Georgia – muinainen perintö säilynyt
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJEENVAIHTAJALTA
HALUAISITKO asua 4600 metriä korkeiden lumihuippuisten vuorten suojaamien hedelmällisten laaksojen maassa, missä jotkut elävät jopa yli satavuotiaiksi? Georgian asukkaille tämä ei ole pelkkä unelma. Se on todellisuutta.
Georgia levittäytyy maantieteelliselle ja kulttuurien rajalle Euroopan ja Aasian väliin. Muinaisina aikoina Georgia oli tärkeä etappi kuuluisan silkkitien varrella, saman reitin, jota pitkin Marco Polo meni Kiinaan. Georgia hyötyi taloudellisesti ja kulttuurillisesti tästä idän ja lännen välisestä yhteydestä, mutta joskus maahantunkeutujatkin huomasivat kannattavaksi käyttää tätä reittiä. Erään arvion mukaan Georgian pääkaupunki Tbilisi on tuhottu 29 kertaa! Nykyään Tbilisi on vilkas ja iloinen kaupunki, jossa on maanalainen ja nykyaikaisia rakennuksia vanhojen arkkitehtonisten muistomerkkien ohella.
Noin 87 prosenttia Georgian pinta-alasta on vuoristoa. Jäiseltä ja autiolta ylämaalta virtaa alankojen halki 25000 jokea, joista monet kuhisevat lohikaloja. Yli kolmannes maasta kasvaa metsää tai pensaikkoa. Kaukasuksen vuorijono Georgian pohjoisrajalla suojaa sisämaata pohjoisesta virtaavalta jääkylmältä ilmalta. Tämän ansiosta Mustaltamereltä tuleva kostea ilma pääsee lämmittämään Länsi-Georgiaa: yksi syy siihen, miksi Georgia on ollut suosittu lomanviettopaikka. Leuto ilmasto on myös myötävaikuttanut maailman vanhimpiin ja hienoimpiin kuuluviin viininvalmistusperinteisiin. Georgiassa tuotetaankin yli 500:aa erilaista viinirypäle- ja viinilajiketta!
Georgian arvokkain omaisuus ovat kuitenkin sen asukkaat. Heidät on tunnettu sukupolvien ajan urheudestaan, älykkyydestään ja avokätisestä vieraanvaraisuudestaan samoin kuin huumorintajustaan ja rakkaudestaan elämää kohtaan. Laulu ja tanssi ovat olennainen osa heidän kulttuuriaan, ja kansanlauluja lauletaan edelleen usein pöydän ympärillä georgialaisissa kodeissa.
Myös Georgian kirjallinen historia on pitkä: se juontuu 400-luvulta. Georgia oli vanhimpia kieliä, joille Raamattu käännettiin käyttämällä omintakeista ja kaunista georgialaista kirjaimistoa. Koko tämä kulttuuri muodostaa elävän siteen Georgian menneisyyteen – muinaiseen perintöön, joka on säilynyt nykyaikaisessa maassa.
[Kuvan lähdemerkintä s. 24]
Pat O’Hara/Corbis
[Kuvat s. 25]
1. Georgialainen Raamattu
2. Jotkut asukkaat elävät jopa yli satavuotiaiksi!
3. Vilkas katu Tbilisissä
[Lähdemerkintä]
Dean Conger/Corbis