraavat saavutuksia, eivät propagandaa.”
[Kuvan lähdemerkintä s. 16]
Kaikki kuvat sivuilla 16–19: Snowy Mountains Hydro-electric Authority
[Kuva s. 16]
Ilmakuva Tumut 3:sta, Snowy-järjestelmän suurimmasta voimalasta
[Kuva s. 18]
Työmiesten oli kestettävä ankaria elinoloja
[Kuva s. 18]
Sulautuakseen yhdeksi ryhmäksi työmiesten oli opittava puhumaan englantia
[Kuva s. 19]
Rakennushankkeeseen sisältyi tunneleiden rakentaminen vuorten läpi