Hyvä terveys kaikille – saavutettavissa oleva tavoite?
TOIVOISITKO, että sinä ja perheesi olisitte terveempiä? Epäilemättä. Mutta vaikka useimmat meistä kärsivät vain suhteellisen pienistä sairauksista silloin tällöin, miljoonille ihmisille huonokuntoisuus on tuskallinen, elinikäinen kumppani.
Tautien ja sairauksien nujertamiseksi tehdään silti valtavasti työtä. Esimerkiksi vuonna 1978 Maailman terveysjärjestö WHO, Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestö, sponsoroi konferenssia, jossa 134 maan ja 67 YK:n järjestön edustajat totesivat yksimielisesti, että terveys ei ole vain vapautta sairauksista. Terveys määriteltiin ”täydellisen ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi”, ja se julistettiin rohkeasti ”perusoikeudeksi”. Sitten WHO asetti tavoitteeksi ”terveyden turvaamisen kaikille maailman ihmisille”.
Tavoite on vetoava, jopa jalo. Mutta kuinka todennäköisesti se saavutetaan? Kaikista inhimillisen tietämyksen aloista juuri lääketiede on nykyään varmasti luotetuimmasta ja ihailluimmasta päästä. Brittiläisen The European -sanomalehden mukaan länsimaalaiset ovat tottuneet ”siihen perinnäiseen lääketieteelliseen ajattelutapaan, että joka ongelmaan on olemassa pilleri”. Odotamme siis lääketieteeltä jokaiseen vaivaan yksinkertaista ja nopeaa hoitoa. Pystyvätkö lääketieteen harjoittajat todella vastaamaan näin korkeisiin odotuksiin?