Miksi monet kieltäytyvät verestä

MUUAN ontariolainen tuomioistuin teki käänteentekevän ratkaisun, kun se piti Kanadan Punaista Ristiä vastuullisena siitä, että kaksi verensiirtopotilasta sai HIV-tartunnan. Molemmille annettu saastunut veri oli peräisin samalta luovuttajalta. ”Kun potilaat ovat vaarassa saada jotain niin tuhoisaa kuin saastunutta verta”, sanoi tuomari Stephen Borins, ”tilanteeseen on reagoitava heti.”

Kanadassa sai 1980-luvulla noin 1200 ihmistä HIV-tartunnan ja 12000 ihmistä hepatiitti C:n saastuneesta verestä tai saastuneista verituotteista. Tartuntojen vähentämiseksi luovuttajat seulotaan nykyään paljon huolellisemmin. Kaikki luovuttajat eivät kuitenkaan kerro rehellisesti seksuaalisesta taustastaan. Esimerkiksi eräs Yhdysvalloissa tehty tutkimus paljastaa, että joka 50. luovuttaja ei ilmoittanut riskitekijöistä, muun muassa homoseksuaalisesta käyttäytymisestä tai sukupuolisuhteesta prostituoidun kanssa.

Ongelmaa mutkistaa entisestään se, että veren seulonta ei ole ehdottoman varmaa. New Scientist -tiedelehdessä sanotaan, että ”jos ihminen luovuttaa verta alle kolmen viikon kuluttua HIV-tartunnan saamisesta, nykyiset kokeet eivät paljasta virusta. Hepatiitti C saattaa näkyä testeissä vasta yli kahden kuukauden kuluttua.”

Viime vuosina niiden kanadalaisten määrä, jotka haluavat luovuttaa – tai ottaa vastaan – verta, on vähentynyt merkittävästi. Kolumnisti Paul Schratz kirjoittaa: ”Kiinnostus verenluovutukseen vähenee, ja niiden määrä kasvaa, jotka eivät voi luovuttaa: Luojan kiitos, että Jehovan todistajat tekevät uraauurtavaa työtä veren korvikkeiden tutkimisen hyväksi.”

The Toronto Star kertoo kiinnostavasti, että eräänä äskeisenä vuonna noin 40 ihmistä ”ilmoittautui Kanadan sairaaloihin ja väitti valheellisesti olevansa Jehovan todistajia, koska he eivät halunneet verensiirtoja”. Tutkimukset osoittavat, että noin 90 prosenttia kanadalaisista haluaisi jonkin vaihtoehdon luovuttajilta saadulle verelle. Veren käyttö ei siksi ole enää pelkästään uskonnollinen kysymys.