Saaret muutoksen alaisina
”HAVAIJI.” Havaijisaaret herättävät mielikuvia trooppisesta paratiisista, aurinkorannoista ja leudoista pasaatituulista. Mutta tiesitkö, kuinka valtavan eristyksissä nämä saaret ovat? Jos etsit Havaijin kartalta, löydät saaret kyyhöttämästä keskellä Tyynenmeren pohjoisosaa – suurin piirtein niin kaukana mantereiden rannikoista kuin vain voi! Saatat siksi ihmetellä: Miten ne sinne ovat joutuneet? Uskovatko tiedemiehet, että saaria muodostuu lisää tulevaisuudessa? Mitä nämä saaret voivat kertoa meille maasta, jonka päällä asustamme?
Havaijin saaristo
Useimmat Havaijin-kävijät tutustuvat kahdeksan saaren ketjuun, joka levittäytyy luoteesta kaakkoon. Saarista suurimmat ovat Kauai, Oahu, Molokai, Lanai, Maui ja Havaiji. Näitä pienempi Niihau sijaitsee Kauaista länteen, ja Kahoolawe lounaaseen Mauista. Havaiji, jota sanotaan myös Big Islandiksi, on pinta-alaltaan yli 10000 neliökilometriä, kun taas pienen Kahoolawen ala on vain 117 neliökilometriä. Lisäksi saarijonoon kuuluu 124 paljon pienempää saarta, jotka ulottuvat vielä kauemmaksi luoteeseen. Midwaysaaret lähellä jonon luoteispäätä sijaitsevat melkein 2500 kilometrin päässä Big Islandista! Pääosin korallista ja hiekasta koostuvien pikkusaarten yhteispinta-ala on vain kahdeksan neliökilometriä. Jotkut käyttävätkin koko saariryhmästä sopivasti nimitystä Havaijin saaristo.
Jos otamme huomioon, että suurten ja pienten saarten perustana on laajoja tasanteita, jotka kohoavat keskimäärin yli neljä kilometriä ympäröivästä merenpohjasta, alamme ymmärtää, että saaret ovat pelkkiä valtavien vuorten huippuja. Itse asiassa Havaijin saarella sijaitsevat Mauna Kea ja Mauna Loa yltävät merenpohjasta juureltaan mitattuna noin kymmenentuhannen metrin korkeuteen. Ne ovat siis eräässä mielessä maailman korkeimmat vuoret!
Saaren muodostuminen
Tarkastellaanpa lähemmin Havaijin saarta. Geologit ovat tulleet siihen tulokseen, että Big Island koostuu viidestä suuresta yhteen kasvaneesta tulivuoresta. Useimmille kävijöille ovat tuttuja kolme suurinta: Mauna Kea, jonka arvellaan olevan levossa ja joka ylpeilee Havaijin korkeimmalla kohdalla (4205 metriä merenpinnasta); Mauna Loa, joka on 4169 metriä korkea ja tilavuudeltaan suurin Havaijin tulivuorista; sekä Kilauea, joka on tulivuorista nuorin ja sijaitsee saaren eteläsyrjällä. Lisäksi Kohala-niminen tulivuori muodostaa saaren luoteiskärjen, ja Hualalai kohoaa Konan rannikon yllä.
Kukin tulivuori kasvoi useiden tuhansien laavavirtojen valuessa ja kerrostuessa. Purkaukset alkavat veden alta, missä laava jäähtyy nopeasti ja muodostaa jähmettyneitä kuoria ja kielimäisiä laavamassoja, jotka kerrostuneina näyttävät tyynykasoilta. Kun kasvava tulivuori nousee vedestä esiin, laavavirrat saavat erilaisen ulkomuodon. Vulkanologit eli tulivuorten tutkijat käyttävät havaijilaisia termejä ”pahoehoe” juoksevasta massasta, jonka pinta on sileä, aaltoileva ja köysimäinen, ja ”aa” laavasta, joka on rikkonaista, rosoista ja lohkareista. Tulivuoresta kehkeytyy laajan alueen peittävä loivarinteinen vuori, joka muistuttaa muodoltaan roomalaisten sotilaiden käyttämiä kilpiä. Tulivuoren laelle syntyy suuria kraattereita, kun lähellä pintaa olevista onkaloista purkautuu tai poistuu magmaa eli sulaa kiviainesta. Lisäksi magmasäiliöön muodostuu tulivuoren sisällä painetta. Paine työntää osaa tulivuoresta meren suuntaan, jolloin aukeaa suuria repeämävyöhykkeitä. Lopulta, kuten Mauna Kean tapauksessa, kilpitulivuoren purkaukset muuttuvat räjähdysmäisemmiksi ja niistä on tuloksena vulkaanisen tuhkan muodostamia kartion mallisia kasoja, jotka täplittävät tulivuorta.
On käynyt ilmi, että Mauna Loa ja Kilauea kuuluvat maailman aktiivisimpien tulivuorten joukkoon. Paikallisten havaijilaisten, lähetyssaarnaajien, tiedemiesten ja muiden historialliset selostukset osoittavat, että Mauna Loa on purkautunut 48 kertaa vuodesta 1832 lähtien ja Kilauea yli 70 kertaa sitten vuoden 1790. Purkausten kesto on vaihdellut tunneista vuosiin. Pisin muistiinmerkitty purkaus piti Kilauealla sijaitsevan Halemaumaun kraatterin laavajärveä toiminnassa lähes yhtäjaksoisesti 1800-luvun alkupuolelta vuoteen 1924 saakka. Nykyisellään Kilauea on purkautunut tammikuusta 1983 lähtien ja saattanut toisinaan ilmoille mahtavia laavasuihkulähteitä sekä laavavirtoja, jotka ovat valuneet mereen.
Useimmissa havaijilaisissa purkauksissa on tapahtunut niille tyypillisen notkeajuoksuisen laavan vuoksi vain kohtalaisia räjähdyksiä tai niitä ei ole tapahtunut lainkaan. Harvinaisissa tapauksissa pohjavettä kuitenkin sekoittuu magmaan, mikä aiheuttaa höyryräjähdyksiä. Vuonna 1790 sellainen purkaus tappoi noin 80 ihmistä, kun Kilauean sisuksistaan syöksemät kuumat kaasut ja polttava tuhka peittivät alleen joukon paikallisia sotilaita ja heidän perheenjäseniään.
Liikkuvat saaret
Muistiinmerkitty historia 200:n viime vuoden ajalta osoittaa, että ainoastaan kahden kaakkoisimman saaren, Havaijin ja Mauin, tulivuoret ovat olleet toimivia. Tämä arvoituksellinen tilanne sai tiedemiehet tutkimaan saarijonon kiviaineksen historiaa tarkemmin. Laavaan on sitoutunut pienen pieniä määriä kaliumin radioaktiivista muotoa ja sen hajoamistuotetta argonia, joita he pystyivät mittaamaan laboratoriossa kiven iän arvioimiseksi. Tällainen tutkimus paljasti, että koko Havaijin saaristo oli sitä vanhempaa, mitä pitemmälle luoteeseen mentiin; eroa oli useita miljoonia vuosia.
Koska purkauksia on tapahtunut Havaijilla aiempaa enemmän saarijonon kaakkoisosassa, merkitseekö tämä sitä, että myös magman lähde sen alla on liikkunut? Tosiasiassa geologit ovat tulleet siihen tulokseen, että magmalähde, jota he sanovat kuumaksi pisteeksi, on kiinteästi paikallaan. Sen sijaan Tyynen valtameren pohja on liikkunut kuuman pisteen yli vieden saarten tulivuoret mennessään pois sen luota kuin kiviröykkiöt liikkuvalla liukuhihnalla. Tämä sama liike rusentaa Tyynenmeren pohjaa viereisiä mannerlaattoja ja toisia merenpohjan osia vasten, mikä on syynä niihin moniin suuriin maanjäristyksiin, joita esiintyy Tyyntämerta kiertävällä reunuksella. Jos asut Havaijissa, kotisi on ryöminyt luoteeseen päin noin 7,5 senttimetriä viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Tiedemiehet esittävät, että toiset samanlaiset kuumat pisteet kuin Havaijin alla oleva ovat syynä moniin tulivuoriin ympäri maailmaa, sekä maalla että meressä. Useimmissa näistä kuumista pisteistä on havaittavissa merkkejä siirtyvistä purkauksista, mikä tarkoittaa sitä, että maan pinta on todennäköisesti liikkunut sielläkin, missä sinä asut.
Uusia saaria muodostuu . . .
Koska Big Islandin suurten tulivuorten rakentumiseen on tarvittu satoja tuhansia vuosia, saattaisimme odottaa, että saari olisi tuona aikana liikkunut poispäin kuumasta pisteestä. Siinä tapauksessa pitäisi kuuman pisteen päälle kehittyä uusia tulivuoria ja saaria, kun sen kohdalle tulee ehyttä merenpohjaa. Onko Big Islandin tulivuorille jo ilmaantunut mahdollinen seuraaja?
Onpa tosiaankin. Havaijin eteläpuolella kasvaa vedenalainen, vulkaanista toimintaa osoittava vuori Loihi. Älä kuitenkaan odota sen pistävän vedestä esiin pikapuolin. Sen täytyy kohota vielä 900 metriä, mikä voi viedä kymmeniätuhansia vuosia.
. . . ja vanhoja saaria tuhoutuu
Uljaat tuolivuorten kilvet ja rosoiset laavamassat, joista Havaijisaaret koostuvat, näyttävät pettävästi siltä, etteivät ne voi painua takaisin mereen. Mutta pikkusaaret ja veden alle hukkuneet merenalaiset vuoret Havaijista luoteeseen todistavat toista. Midwaysaarten ja Kuresaaren hiekkakentät ja koralliriutat ovat muodostuneet suurten tuliperäisten vuorten päälle, joiden huiput ovat nyt kymmeniä ja taas kymmeniä metrejä merenpinnan alapuolella. Miksi tuliperäisiä saaria katoaa?
Saaria jäytää tasainen kulutus, jota aiheuttavat veden valuminen, aaltojen liike ja muut voimat. Saaret myös vajoavat oman painonsa alla, kun ne painuvat valtameren pohjaa vasten. Jyrkät rantakalliot joidenkin saarten sivustoilla kertovat vielä yhdestä prosessista, joka vaikuttaa tuliperäisten saarten rappeutumiseen: maanvyörymät. Ääniluotainkuvat saarten vedenalaisista kyljistä paljastavat valtavia maanvyörymiä, jotka levittäytyvät kymmenien kilometrien päähän merenpohjassa.
Kuuma piste toiminnassa
Havaijin saarella ne, jotka käyvät Hawaii Volcanoes -kansallispuistossa, voivat itse nähdä kaiken aikaa muuttuvia maisemia, jotka ovat kuuman pisteen vulkaanisen toiminnan tulosta. Kilauean kraatterin reunalla sijaitsevan Havaijin vulkanologian instituutin tutkijat tarkkailevat jatkuvia ja uhkaavia purkauksia. Heidän tutkimuksensa ovat tuoneet paljon lisävaloa siihen, kuinka tulivuoret toimivat ja miten maankuori on liikkunut. Voimme kunnioituksen vallassa ymmärtää, että väkevät voimat ovat muodostaneet ja muovanneet Havaijin saariston – tämän upean saarijonon keskellä Tyyntä valtamerta.
[Kartta s. 25]
(Ks. painettu julkaisu)
Havaijisaaret
Niihau
Kauai
Oahu
Molokai
Lanai
Maui
Kahoolawe
Havaiji
[Lähdemerkintä]
Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.
[Kuva s. 24]
Laavasuihkulähteiden rivistö Kilauean itäisellä repeämällä
[Kuva s. 24, 25]
Purkaus Kilauealla
[Lähdemerkintä]
Tulivuoret: Dept. of Interior, National Park Service
[Kuva s. 25]
Laavavirta Mauna Loalla
[Kuva s. 26]
Tulinen muuri Mauna Loalla
[Lähdemerkintä]
Ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla: Dept. of Interior, National Park Service
[Kuva s. 26]
Suihkuava purkaus Kilauella
[Lähdemerkintä]
U.S. Geological Survey
[Kuva s. 26]
Laavajärvi Kilauealla
[Lähdemerkintä]
Ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla: Dept. of Interior, National Park Service