Ne suojelevat lampaita kojooteilta
KOJOOTIT ovat merkittävä uhka lammasfarmareiden elinkeinolle Länsi-Yhdysvalloissa. Pelkästään vuonna 1996 liittovaltion metsästäjät tappoivat yli 82000 kojoottia, ja vuodesta 1990 lähtien niitä on tapettu yli 600000. Mutta jotkut lampaanhoitajat ovat keksineet toisen keinon suojella katraitaan. He ovat tuoneet Etelä-Amerikasta laamoja.
Laama on sukua kamelille. Kerrotaan jopa, että aikaisemmin tänä vuonna uroskameli ja naaraslaama risteytettiin keskenään, ja tuloksena syntyi isäänsä muistuttava eläin. Laama voi painaa noin 100 kiloa, ja sen säkäkorkeus on keskimäärin 120 senttimetriä. Sillä on pitkä karva, joka on yleensä valkoista mutta voi olla myös ruskeaa tai mustaa. Mutta mikä vielä tärkeämpää lampaanhoitajille, laama on kiinnostunut lampaista ja ajaa pois kojootit.
”Se potkii niitä kohti ja heiluttaa päätään”, selittää lampaanhoitaja Becky Weed. ”Kojootit eivät ole vieneet meiltä yhtään lammasta neljään vuoteen.” Weed tunnustaa kuitenkin, etteivät laamat ole täydellinen ratkaisu: ”Meidän katraassamme kävi karhu, ja menetimme neljä lammasta.”
Ryhmä ympäristönsuojelua kannattavia lampaanhoitajia on perustanut lampaankasvattajien villaosuuskunnan. Osuuskunta myy villaa, jota mainostetaan ”petoeläinystävälliseksi”, toisin sanoen sellaisilta lammasfarmeilta tullutta villaa, jotka eivät tapa petoeläimiä vaan pitävät ne loitolla muilla tavoin. Laamojen lisäksi lampaita suojelevat myös vahtikoirat ja pienet kuorma-aasit.
Tämä villaosuuskunta on tehnyt sopimuksen käsityöläisten kanssa, jotka neulovat kotona villavaatteita. Tästä villasta maksetaan erikoishinta, ja samoin siitä valmistettavat villapaidat, -myssyt, -huovat ja muut tuotteet maksavat tavallista enemmän. Maksavatko ihmiset korkeamman hinnan näistä tuotteista? ”Kyllä maksavat, kun kerron heille, millaiselta tilalta niiden villa on peräisin”, selitti muuan kauppias, jolla on liike Chathamissa New Yorkin osavaltiossa. ”Ihmiset pitävät siitä, että villapaitaan liittyy jokin tarina.”