Lukijoiden kirjeitä
Nuori syövän uhri. Olen 18-vuotias ja haluan kiittää teitä Matt Tapion kokemuksesta kirjoituksessa ”Hän ei antanut periksi” (22.10.1998). Minua koskettivat syvästi hänen uskonsa, arvostuksensa hengellisiä asioita kohtaan ja hänen kiireellisyyden tajunsa. Toivon voivani kiittää Mattia henkilökohtaisesti sitten, kun hän on saanut ylösnousemuksen paratiisiin.
E. G. G., Espanja
Kiitoksia teille tästä kirjoituksesta koko perheemme puolesta. Koska meillä on teini-ikäisiä poikia, meistä oli hyvin hyödyllistä tarkastella heidän kanssaan Matt Tapion esimerkkiä uskosta. Se antoi meille tilaisuuden eritellä, mikä meille on yksilöinä ja perheenä tärkeintä elämässä.
M. F. N. G., Brasilia
Kirjoitus kannusti kovasti meitä nuoria, koska siinä kerrottiin sellaisen nuoren miehen uskosta, joka sairaudestaan huolimatta ei koskaan lakannut puhumasta Jehovasta.
D. M., Italia
Vaikka Matt Tapio sairastui tappavaan tautiin, hän taisteli elämästä voidakseen ylistää ja palvella Jehovaa. Tämä on hyvä esimerkki niille meistä, joilla on hyvä terveys.
D. P., Puerto Rico
Huomioni kiinnittyi kirjoitukseen Mattista, joka joutui 14-vuotiaana leikkaukseen aivokasvaimen takia. Hänen viimeisiä sanojaan olivat: ”Älkää koskaan lakatko todistamasta Jehovasta.” Tämä kannusti minua olemaan antamatta periksi ja auttoi minua tajuamaan, kuinka tärkeää on tutkia Raamattua ja saada elämään johtavaa tietoa!
D. V., Filippiinit
Aids. Halusin vilpittömästi kiittää teitä kirjoitussarjasta ”Saadaanko aids voitetuksi?” (8.11.1998). Siinä oli paljon tietoa. Olen 19-vuotias, ja minulle on opetettu monia asioita aidsista ja HIV:stä koulussa ja kotona, mutta olin yhä hämmentynyt. Kirjoitus auttoi minua ymmärtämään, kuinka tärkeää on, että valitsen aviopuolisoni viisaasti ja elän moraalisesti puhdasta elämää.
S. T., Yhdysvallat
Kirjoituksenne olivat valaisevia, täsmällisiä ja totuudenmukaisia. Olen sairastanut aidsia yli kymmenen vuotta. Muuan ystävä opettaa minua ymmärtämään Raamattua julkaisujenne avulla. Kiitos, ettette pelkää julkaista tällaisia kirjoituksia.
B. W., Yhdysvallat
En voinut laskea Herätkää!-lehteä käsistäni ennen kuin olin lukenut aidsia käsittelevät kirjoitukset. En ole koskaan lukenut näin täsmällistä tietoa tästä aiheesta. Ja se on jotakin, koska olen sairaanhoitaja. Monet kiitokset.
D. E., Saksa
Arvostukseni kirjoitusta kohtaan johtuu siitä, että poikani jätti kristillisen elämäntavan ja palasi takaisin aidsiin sairastuneena. Jehovan avulla hän on nyt hyvässä asemassa hengellisesti. Hänen terveydentilansa on lääkityksen ansiosta vakiintunut. Tiedämme, että on monia, jotka ovat saaneet tartunnan mutta eivät vielä tiedä sitä. Tämän pitäisi olla tärkeänä niiden mielessä, jotka harkitsevat avioitumista.
N. J., Yhdysvallat
Sillat. Juuri kun hirmumyrsky Mitch oli tuhonnut 80 prosenttia silloista täällä Hondurasissa, saimme Herätkää!-lehden 8.11.1998, jossa oli kirjoitus ”Sillat – miten tulisimme toimeen ilman niitä”. Mieheni ja minä matkustamme täällä jatkuvasti paikasta toiseen ja tajusimme nopeasti, kuinka tärkeitä sillat ovat meille työssämme. Haluamme kiittää teitä kiinnostavasta ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Sen lopussa esitetyn ajatuksen mukaisesti emme enää pidä siltoja itsestään selvinä!
C. H., Honduras