William Shakespearen arvoitus

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN BRITANNIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

WILLIAM SHAKESPEAREA pidetään yleisesti historian huomattavimpana näytelmäkirjailijana. Eräs tietosanakirja toteaa, että ”monet pitävät – – [häntä] kaikkien aikojen suurimpana dramaatikkona. Hänen näytelmiään – – esitetään nykyisin useammin ja useammassa maassa kuin kenenkään toisen näytelmäkirjailijan näytelmiä.” (The New Encyclopædia Britannica.) Niitä on käännetty yli 70 kielelle.

Eräässä toisessa tietosanakirjassa sanotaan niiden lukuisien töiden alkuperästä, joiden kirjoittajana häntä pidetään: ”Yksikään merkittävä Shakespeare-tutkija ei epäile sitä, että näytelmät ja runot kirjoitti Shakespeare.” (The World Book Encyclopedia.) Toiset kuitenkin kiistävät sen. Miksi?

Shakespeare syntyi Stratford-upon-Avonissa vuonna 1564 ja kuoli siellä 52 vuotta myöhemmin, vuonna 1616. Hänestä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja – monet vuosien kärsivällisen tutkimuksen tuloksena – sen kutkuttavan peruskysymyksen ratkaisemiseksi, kirjoittiko William Shakespeare ne teokset, joiden ajatellaan olevan hänen käsialaansa.

Keskeisiä ongelmia

Shakespearen näytelmistä heijastuu poikkeuksellisen kattava kokemus maallisista asioista. Hän esimerkiksi ymmärsi lakia ja käytti vaikuttavalla tavalla lakikieltä ja ennakkotapauksia. Sir John Bucknill osoitti vuonna 1860 kirjassa, joka käsitteli Shakespearen lääketieteen tuntemusta (Medical Knowledge of Shakespeare), että tämä tunsi lääketiedettä syvälti. Samaa voidaan sanoa siitä, miten hyvin hän oli perillä metsästyksestä, haukkametsästyksestä ja muista harrastuksista sekä kuninkaallisista hovitavoista. Hän oli, kuten Shakespeare-historioitsija John Michell sanoo, ”kirjailija, joka tiesi kaiken”.

Haaksirikkoa kuvataan Shakespearen näytelmissä viidesti, ja kirjoittajan tapa käyttää merenkulkutermejä viittaa siihen, että hän oli kokenut merimies. Matkustiko Shakespeare ulkomaille? Värvättiinkö hänet pakolla laivastoon? Oliko hän mukana, kun Espanjan armada lyötiin vuonna 1588? Mikä tahansa näistä näkökohdista lisäisi sen uskottavuutta, että kirjoittaja oli Shakespeare, mutta mitään todisteita niiden puolesta ei voida esittää. Tilanne on samankaltainen sen osalta, kuinka hän hallitsee sotilaalliset asiat ja jalkamiesten kielenkäytön.

Raamatunlainauksia hänen töissään on huomattavasti. Hän olisi voinut oppia ne äidiltään, mutta tämän luku- ja kirjoitustaidosta ei ole todisteita. Shakespearen raamatuntuntemus johtaa kysymykseen hänen koulutuksestaan.

Oppinut mies?

Williamin isä John oli hansikkaantekijä, hän kävi kauppaa villatuotteilla ja oli mahdollisesti teurastaja. Hän oli kunnioitettu kansalainen, vaikkakin luku- ja kirjoitustaidoton. Stratfordin alkeiskoulusta ei ole oppilasluetteloita, mutta useimmat asiantuntijat ovat nykyisin sitä mieltä, että nuori William kävi tuota koulua. Vuosia myöhemmin Williamin ystävä näytelmäkirjailija Ben Jonson sanoi hänen osaavan ”hyvin vähän latinaa ja vielä vähemmän kreikkaa”, mikä saattaa merkitä, että Williamin koulutus oli alkeellista.

Kuitenkin näytelmien kirjoittaja tunsi hyvin Kreikan ja Rooman klassikot sekä Ranskan, Italian ja Espanjan kirjallisuuden, mahdollisesti myös kielet. Lisäksi hänellä oli laaja sanavarasto. Hyvän koulutuksen saanut englanninkielinen ihminen käyttää nykyisin keskusteluissaan harvoin yli 4000:ta sanaa. 1600-luvulla kirjoittanut englantilainen runoilija John Milton käytti teoksissaan suurin piirtein 8000:ta sanaa. Mutta eräs asiantuntija lukee Shakespearen ansioksi sanavaraston, joka sisältää ei vähempää kuin 21000 sanaa!

Kirjat ja käsikirjoitukset

Shakespearen koko omaisuus oli huolellisesti luetteloitu hänen kolmisivuisessa testamentissaan, ilman mitään mainintaa kirjoista tai käsikirjoituksista. Jäivätkö ne Susannalle, hänen vanhimmalle tyttärelleen? Jos jäivät, ne olisi varmasti jaettu tämän jälkeläisten keskuuteen. Tämän mysteerin kiehtomana eräs 1700-luvulla elänyt pappismies tarkisti kaikki yksityiset kirjastot noin 80 kilometrin säteellä Stratford-upon-Avonista, muttei löytänyt ainoatakaan Shakespearelle kuulunutta kirjaa.

Näytelmien käsikirjoitukset ovat vielä suurempi ongelma – yhdenkään alkuperäiskappaleen ei tiedetä säilyneen. ”First Folio” -laitoksessa julkaistiin 36 näytelmää vuonna 1623, seitsemän vuoden kuluttua Shakespearen kuolemasta. Hänen elinaikanaan ilmestyi lukuisia laittomasti valmistettuja laitoksia, mutta silti Shakespeare, terävä liikemies, ei nostanut syytteitä estääkseen niiden julkaisemisen.

Lontooseen – ja maineeseen

Kiertelevät näyttelijäseurueet olivat kuningatar Elisabet I:n aikoina tavallisia, ja jotkin niistä kävivät Stratford-upon-Avonissa vuonna 1587. Jos Shakespeare lyöttäytyi heidän seuraansa, olisi hän ollut Lontoossa tuon vuoden syksyyn mennessä. Hänen tiedetään liittyneen Lontoon suosituimpaan teatteriseurueeseen, ylikamariherran seurueeseen (Lord Chamberlain’s Men), joka tunnettiin myöhemmin ”Kuninkaan miehinä” (King’s Men). Pääkaupunkiin tulon jälkeen alkoi onni suosia häntä. Vuosien mittaan hän hankki kiinteistöjä Lontoosta ja Stratford-upon-Avonista. Hänen toimistaan ei kuitenkaan ole selvyyttä vuosilta 1583–92, tärkeiltä ”kadonneilta vuosilta”.

Globe-teatteri rakennettiin Southwarkiin vuonna 1599. Ennen sitä Shakespearen nimeä kantavia näytelmiä tunnettiin Lontoossa, mutta hän ei koskaan tullut kuuluisaksi niiden kirjoittajana. Hänen kuollessaan ei hänelle järjestetty suuria hautajaisia, vaikka toisille näytelmäkirjailijoille niitä järjestettiinkin. Esimerkiksi Ben Jonson ja Francis Beaumont haudattiin molemmat näyttävin menoin Lontoon Westminster Abbeyyn.

Ehdokkaita

Käytettiinkö Shakespearen nimeä todellisen kirjoittajan – tai jopa kirjoittajien – henkilöllisyyden salaamiseen? Yli 60:tä vaihtoehtoa on ehdotettu. Näihin kuuluu Christopher Marlowea ja sellaisia odottamattomia nimiä kuin kardinaali Wolsey, Sir Walter Raleigh ja jopa kuningatar Elisabet I. Keiden teoreetikot väittävät ansaitsevan eniten huomiota?

Ensimmäinen ehdokas on Cambridgen yliopistossa opiskellut Francis Bacon. Hän oli kolme vuotta Shakespearea vanhempi, hänestä tuli huomattava asianajaja ja kuninkaallisen hovin virkamies, ja hän kirjoitti monia teoksia. Teoria, jonka mukaan Shakespearen työt luetaan Baconin ansioksi, esitettiin ensi kertaa vuonna 1769, mutta se sivuutettiin lähes 80 vuoden ajan. Vuonna 1885 perustettiin Bacon-yhdistys ajamaan asiaa, ja väitteen tueksi on esitetty monia seikkoja. Bacon esimerkiksi asui noin 30 kilometrin päässä Lontoosta pohjoiseen lähellä Saint Albansia, kaupunkia josta kerrotaan Shakespearen töissä 15 kertaa – vaikka Shakespearen kotikaupunkia Stratford-upon-Avonia ei mainita kertaakaan.

Sekä Roger Mannersilla, Rutlandin viidennellä jaarlilla, että William Stanleylla, Derbyn kuudennella jaarlilla, on kummallakin kannattajansa. Heillä oli hyvä koulutus ja laaja kokemus hovielämästä. Mutta miksi kumpikaan piilottelisi aikaansaannoksiaan? Professori P. S. Porohovshikov sanoi vuonna 1939 väitellessään Rutlandin puolesta: ”Hänen ensimmäiset kirjoituksensa painettiin nimettöminä, muut salanimellä siitä yksinkertaisesta syystä, että aatelisen ei sopinut kirjoittaa tavallisia teattereita varten.”

Joidenkuiden mielestä Shakespearen näytelmät tuotti kirjoittajien ryhmä, jonka jäsenet kaikki hyödynsivät asiantuntemustaan. Koska Shakespeare toisaalta oli taitava näyttelijä, muokkasiko ja valmisteliko hän toisten näytelmiä esitettäviksi? Hänestä sanottiin, että hän ei koskaan pyyhkinyt pois riviäkään käsikirjoituksistaan. Tämä voisi pitää paikkansa, jos hän muokkasi hänelle tuotuja toisten näytelmäkirjailijoiden kirjoituksia tehden vain pieniä muutoksia.

Mikä on suurin syy siihen, että jotkut epäilevät, ettei kirjoittaja ollut Shakespeare? Tietosanakirja The World Book Encyclopedia toteaa, että ihmiset ”kieltäytyivät uskomasta, että Stratford-upon-Avonista kotoisin oleva näyttelijä olisi voinut kirjoittaa ne. Shakespearen tavallinen maalaistausta ei sopinut heidän kuvaansa nerosta, joka kirjoitti näytelmät.” Siinä lisätään, että melkein kaikki muut kirjoittajaehdokkaat ”kuuluivat aatelistoon tai yläluokkaan”. Monet jotka kyseenalaistavat sen, että kirjoittaja oli Shakespeare, ovat siis sitä mieltä, että ”ainoastaan hyvän koulutuksen saanut, sivistynyt, korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa oleva mies olisi voinut kirjoittaa näytelmät”. Mutta kuten aiemmin mainittiin, useat Shakespeare-tutkijat uskovat, että kirjoittaja oli Shakespeare.

Saadaanko tämä kiista ratkaistua piakkoin? Se ei ole todennäköistä. Ellei uusia todisteita – alkuperäisiä käsikirjoituksia tai kadonneita vuosia valottavia tietoja – tule päivänvaloon, William Shakespeare, ”tämä ylivertainen kielellinen nero”, pysyy kiehtovana arvoituksena.

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 24]

Lukutaito ja nimi

William Shakespeare allekirjoitti nimensä mahdollisesti kuusi kertaa neljään asiakirjaan, jotka ovat säilyneet. Hänen nimensä on vain osittain luettavissa, ja sen kirjoitustapa vaihtelee. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan asianajajat ovat saattaneet allekirjoittaa Shakespearen testamentin hänen puolestaan, mikä herättää joidenkuiden mielessä arkaluonteisen kysymyksen, oliko William Shakespeare luku- ja kirjoitustaitoinen. Hänen kirjoittamiaan käsikirjoituksia ei ole olemassa. Hänen tyttärensä Susanna osasi kirjoittaa nimensä, mutta enemmästä osaamisesta ei ole todisteita. Shakespearen toinen tytär, Judith, joka oli isälleen läheinen, allekirjoitti puumerkillä. Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Kukaan ei tiedä, miksi Shakespeare ei varmistanut sitä, että hänen lapsensa voisivat hyötyä kirjallisuuden korvaamattomasta arvosta.

[Kuvat s. 23]

Varhaisia kuvia Shakespearesta, tosin hänen ulkonäöstään ei ole varmuutta

[Lähdemerkinnät]

Encyclopædia Britannica/11th Edition (1911)

Culver Pictures