Kasvomerkit – katoamassa oleva nigerialaisten ”henkilöllisyystodistus”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN NIGERIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

ERÄÄNÄ aamuna 1960-luvun loppupuolella kuusivuotias Danjuma lähestyi isäänsä ja vaatimalla vaati, että häneen pitää tehdä samanlaiset viillot, jotka igala-heimon jäsenillä oli kasvoissaan ja joista he olivat ylpeitä. Danjumasta tuntui, ettei hän enää kestänyt sitä pilailua, jota hän sai osakseen koulutovereiltaan sen takia, ettei hänellä ollut kasvomerkkejä. Vaikka nämä viillot tehtiin igala-lapsiin yleensä siinä iässä, kun he eivät vielä osanneet pelätä koko toimenpidettä, pojat pitivät kasvomerkkejä todisteena pelottomuudesta. Heidän mielestään ne, joilla ei ollut niitä, olivat pelkureita, jotka eivät kestä nähdä puukkoa.

Danjuman isä oli ollut siihen asti haluton tekemään pojalleen kasvomerkkejä. Poika oli kuitenkin lujasti päättänyt todistaa pelottomuutensa, ja niinpä isä tuona aamuna poikansa painostuksesta otti puukon ja teki sillä kummallekin puolelle pojan kasvoja, hieman suupielten yläpuolelle, kolme syvää vaakasuoraa viiltoa.

Danjuman isä tiesi, että näillä viilloilla oli todellisuudessa hyvin vähän tekemistä rohkeuden kanssa. Haavat paranisivat ja arpeutuisivat, ja niistä tulisi ihmisen tuntomerkki. Niistä tulisi pysyvä ”henkilöllisyystodistus”, jota ei voitaisi hukata eikä väärentää. Niiden perusteella hänen heimoveljensä tietäisivät heti, kenen poika hän on, ja hän saisi itselleen igala-heimon jäsenille kuuluvat oikeudet ja edut. Nämä kuviot olisivat myös hänen heimotuntomerkkinään Nigerian yli 250 heimon joukossa.

Arpitatuointia eli ihon kuvioimista leikkaamalla on toki harrastettu muuallakin kuin Afrikassa, mutta tässä maanosassa sillä on pitkät perinteet. Kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoitti 400-luvulla eaa. kaarialaisista, jotka elivät Egyptissä: ”He leikkaavat puukoilla viiltoja otsaansa, ja sen kautta he ilmaisevat olevansa ulkomaalaisia eivätkä egyptiläisiä.” Nigerian Ifestä on löydetty 700 vuotta vanhoja pronssipäitä, joiden kasvoihin tehtyjä raitoja monet pitävät heimotuntomerkkeinä. Kasvomerkkejä on myös veistoksissa, jotka ovat peräisin nykyisen Nigerian alueella olleesta Beninin kuningaskunnasta.

Kaikkia kasvomerkkejä ei ole tarkoitettu heimotunnuksiksi. Jotkin merkit olivat ja ovat edelleen yhteydessä spiritistisiin ja uskonnollisiin tapoihin. Toiset niistä ilmaisevat kantajansa arvoaseman perinteisessä yhteiskunnassa. Jotkin muut ovat koristekuvioita.

Kasvomerkit, jotka ovat paikallisten asiantuntijoiden tekemiä, ovat hyvinkin erilaisia. Jotkin niistä ovat pieniä ihoon tehtyjä viiltoja, toiset syviä haavoja, joita on levitetty sormilla. Joskus haavaan on pantu vielä jotakin luonnonväriä merkkien värjäämiseksi. Jokaisella heimolla on oma, sille tunnusomainen kuviointinsa. Esimerkiksi ondo-heimon miehet ja naiset tuntee kumpaankin poskeen tehdystä pystysuorasta merkistä. Oyo-kansan jäsenet tunnistaa puolestaan siitä, että heillä on kummassakin poskessaan kolme vaakasuoraa merkkiä. Niiden, jotka osaavat lukea tällaisia merkkejä, ei tarvitse muuta kuin vilkaista jonkun kasvoja, niin he jo tietävät, mitä heimoa hän on, mistä hän on kotoisin ja jopa sen, mitä sukua hän on.

Ristiriitaisia asenteita

Kasvomerkit ja syyt niiden tekemiseen ovat siis hyvinkin erilaisia, ja sama pätee siihen, miten tällaisiin merkkeihin suhtaudutaan. Monet ovat ylpeitä kasvomerkeistään. Eräs Nigeriassa ilmestyvän Daily Timesin toimittaja sanoi: ”Jotkut pitävät näitä merkkejä isänmaanrakkauden tunnuksina. Se saa heidät tuntemaan itsensä todellisiksi esi-isiensä pojiksi.”

Tätä mieltä on Jimoh, nigerialainen mies, joka sanoo: ”En ole milloinkaan häpeillyt oyo-merkkejäni, sillä ne osoittavat, että olen syntyperältäni aito joruba ja kotoisin Alafinista.” Hän kertoo myös, miten nämä merkit pelastivat hänen henkensä Nigerian sisällissodan aikana vuonna 1967: ”Taloon, jossa asuin – – hyökättiin ja kaikki [muut] tapettiin. Tappajat jättivät minut rauhaan kasvoissani olevien merkkien takia.”

Toiset eivät laisinkaan pidä merkeistään. Tajudeen sanoo omista kasvomerkeistään: ”Vihaan niitä ja kiroan sen päivän, jona ne tehtiin minulle.” Eräs nuori tyttö on kiitollinen äidilleen siitä, ettei tämä antanut tehdä hänelle hänen lapsuudessaan tätä toimenpidettä. Hän sanoo: ”Jos minuun olisi tehty nämä merkit, harkitsisin itsemurhaa.”

Pilkan kestäminen

Tämän kirjoituksen alussa mainittua Danjumaa oli pilkattu sen johdosta, ettei hänellä ollut kasvomerkkejä. Useimmiten asia on juuri päinvastoin. G. T. Basden kirjoitti yli 45 vuotta sitten kirjassaan: ”Ihon tatuoiminen arpien avulla tai muuten on menettämässä arvoaan. Monet nuoret miehet – – olisivat mielissään, jos he pääsisivät eroon – – [merkeistään]. Siitä, mikä on ihmiselle ylpeyden aihe hänen ollessaan heimoveljiensä parissa, tuleekin häpeän aihe, kun hän muissa osissa maata saa sen johdosta osakseen pilkkaa ja ylenkatsetta.” (Niger Ibos.)

Nämä sanat pitävät varmasti paikkansa nykyään. Ajai, joka on valmistunut psykologiksi Lagosin yliopistosta, teki jokin aika sitten tutkimuksen nigerialaisten kasvomerkeistä. Hän totesi: ”Ne, joilla on kasvomerkkejä, ovat nykyisin ainakin Lagosin kaltaisissa kaupungeissa vähemmistönä, ja he joutuvat tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka pilailevat heidän kustannuksellaan. Esimerkiksi ei ole harvinaista kuulla jotakuta sanottavan everstiksi ja huomata, ettei hän olekaan sotilas, vaan että hänellä on poskissaan yhtä monta raitaa kuin armeijan everstillä on niitä kaluunoissaan. Joitakuita sanotaan poskiraitojensa takia tiikeriksi tai heistä puhuttaessa käytetään nimeä ainaiset kyyneleet. – – Voidaan hyvin kuvitella, miten tällainen vaikuttaa ihmisen itsetuntoon.”

Kenties kovimmat koetukset kohdataan koulussa. Samuel oli luokallaan ainut, jolla on kasvomerkit. Hän kertoo: ”Minusta tehtiin paljon pilaa koulussa. Toverini nimittelivät minua ’junaradaksi’ ja ’pojaksi, jolla on junarata’. He pilailivat aina kustannuksellani, ja heillä oli tapana nostaa pystyyn kolme sormea. Se sai minut tuntemaan itseni muita huonommaksi.”

Miten hän selviytyi? Samuel jatkaa: ”Eräänä päivänä pilailu oli niin voimakasta, että menin biologianopettajani luo ja kysyin häneltä, voitaisiinko merkit jotenkin poistaa. Hän sanoi minulle, että se kävisi kyllä päinsä plastiikkakirurgian avulla, mutta että minun ei pitäisi antaa merkkien häiritä itseäni, sillä niitä oli Nigeriassa tuhansilla ihmisillä. Hän sanoi, että muut nuoret pilailevat kustannuksellani, koska he olivat vielä kypsymättömiä, mutta että pilailu loppuisi kokonaan, kun he kasvaisivat isommiksi. Hän sanoi myös, että merkkini eivät määränneet sitä, millainen minä todellisuudessa olin tai millainen minusta tulisi.

Sen jälkeen tunsin oloni paljon paremmaksi, ja merkkieni aiheuttama mielipaha katosi. Merkeistäni puhutaan nykyään enää harvoin. Vaikka toiset ottavatkin ne joskus puheeksi, en osoita heille mieltäni. Suhteeni toisiin eivät ole kärsineet. Minua kunnioitetaan sen takia, millainen olen, ei merkkieni takia.”

Katoavaa perinnettä

Koska merkit tehdään yleensä lapsille, useimmilla niistä, joilla on heimotunnus kasvoissaan, ei ole ollut paljoakaan valinnanvaraa. Kun heistä tulee isiä ja äitejä, heidän täytyy kuitenkin päättää, antavatko he tehdä samat merkit omille lapsilleen.

Jotkut valitsevat merkkien tekemisen. Lagosissa ilmestyvän Times Internationalin mukaan tällaiseen ratkaisuun on useita syitä. Lehti sanoo: ”Jotkut ajattelevat yhä niiden kaunistavan ihmistä. Toiset uskovat heimotunnusten voivan olla avuksi, kun halutaan suosia syntyperältään tietynlaisia ihmisiä. Niitä käytetään myös siksi, että voidaan tietää, mitkä ovat lapsen oikeudet perinteisessä järjestelmässä.”

Nykyään on yhä enemmän sellaisia vanhempia, joiden mielestä nämä syyt eivät ole riittävän painavia. Niistäkin, jotka ovat ylpeitä merkeistään, vain suhteellisen harvat uskaltavat antaa jonkun heimoonsa kuuluvan tehdä viiltoja heidän lastensa kasvoihin. Näin on asianlaita varsinkin kaupungeissa. Kivun ja tulehdusvaaran ohella se ylenkatse ja syrjintä, jota lapsi voi kohdata myöhemmin elämässään, ovat tekijöitä, joiden vuoksi vanhemmat eivät hyväksy kasvomerkkien tekemistä.

Kasvomerkit ovat kiistatta menettämässä nopeasti suosiotaan ja hyväksyttävyyttään. Näyttääkin siltä, että tulevaisuuden Nigeriassa ”henkilöllisyystodistus” on jotakin sellaista, mitä ihmiset pitävät kukkarossaan, eivät kasvoissaan.

[Kuva s. 23]

Kasvomerkit ovat heimotunnuksia

[Kuva s. 24]

Kasvomerkit ovat katoavaa perinnettä