Lukijoiden kirjeitä

Köyhyyden loppu.  Kiitoksia oikein paljon Herätkää!-lehdessä 8.6.1998 olleesta kirjoitussarjasta ”Köyhyyden loppu lähellä”. Se sai minut näkemään asiat oikeassa mittasuhteessa ja huomaamaan oman valittavan asenteeni. Olen työtön, eikä minulla ole paljoakaan ylimääräistä rahaa. Luulin eläväni köyhyydessä. Se on tuskin totta! Tämä kirjoitus osoittaa, että toiset elävät huonommissa oloissa kuin minä. Minun pitäisi olla kiitollinen siitä, mitä minulla jo on: ruoka, vaatteet, hyvä terveys ja, mikä tärkeintä, Jehova. Odotan hartaasti köyhyyden loppua. Olen päättänyt lujasti etsiä edelleen Jehovan valtakuntaa ja lakata valittamasta.

C. W., Uusi-Seelanti

Selibaatti.  Olen lukenut lehtiänne joitakin vuosia. Minun täytyy esittää vastalauseeni teidän katolisen kirkon oppeja koskevan yksipuolisen selvityksen johdosta kirjoituksessa ”Raamatun näkökanta: vaaditaanko kristityiltä sananpalvelijoilta selibaattia?” (8.6.1998). Katolisessa kirkossa ei ole ”pakollista selibaattia”! On vain vapaaehtoisesti valittu selibaatti, joka on tiettyyn ammattiin pääsemisen vaatimus. Se joka väittää, että hänet on pakotettu selibaattiin, valehtelee.

R. G., Saksa

Uskomme, että ilmauksen pakollinen selibaatti ja sen ajatuksen välillä, että joku pakotetaan selibaattiin, on merkittävä ero. Jos esimerkiksi jokin yritys ottaa käyttöön pukeutumissäännöt ja palkkaa palvelukseensa vain sellaisia henkilöitä, jotka noudattavat noita sääntöjä, mutta erottaa ne, jotka eivät niitä noudata, voidaan sanoa, että yrityksellä on ”pakolliset” pukeutumissäännöt. Samalla tavoin on oikein sanoa, että katoliset papit noudattavat ”pakollista selibaattia”. Kirjoituksessamme osoitetaan kuitenkin pääasiassa, että Raamatussa ei ole perusteita vaatia kristilliseltä sananpalvelijalta selibaattia (1. Timoteukselle 3:2). Sen sijaan että kirjoituksessa olisi arvosteltu niitä, jotka valitsevat elämänmuodokseen naimattomuuden, siinä sanottiin, että se ”on osoittautunut joillekuille palkitsevaksi ja hengellisesti tyydyttäväksi elämäntavaksi”. (Toimitus.)

Valintani kahden isän välillä.  Opin Jumalan sanan totuuden koulutoveriltani 14-vuotiaana. Vanhempani vastustivat tutkimistani, varsinkin isäni. Onneksi hän ei koskaan toteuttanut uhkaustaan ajaa minua pois kotoa. Pysyin lujana, ja minut kastettiin viisi vuotta sitten. Kirjoituksen (8.6.1998) veljen tavoin toivon, että vanhempani vielä jonain päivänä ottaisivat vastaan toivon elää Jehovan vanhurskaassa uudessa maailmassa.

W. S. L., Brasilia

Kyyneleet tulvivat silmiini lukiessani tätä kirjoitusta. Isäni on päättäväisesti vastustanut uskonkäsityksiäni. Vaikka voimmekin toisinaan keskustella yhdessä järkevästi, niin aina kun keskustelu kääntyy Raamattuun tai Jehovan todistajiin, saan pelätä hänen kiukunpurkauksiaan. Hän on monta kertaa käynyt minuun käsiksi. Kirjoitus kannusti minua kuitenkin lämpimästi pysymään lujana jopa tällaisen paineen alla.

I. H., Saksa

Kirjoitus kosketti minua syvästi. Koska olen kasvanut uskonnollisesti jakautuneessa perheessä, voin hyvin ymmärtää, millaista tunneperäistä kärsimystä tuo nuori mies koki, kun hänet pakotettiin tekemään niin vaikea valinta.

A. M., Italia

Pehmytkudosreuma.  Oikein paljon kiitoksia kirjoituksesta ”Mikä on pehmytkudosreuma ja miten elää sen kanssa” (8.6.1998). Minulla on ollut pehmytkudosreuma kuusi vuotta. Kirjoitus on perusteellinen ja täsmällinen. Myös tekstiruudun raamatunkohdat rohkaisivat minua kovasti.

N. M., Yhdysvallat

Tästä kirjoituksesta saatiin melkoisesti palautetta. Toivomme voivamme julkaista lisää mielipiteitä jossakin tulevassa numerossa. (Toimitus.)