Ketkä edustavat kristillisyyttä?
● Jos ihmisiltä yleensä kysyttäisiin nykyään, ketkä edustavat parhaiten kristillisyyttä, niin monet saattaisivat viitata koulutettuihin pappeihin. Mutta kirjassa Evangelism in the Early Church (Evankelisuus varhaiskirkossa) esitetään kiinnostava seikka varhaiskristityistä:
”Päinvastoin kuin nykyään, jolloin ammattipapit ovat tehneet kristillisyyden kovin älyperäiseksi ja jakelevat sitä enenevässä määrässä keskiluokkaan rajoittuvalle valitsijakunnalle, vaatimattomat evankelistat levittivät vapaaehtoisesti uskoa varhaisina päivinä, ja se sai suurimman kannatuksen työläisluokan keskuudessa.
”Jollei varhaiskirkossa ollut eroa kokoajan evankeliuminpalvelijoilla ja maallikoilla tässä evankeliumin levittämisvastuussa kaikin mahdollisin tavoin, niin ei ollut myöskään erotusta sukupuolilla tässä asiassa. Oli selviö, että jokainen kristitty kutsuttiin Kristuksen todistajaksi, ei ainoastaan elämällään vaan myös huulillaan. Jokaisen piti olla puolustaja ainakin siinä määrin, että oli valmis antamaan hyvän selityksen heissä olevasta toivosta. Ja tämä sisälsi ehdottomasti myös naiset. Heillä oli sangen suuri osuus kristillisyyden edistämisessä.”
Jos siis joku nainen tai työläisluokkaan kuuluva tulee luoksesi kotiisi puhumaan kristillisyydestä, niin harkitse sitä, mitä hän sanoo Raamatusta. Hän voi todellakin edustaa kristillisyyttä läheisemmin kuin joku koulutettu pappi.