Tosi kristillisyyden tunnusmerkit

MELKEIN jokainen on yhtä mieltä siitä, että suuri kirkko tai pitkäaikainen kirkon jäsenyys eivät merkitse sitä, että jollakulla on tosi kristillisyyden tunnusmerkit. Mutta mitkä noiden merkkien tulisi todellisuudessa olla? Huomaa havainnot, jotka E. M. Green teki kirjassaan, joka käsittelee evankeliumin levittämistä varhaiskristittyjen keskuudessa:

”Varhaisten aikojen evankeliumin levittämisen huomattavimpia piirteitä olivat ihmiset, jotka siihen osallistuivat. Uskon välittämistä toisille ei pidetty hyvin innokkaille tai virallisesti nimitetylle evankelistalle kuuluvana yksinoikeutena. Evankeliumin levittäminen oli jokaisen kirkon jäsenen etuoikeus ja velvollisuus. Olemme nähneet apostolien ja kiertävien profeettojen, jalosukuisten ja köyhälistöläisten, älymystöön kuuluvien ja kalastajien osallistuvan innokkaasti tähän Kristuksen kirkolleen antamaan ensisijaiseen tehtävään. Kirkon tavalliset jäsenet näkivät sen työkseen: kristillisyys oli ylivoimaisesti maallikkoliike, jota epäviralliset lähetystyöntekijät levittivät. . . .

”Tätä tarttuvaa innostusta, jota niin eri-ikäiset, erilaisen taustan omaavat, eri sukupuolta ja eri kulttuureista olevat ihmiset osoittivat, tuki heidän elämänsä laatu. Heidän rakkautensa, heidän ilonsa, heidän muuttuneet tapansa ja edistyvästi muuttuvat ominaisuutensa antoivat suurta painokkuutta sille, mitä heillä oli sanottavaa.”

Niinpä kaikkien seurakunnassa olevien, nuorten ja vanhojen, innokas evankeliumin levittäminen samoin kuin todisteet todellisesta muuttumisesta kristityiksi – ovat tosi kristillisyyden tunnusmerkit.