Tarkkailemme maailmaa
Epätoivon sukupolvi
Tutkimuksissa, joissa on verrattu nykyajan 15–24-vuotiaita nuoria kaksi sukupolvea sitten eläneisiin samanikäisiin nuoriin, on paljastunut, että huumeiden käyttö, rikollisuus ja itsemurhat ovat lisääntyneet, kerrotaan The Australian -sanomalehdessä. Strategiatutkija ja tiedekirjailija Richard Eckersley kiteytti monien nykyajan nuorten ajatukset sanoessaan: ”Nuoret uskovat, että elämän tulisi olla nopeatempoista ja hauskaa, että heidän täytyy pitää itse huolta itsestään, että heidän tulisi voida vapaasti valita elämäntyylinsä, että hallitukset eivät pysty ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmia ja että he itse ovat voimattomia muuttamaan yhteiskunnallisia oloja.” 15-vuotias Shanu-niminen tyttö sanoi: ”Väkiluku kasvaa, ja meidän täytyy kilpailla harvemmista työpaikoista, vähälukuisemmista asunnoista ja kaikesta mahdollisesta vähemmästä.”
Avaruusaseman jäteongelma
Ne jotka käyttävät avaruusasema Miriä, alkavat yhdentoista vuoden jälkeen oppia selviytymään ongelmasta, joka on tuttu maan pinnalla eläville ihmisille: mitä tehdä kaikelle ympärille kerääntyvälle roinalle. Avaruuden painottomassa tilassa sellaisten tarpeellisten esineiden kuin avaruuspukujen, tietokonejohtojen, ruokapakkausten, työkalujen ja varaosien täytyy olla kiinnitettyinä lattioihin, kattoihin ja seiniin. Mutta kun tavaraa on kasattu joka pinnalle melkein 30 senttimetrin paksuudelta, Mirin seinät alkavat kaatua päälle. Kun uusi kansainvälinen avaruusasema laukaistaan avaruuteen, astronauteilla ja kosmonauteilla saattaa olla siinä kiinteä jätepuristin. Sitä varmaan arvostettaisiin suuresti, sillä tähän asti Mirin asukkaiden on täytynyt litistää säilyketölkit, panna ne takaisin ruokapakkauksiin ja kiinnittää pakkaukset seinään.
Sotaisat paviaanit
Kuljettajat kohtasivat epätavallisen vaaran Etelä-Afrikan vilkasliikenteisimpiin kuuluvalla valtatiellä aiemmin tänä vuonna: paviaanilauma sinkosi heidän päälleen kiviä yhtenä ryöppynä. International Herald Tribune -sanomalehden mukaan paviaanit väijyivät autoilijoita erään vuoristosolan varrella Kapkaupungin ja Johannesburgin välisellä tieosuudella. Vaikkei vahinkoja tai kolareita tiettävästi sattunutkaan, liikennepoliisi vastasi kiviin kivillä yrittäessään ajaa eläimet pois valtatieltä. Tässä poliisien ja paviaanien välisessä kivisodassa ei kuulemma ollut selviä voittajia.
Aasialaisia tupakoitsijoita
Arviolta lähes 73 prosenttia vietnamilaisista miehistä tupakoi. ”Missään muualla maailmassa miehet eivät polta näin paljon”, kerrotaan tutkimuksessa, joka julkaistiin Yhdysvaltain lääkäriliiton julkaisussa (The Journal of the American Medical Association). Vertailun vuoksi voidaan mainita, että ilmeisesti vain hieman yli 4 prosenttia vietnamilaisista naisista tupakoi. Muissa Aasian maissa Tyynenmeren rannikolla tilanne on samankaltainen. Esimerkiksi Indonesiassa tupakoi 53 prosenttia miehistä ja 4 prosenttia naisista ja Kiinassa puolestaan tupakoi 61 prosenttia miehistä ja 7 prosenttia naisista.
Pappisseminaari höllentää suhtautumistaan seksiin
Eräs Virginiassa toimiva episkopaalisen kirkon pappisseminaari ”on höllentänyt 25 vuotta voimassa ollutta toimintaperiaatettaan, jonka mukaan avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ja homoseksuaalisuus eivät ole luvallisia opiskelijoille eivätkä henkilökunnalle”, kertoo The Christian Century -lehti. Johtokunnan puheenjohtaja Peter J. Lee sanoi: ”Tilannehan on se, että useimmat seminaarilaiset ovat kolmissa- tai nelissäkymmenissä. Seminaarissa ei ole valvojia eikä siellä tehdä tarkastuksia.” Kuluneiden 11 vuoden aikana seminaariin tulijoiden määrä on pudonnut 33 prosenttia. Lisäksi kuluneiden 25 vuoden aikana seminaariin tulevien oppilaiden keski-ikä on noussut 27:stä 40:een. ”Johtokunnan puheenjohtajana yritän estää sen, että jotakuta 28-vuotiasta ei hyväksyttäisi vain sen vuoksi, että olemme havainneet hänen olleen sukupuolisuhteissa morsiamensa kanssa”, sanoi Lee.
Välipalat ja hammasmätä
On tiedetty jo pitkään, että sokeripitoisten välipalojen vähentäminen voi auttaa taistelussa hammasmätää vastaan. Erityisen tärkeätä on kuitenkin valvoa sitä, milloin ja kuinka usein syö välipaloja, kerrotaan eräässä perheiden hammashoito-oppaassa (How to Keep Your Family Smiling). Kun makeiset ja puhdistetut hiilihydraatit joutuvat kosketuksiin hampaiden pinnalla olevan plakin kanssa, syntyy happoa. Tämä happo puolestaan hyökkää hammaskiilteen kimppuun noin 20 minuutin ajan, sanotaan esitteessä. Sinä aikana reikien muodostuminen voi alkaa. Lisäksi ”tämä voi tapahtua joka kerta, kun syö makeisen tai tärkkelyspitoisen välipalan”. Jos siis aikoo syödä välipalan, ”on parempi syödä kaikki yhteen menoon”, niin että hampaat joutuvat happohyökkäykseen vain kerran. Saman välipalan mutusteleminen pitkän aikaa pidentää happohyökkäystä. Hammaslääkärit suosittavat, että hammasmädän ehkäisemiseksi hampaat pitäisi pestä ainakin kaksi kertaa päivässä. Ei pidä myöskään unohtaa puhdistaa hampaiden välejä hammaslangalla.
Tiedemiesten usko Jumalaan
Vuonna 1916 amerikkalainen psykologi James Leuba tiedusteli tuhannelta satunnaisesti valitulta tiedemieheltä, uskoivatko he Jumalaan. Mitä he vastasivat? Vastanneista tiedemiehistä 42 prosenttia ilmaisi uskovansa Jumalaan, kertoo The New York Times. Leuba ennusti, että koulutuksen lisääntyessä usko Jumalaan vähenisi. Nyt yli 80 vuotta myöhemmin Georgian yliopistossa Yhdysvalloissa toimiva Edward Larson on toistanut Leuban kuuluisan tutkimuksen. Larson käytti samoja kysymyksiä ja menetelmiä ja kysyi biologeilta, lääkäreiltä ja matemaatikoilta, uskoivatko nämä Jumalaan, joka on aktiivisesti tekemisissä ihmiskunnan kanssa. Tulokset osoittavat, että suunnilleen sama määrä nykyajan tiedemiehistä, noin 40 prosenttia, ilmaisee uskovansa Jumalaan. Tri Larsonin mukaan ”Leuba arvioi väärin joko ihmismielen tai tieteen kyvyn täyttää kaikki ihmisen tarpeet”.
Virukset maailmanmatkaajina
Lentokoneiden likavesisäiliöissä on kemikaaleja, joiden pitäisi tappaa virukset, mutta jotkin virukset säilyvät elossa näissä desinfiointiaineissa, kerrotaan New Scientist -lehdessä. Pohjois-Carolinan yliopistossa toimiva ympäristötutkija Mark Sobsey sai selville, että lähes puolet hänen testaamistaan likavesistä, jotka olivat peräisin Yhdysvaltoihin laskeutuvista ulkomaankoneista, sisälsi eläviä viruksia. Yhdysvalloissa lentokoneiden likavesi käsitellään yleensä tavallisissa vedenpuhdistamoissa ja päästetään sen jälkeen luontoon. Niinpä on olemassa vaara, että jotkin näistä viruksista voisivat levittää esimerkiksi hepatiitti A:ta ja E:tä, aivokalvontulehdusta ja poliota. Sobsey lisää: ”On varsin huolestuttavaa, miten monenlaisia sairauksia kansainvälinen lentoliikenne voi levittää.”
Katoava Ganges
Sadat miljoonat hindut pitävät pyhänä Gangesia, joka tunnetaan Intiassa Gangana. Lisäksi Ganges on sen varrella harjoitettavan maanviljelyn elinehto. Mutta nyt sen vedet ovat nopeasti hupenemassa, niin että joen ja sen entisen vesirajan väliin jää leveät kuivat kaistat, kerrotaan India Today -lehdessä. Gangesin vesien jyrkän hupenemisen katsotaan johtuvan liian vähistä sateista ja siitä, että joen vesiä käytetään sen yläjuoksulla yhä enemmän keinokasteluun. Sen lisäksi että alueen maanviljely vaarantuu, veden vähyydestä johtuva liettyminen voi tehdä Kalkutan sataman purjehduskelvottomaksi, sanotaan raportissa.
Merirosvous lisääntyy
Raportit merirosvojen hyökkäyksistä lisääntyvät, kerrotaan kansainvälisestä merenkulkuyhdistyksestä (International Maritime Bureau). Vuonna 1994 kirjattiin 90 tapausta, mutta jo kahden vuoden kuluttua 226 tapausta. Tämä kasvu huolestuttaa sekä kauppalaivojen päällystöä että turisteja. Todellinen määrä voi olla yli kaksinkertainen, sillä ”monet laivanomistajat eivät välitä ilmoittaa ryöstöistä, koska niitä seuraavat tutkimukset voivat aiheuttaa kalliiksi tulevia viivytyksiä”, sanotaan Lontoossa ilmestyvässä sanomalehdessä The Sunday Telegraph. Erityisen vaarallisia alueita ovat viime aikoina olleet Välimerellä Albanian ja Libyan rannikko sekä Etelä-Kiinan meri. Eräs englantilainen kauppalaivaston edustaja kehotti Britanniaa ottamaan YK:n kansainvälisissä erikoisjoukoissa johdon taistelussa merirosvoja vastaan. Muuan laivanomistajien edustaja kuitenkin sanoi, että ”hän ei uskonut YK:n erikoisjoukkojen voivan tehdä ongelmalle mitään, koska useimmat hyökkäykset sattuvat valtioiden aluevesillä”, kerrotaan sanomalehdessä.