Katolinen kirkko ja natsien hirmuteot

Herätkää!-lehden Italian-kirjeenvaihtajalta

JO VUONNA 1987 puhuttiin katolisen kirkon suunnitelmista laatia asiakirja, jossa kirkko tunnustaisi vastuunsa natsien järjestämistä joukkomurhista. Siksi odotukset olivat suuret, kun katolisen kirkon ja juutalaisten välisiä uskonnollisia suhteita käsittelevä Vatikaanin komissio julkaisi maaliskuussa 1998 asiakirjan ”Me muistamme: ajatuksia šoasta”.a

Vaikka jotkut antoivat arvoa asiakirjalle, monet eivät olleet tyytyväisiä sen sisältöön. Minkä vuoksi? Mikä herätti heissä vastenmielisyyttä?

Juutalaisvastaisuus ja antisemitismi

Vatikaanin asiakirjassa tehdään ero juutalaisvastaisuuden ja antisemitismin välillä. Kirkko tunnustaa syyllistyneensä edelliseen mutta ei jälkimmäiseen. Monet eivät ole tyytyväisiä tällaiseen erotteluun eivätkä siitä johtuvaan päätelmään. Saksalainen rabbiini Ignatz Bubis sanoi: ”Minusta se on yksi tapa sanoa, ettei syy ole meidän vaan jonkun muun.”

Vaikka katoliseen kirkkoon kuuluva italialainen historiantutkija Giorgio Vecchio hyväksyy juutalaisvastaisuuden ja antisemitismin erottamisen toisistaan, hän sanoo, että ”ongelmana on myös päästä perille siitä, miten katolinen juutalaisvastaisuus on saattanut vaikuttaa antisemitismin kehittymiseen”. On kiinnostavaa, että Vatikaanin sanomalehti L’Osservatore Romano julkaisi numerossaan 22. ja 23.11.1895 kirjeen, jossa sanottiin: ”Jokainen vilpitön katolilainen on pohjimmiltaan antisemiitti, niin on papistokin opin ja papinviran velvoittamana.”

Eniten Vatikaanin asiakirjassa on arvosteltu kuitenkin sitä osaa, jossa puolustetaan toisen maailmansodan kynnyksellä paaviksi nimitetyn Pius XII:n toimia. Hän oli palvellut nuntiuksena (paavin lähettiläänä) Saksassa vuosina 1917–1929.

Pius XII:n vaitiolo

Italialaisen lakimiehen Francesco Margiotta Broglion mielestä asiakirjassa ei ”ole uusia tai selittäviä aineksia paljon kiistellystä paavi Pius XII:n niin sanotusta ’vaitiolosta’, hänen väitetystä saksalaismielisyydestään eikä hänen diplomaattisista toimistaan natsihallitusta kohtaan ennen paaviuttaan ja sen aikana”.

Enemmistö kommentoijista on yhtä mieltä siitä, että tarkastelipa ”Me muistamme” -asiakirjan sisältöä mistä näkökulmasta tahansa, kysymys siitä, miksi katolisen kirkon johtajat pysyivät vaiti natsien keskitysleireissä tapahtuneesta kansanmurhasta, ”jää avoimeksi”. Yhdysvaltalainen historiantutkija George Mosse sanoo, että päättäessään olla vaiti Pius XII ”pelasti kirkon mutta uhrasi sen moraalisen sanoman. Hän käyttäytyi valtionpäämiehen, ei paavin, tavoin.” Asioista perillä olevien Vatikaanin tarkkailijoiden mielestä asiakirjan julkistamista viivytti se, että Pius XII:n osuutta natsien hirmutekoihin oli vaikea käsitellä.

Monia on ärsyttänyt se, että asiakirja puolustaa paavi Pius XII:ta. ”Tämä asiakirja on pettymys, koska se on vaiti ’paavin vaitiolosta’”, kirjoittaa Arrigo Levi. Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1986 saanut Elie Wiesel sanoi: ”Minusta sellainen näkemys, että meidän juutalaisten pitäisi olla kiitollisia Pius XII:lle, on lievästi sanottuna harhakäsitys.”

Syy sälytetään toisten niskoille

Asiakirjassa omaksutaan katolisten teologien tekemä perinnäinen ero. He ovat väittäneet, että kirkko on instituutiona pyhä ja että Jumala varjelee sitä virheiltä, kun taas sen jäsenet, jotka ovat syntisiä, ovat syyllisiä pahoihin tekoihin. Vatikaanin komissio kirjoittaa: ”Toisten kristittyjen hengellinen vastarinta ja konkreettiset teot eivät vastanneet sitä, mitä Kristuksen seuraajilta olisi odotettu. – – [He] eivät olleet riittävän vahvoja esittääkseen julkisesti vastalauseensa. – – Olemme syvästi pahoillamme noiden kirkon poikien ja tyttärien virheistä ja laiminlyönneistä.”

Se että kirkko sälytti syyllisyyden yksittäisten jäsentensä harteille eikä ottanut sitä kannettavakseen instituutiona, vaikutti enemmistön mielestä pitkältä askeleelta taaksepäin verrattuna viimeaikaisiin avoimiin anteeksipyyntöihin. Esimerkiksi Ranskan roomalaiskatolinen kirkko on antanut virallisen ”Katumusjulistuksen”, jossa se anoo Jumalalta ja juutalaisilta anteeksiantoa sen ”välinpitämättömyyden” vuoksi, jota katolinen kirkko osoitti juutalaisten vainoamista kohtaan Ranskan sodanaikaisen Vichyn hallituksen aikana. Arkkipiispa Olivier de Berrangerin lukemassa lausunnossa kirkko myönsi, että se oli antanut omien etujensa ”hämärtää raamatullisen vaatimuksen jokaisen Jumalan kuvaksi luodun ihmisen kunnioittamisesta”.

Ranskassa laaditussa julistuksessa sanottiin: ”Kirkon täytyy tunnustaa, että välinpitämättömyys vei pitkälti voiton närkästyksestä ja että juutalaisvainojen ja varsinkin Vichyn viranomaisten määräämien moninaisten juutalaisvastaisten toimien edessä vaitiolo oli sääntö ja sanat uhrien puolesta poikkeus. – – Nykyään tunnustamme, että tämä vaitiolo oli virhe. Tunnustamme myös, että Ranskan kirkko epäonnistui tehtävässään ihmisten omantunnon koulijana.”

Yli viisikymmentä vuotta šoan hirvittävän murhenäytelmän jälkeen katolinen kirkko ei ole vieläkään kyennyt hyväksymään omaa historiaansa, jota leimaavat vähintäänkin epäselvyys ja vaitiolo. On kuitenkin joitakuita, joiden ei ole koskaan tarvinnut ottaa tällaista askelta. Jehovan todistajat – natsien julmasti vainoama uskonnollinen vähemmistö – eivät alentuneet myönnytyksiin.

Viime aikoina on käynyt yhä selvemmäksi, että toisin kuin kirkkojen jäsenet Jehovan todistajat tuomitsivat natsien raa’at teot. Eikä tämä pitänyt paikkaansa vain heidän joukossaan olleista yksilöistä vaan myös heidän virallisista edustajistaan ja julkaisuistaan. Historiantutkija Christine King, Staffordshiren yliopiston rehtori, selitti: ”Jehovan todistajat antoivat äänensä kuulua. He antoivat sen kuulua alusta lähtien. He puhuivat kuin yhdestä suusta. He puhuivat myös valtavaa rohkeutta osoittaen, mikä on opiksi meille kaikille.”

[Alaviite]

[Kuva s. 26]

Paavi Pius XII oli vaiti, kun natsit syyllistyivät hirmutekoihin

[Lähdemerkintä]

U.S. Army photo