Vierailemme vuorigorillojen luona
Herätkää!-lehden Tansanian-kirjeenvaihtajalta
VAIN noin 320 niistä elää tuliperäisellä alueella Ruandan ja Kongon demokraattisen tasavallan välisellä rajalla. Toiset 300 asustavat Ugandan läpipääsemättömissä metsissä. Ne ovat vuorigorilloja – eräitä maailman vakavimmin uhanalaisia nisäkkäitä!
Yhdysvaltalainen eläintieteilijä Dian Fossey näki paljon vaivaa herättääkseen yleisön kiinnostuksen näiden luontokappaleiden kohtaloa kohtaan. Fossey tuli Afrikkaan 1960-luvun lopulla tutkimaan vuorigorilloja. Tuohon aikaan ne olivat nopeasti vähenemässä salametsästyksen takia. Tuo rohkea tiedenainen alkoi viettää erakon elämää Virungavuorilla ja ystävystyi pian siellä asuvien gorillojen kanssa. Fossey julkaisi tutkimustensa tulokset lehtiartikkeleissa ja kirjassa Sumuisten vuorten gorillat. Ajan mittaan hän alkoi yhä päättäväisemmin suojella karvaisia ystäviään ja kävi käytännöllisesti katsoen sotaa salametsästäjiä vastaan. Hän joutui kuitenkin oman ristiretkensä uhriksi, kun tuntematon hyökkääjä murhasi hänet vuonna 1985.
Toivo siitä, että näkisimme itse näitä rauhallisia luontokappaleita, kannusti minua ja vaimoani vuonna 1993 uskaltautumaan gorillojen asuinalueelle. Salli meidän elää seikkailumme uudelleen.
Se alkaa siitä, kun kiipeämme oppaidemme johdolla tunnin verran 3700 metrin korkuisen Visoke-tulivuoren juurelta Parc National des Volcans -kansallispuiston reunamille Ruandaan. Samalla kun pidämme tervetulleen tauon, oppaamme kertovat meille, miten meidän tulee käyttäytyä gorillojen lähellä. Meille kerrotaan, että tämän nimenomaisen eläinryhmän luona saa käydä vain kahdeksan vierasta päivässä. Tämä vähentää niiden altistumista taudeille ja estää myös käytöshäiriöt.
”Kun saavumme metsään, meidän täytyy puhua hiljaa”, muistuttaa eräs opas. ”Siten voimme paremmin tarkkailla metsän muita eläimiä ja lintuja, sillä vuorigorillojen lisäksi täällä on kultamarakatteja, sukeltaja-antilooppeja, kirjoantilooppeja, norsuja ja jopa kafferipuhveleita.”
Saamme myös tietää, että kansallispuistossa on polttavia nokkosia ja muurahaisia ja että meidän täytyy ehkä kävellä sumuisessa ja mutaisessa viidakossa. Vaimoni ja minä katsomme toisiamme. Emme ole varustautuneet sellaiseen! Mutta ystävälliset oppaat auttavat lainaamalla meille sadevaatteet ja saappaat.
Sitten oppaamme selittää meille, että gorillat ovat äärimmäisen alttiita ihmisten taudeille ja että suojellaksemme niitä jokaisen, joka on sairas tai tietää ehkä kantavansa jotakin tarttuvaa tautia, on jäätävä pois. ”Jos teitä alkaa yskittää tai aivastuttaa gorillojen luona, niin kääntykää eläimistä poispäin ja yrittäkää peittää nenänne ja suunne”, neuvoo muuan opas. ”Muistakaa, että me olemme vieraina niiden sumuisessa kodissa.”
Riittävän lähellä koskettaaksemme niitä!
Rinne muuttuu jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi. Saavumme 3000 metrin korkeuteen. Ilma on ohutta, niin että on melko vaikea hengittää, ja polut ovat kapeita. Mutta me saamme ihailla kauniita kussopuita, joiden vaakasuoraan ojentuvat oksat ovat paksulti sammalten, saniaisten ja orkideojen peitossa. Sen ansiosta metsä on paratiisimaisen kaunis.
Oppaat alkavat nyt etsiä paikkaa, jossa gorillat nähtiin edellisenä päivänä, vaikkakin gorillat liikkuvat jatkuvasti hakiessaan tuoretta ruokaa. ”Katsokaa tuonne!” joku huudahtaa. Pehmeään kasvillisuuteen on painautunut hopeaselkäisen gorillan makuupaikka tai pesä.
”Tuota gorillaa kutsutaan nimellä Umugome”, selittää opas. ”Kun urosgorilla saavuttaa 14 vuoden iän, sen selän turkki muuttuu hopeanharmaaksi. Sen jälkeen sitä pidetään lauman johtajana. Vain hopeaselkä saa paritella kaikkien naaraiden kanssa. Kaikki nuoremmat, jotka yrittävät sitä, ajetaan heti tiehensä! Jos jokin kilpailija kuitenkin onnistuu tappamaan hopeaselän, se tappaa myös kaikki sen jälkeläiset. Sitten uusi johtaja ottaa sen paikan ja tuottaa jälkeläisiä lauman naaraiden kanssa.”
”Kuinka kauan gorilla voi elää?” kysyy joku ryhmämme jäsen samalla kun seuraamme oppaita kauniiseen bambumetsään.
”Jopa nelisenkymmentä vuotta”, kuuluu hiljainen vastaus.
”Sh! Sh!” kuiskaa joku kuullessaan möreän murahduksen. ”Mikä se oli? Gorillako?” Ei, vaan yksi oppaista murahtelee kuin gorilla, jotta gorillat vastaisivat. Meidän täytyy olla hyvin lähellä niitä!
Tosiaan, vain viiden metrin päässä niitä on kolmisenkymmentä kappaletta! Meitä käsketään menemään kyykkyyn ja olemaan hiljaa. ”Älkää vain osoitelko niitä sormella”, pyytää eräs opas hartaasti, ”sillä ne voivat luulla, että te heitätte niitä jollakin. Älkää huudahdelko. Kun otatte kuvia, liikkukaa hitaasti ja varovasti älkääkä käyttäkö salamaa.”
Olemme niin lähellä, että voisimme koskettaa niitä! Mutta ennen kuin kukaan ehtii toimia tuon mielijohteen mukaisesti, muuan opas kuiskaa: ”Älkää koskeko niihin!” Juuri kun hän saa sen sanottua, pari pikku gorillaa tulee lähemmäs tutkimaan meitä. Opas läpsäyttää niitä hellästi pienellä puunoksalla, ja uteliaat pikkuiset kierivät mäkeä alas painiskellen kuin pikkulapset. ”Äiti” puuttuu leikkiin, kun se muuttuu liian rajuksi.
Hopeaselkä katselee meitä matkan päästä. Yhtäkkiä se liikahtaa meitä kohti ja istuutuu vain muutaman metrin päähän siitä, missä me istumme. Se on valtavan kokoinen ja painaa varmaan parisataa kiloa! Se syö niin tohkeissaan, ettei se ehdi kiinnittää meihin paljoakaan huomiota, vaikkakin se pitää meitä silmällä. Todellisuudessa syöminen on gorillojen tärkein työ! Hopeaselkä voi syödä päivässä jopa 30 kiloa! Ja jokainen lauman jäsen etsiskelee ahkerasti ruokaa aamusta iltaan. Toisinaan niiden voi nähdä tappelevan joistakin ”herkkupaloista”, joita ne ovat löytäneet.
Niiden mieliruokaa on valtaisan villakkokasvin ydin. Ne pitävät myös selleristä, joidenkin kasvien juurista ja bambun versoista. Toisinaan ne jopa valmistavat ”salaatin” sekoittamalla bambun versoja ohdakkeiden, nokkosten ja mataran vihreiden lehtien sekä joidenkin juurien ja köynnösten kanssa. ”Mikseivät nokkoset polta gorilloja, kun ne tarttuvat niihin ja puhdistavat niitä?” joku kysyy. Yksi opas selittää: ”Niiden kämmenien iho on paksua.”
Nautimme tästä rauhallisesta näkymästä, kun tuo valtaisa uros yhtäkkiä nousee seisomaan kahdelle jalalle, takoo nyrkeillä rintaansa ja päästää kauhistuttavan, hermoja raastavan huudon! Se hyökkää kohti yhtä opasta ja pysähtyy juuri hänen eteensä. Se tuijottaa opasta tuimasti! Mutta oppaamme ei joudu paniikkiin. Sen sijaan hän pysyy kyykyssä, murahtelee ja siirtyy hitaasti taaksepäin. Näyttää siltä, että hopeaselkä halusi vain tehdä meihin vaikutuksen voimallaan ja vallallaan. Sen se totisesti tekikin!
Oppaat viittilöivät nyt meille merkiksi siitä, että meidän täytyy valmistautua lähtöön. Olemme viettäneet hieman yli tunnin näiden suurenmoisten, rauhallisten luontokappaleiden vieraina ”sumussa”. Vaikka käyntimme on ollut lyhyt, se on ollut yksi unohtumattomimmista kokemuksistamme. Emme voi olla ajattelematta Raamatun lupausta tulevasta uudesta maailmasta, jossa ihmiset ja eläimet ovat pysyvästi rauhassa toistensa kanssa (Jesaja 11:6–9).
[Kartat s. 18]
Vuorigorillan asuinalue
KONGON DEMOKRAATTINEN TASAVALTA
Kivujärvi
UGANDA
RUANDA
AFRIKKA
Alue suurennettuna
[Lähdemerkintä]
Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.