Mooses – totta vai tarua?
MOOSES syntyi kuoleman varjossa. Hän kuului paimentolaiselämää viettäneeseen sukukuntaan, joka oli tullut Egyptiin esi-isänsä Jaakobin eli Israelin johdolla nälänhätää pakoon. He olivat eläneet rauhassa egyptiläisten kanssa vuosikymmenten ajan. Mutta sitten tapahtui pahaenteinen käänne. Eräässä arvostetussa historiallisessa selonteossa kerrotaan: ”Egyptiä nousi hallitsemaan uusi kuningas – –. Ja hän sanoi kansalleen: ’Katso! Israelin poikien kansa on meitä lukuisampi ja mahtavampi. Tulkaa! Käsitellään heitä viisaasti, jotteivät he lisääntyisi.’” Mitä he päättivät tehdä? Ottaa israelilaiset valvontaansa ’orjuuttamalla heitä tyrannialla’ ja käskemällä sitten heprealaisia kätilöitä tappamaan kaikki syntyvät poikalapset. (2. Mooseksen kirja 1:8–10, 13, 14.) Rohkeat kätilöt kieltäytyivät tottelemasta käskyä, ja sen ansiosta israelilaiset kukoistivat. Niinpä Egyptin kuningas määräsi: ”Jokainen vastasyntynyt poika teidän pitää heittää Niiliin.” (2. Mooseksen kirja 1:22.)
Amram ja Jokebed olivat israelilainen pariskunta, joka ’ei pelännyt kuninkaan määräystä’ (Heprealaisille 11:23). Jokebed synnytti pojan, jota myöhemmin kuvailtiin ”Jumalan edessä kauniiksi”a (Apostolien teot 7:20). Ehkä vanhemmat päättelivät jostakin, että lapsi oli saanut suosion Jumalan silmissä. Joka tapauksessa he kieltäytyivät luovuttamasta sitä tapettavaksi ja päättivät oman henkensä uhalla kätkeä sen.
Kolmen kuukauden kuluttua vanhemmat eivät enää voineet piilotella Moosesta. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten he ryhtyivät toimiin. Jokebed pani lapsen papyruskoppaan ja laski hänet Niilin vesille. Tietämättään hän samalla laski pojan historian näyttämölle. (2. Mooseksen kirja 2:3, 4.)
Uskottavia tapahtumia?
Monet nykytutkijat pitävät näitä tapahtumia sepitettyinä. Eräs uskonnollinen lehti kirjoitti: ”Ei ole löytynyt yhtä ainutta arkeologista todistetta, joka suoraan osoittaisi Israelin lasten olleen Egyptissä.” (Christianity Today.) Vaikka suora, konkreettinen todistusaineisto ehkä puuttuukin, Raamatun kertomuksen luotettavuudesta on paljon epäsuoria todisteita. Egyptologi James K. Hoffmeier kirjoittaa kirjassaan Israel in Egypt: ”Arkeologinen aineisto osoittaa selvästi, että Egyptiin saapui usein kansoja Levantista [Välimeren itärannikon maista], etenkin kuivuutta aiheuttavien sääolojen vuoksi – –. Egypti oli suunnilleen vuosina 1800–1540 eaa. maa, joka veti puoleensa Länsi-Aasian seemiläisiä muuttajia.”
Lisäksi on jo pitkään tunnustettu, että Raamatun kuvaus Egyptin orjuudesta vastaa todellisuutta. Mooseksen elämää käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”Raamatun kertomus israelilaisten sorrosta näyttää saavan vahvistusta eräästä paljon jäljennetystä muinaisen Egyptin hautamaalauksesta, joka kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti orjaryhmää valmistamassa savitiiliä.” (Moses—A Life.)
Todelta kuulostaa myös Raamatun kuvaus Jokebedin käyttämästä pienestä arkusta. Raamattu kertoo, että se oli tehty papyruksesta, jota egyptiläiset erään selitysteoksen mukaan ”käyttivät paljon kevyiden ja nopeiden veneiden raaka-aineena” (F. C. Cook, Commentary).
Mutta eikö ole vaikea uskoa, että kansanjohtaja antaisi kylmäverisesti käskyn murhata pienokaisia? Tutkija George Rawlinson muistuttaa: ”Lastenmurha – – on ollut yleinen eri aikakausina ja eri paikoissa, ja sitä on pidetty tavanomaisena asiana.” Esimerkkejä yhtä karmaisevista joukkomurhista ei tosiaankaan tarvitse etsiä kovin kaukaa; niitä on tehty meidänkin aikanamme. Raamatun kertomus saattaa olla järkyttävä, mutta valitettavasti se on täysin todenmukainen.
Ottopojaksi faraon hoviin
Jokebed ei jättänyt lastaan oman onnensa nojaan. Hän laski arkun ”kaislikkoon Niilin rantaan”, todennäköisesti sellaiseen kohtaan, josta hän toivoi jonkun löytävän sen. Tällä paikalla faraon tytär kävi peseytymässä, ehkä säännöllisesti.b (2. Mooseksen kirja 2:2–4.)
Ei aikaakaan, kun faraon tytär huomasi arkun. ”Avattuaan sen hän sai nähdä lapsen, ja katso, poika itki. Niin hänen tuli sitä sääli, vaikkakin hän sanoi: ’Tämä on heprealaisten lapsia.’” Egyptiläisprinsessa päätti adoptoida pojan. Nimi, jonka lapsi sai vanhemmiltaan, on jo aikaa sitten jäänyt unohduksiin. Nykyään hänet tunnetaan ympäri maailman kasvatusäitinsä antamalla nimellä Moosesc. (2. Mooseksen kirja 2:5–10.)
Eikö kuitenkin tunnu hieman kaukaa haetulta ajatella, että joku egyptiläinen prinsessa olisi ottanut hoiviinsa löytölapsen? Ei, sillä Egyptin uskonto opetti, että taivaaseen pääsy edellytti hyviä tekoja. Adoptoimisesta taas kertoo arkeologi Joyce Tyldesley: ”Egyptiläiset naiset saavuttivat tasa-arvon egyptiläisten miesten kanssa. Heillä oli samat lailliset ja taloudelliset oikeudet, ainakin teoriassa, ja – – naiset saattoivat adoptoida lapsia.” Eräässä adoptoimista koskevassa muinaisessa papyruksessa mainitaan egyptiläinen nainen, joka adoptoi orjiaan. Mooseksen imettäjäksi otettiin hänen äitinsä, ja tästä sanotaan eräässä hakuteoksessa: ”Mooseksen biologisen äidin palkkaaminen imettäjäksi – – vastaa niitä järjestelyjä, jotka mainitaan Mesopotamian adoptiosopimuksissa.” (The Anchor Bible Dictionary.)
Salattaisiinko Moosekselta hänen kiusallinen heprealainen taustansa nyt kun hänet oli adoptoitu? Tällainen kuva on annettu eräissä Hollywood-elokuvissa, mutta Raamattu kertoo muuta. Mooseksen sisar Mirjam järjesti pojan taitavasti hänen oman äitinsä Jokebedin imetettäväksi. Tuo jumalinen nainen ei varmastikaan salannut totuutta pojaltaan. Muinaisina aikoina lapsia oli tapana imettää muutamia vuosia, joten Jokebedilla oli monia tilaisuuksia opettaa Moosesta tuntemaan ’Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala’ (2. Mooseksen kirja 3:6). Tämä hengellinen perustus oli Moosekselle tärkeä, sillä sen jälkeen kun hänet luovutettiin faraon tyttärelle, hänelle ”opetettiin kaikkea egyptiläisten viisautta”. Historioitsija Josefus väittää, että Mooses sai kenraalin arvon sodassa Etiopiaa vastaan, mutta tätä ei voida varmentaa. Raamatussa sanotaan kuitenkin, että Mooses ”oli todella voimallinen sanoissaan ja teoissaan”.d (Apostolien teot 7:22.)
Nelikymmenvuotiaana Mooses oli luultavasti valmiina astumaan Egyptissä jollekin huomattavalle johtopaikalle. Valta ja rikkaudet olisivat hänen ulottuvillaan, jos hän jäisi faraon hoviin. Silloin tapahtui käänne, joka muutti hänen elämänsä.
Maanpakoon Midianiin
Eräänä päivänä Mooses ”huomasi erään egyptiläisen lyövän erästä hänen heprealaista veljeään”. Mooses oli vuosien ajan saanut nauttia heprealaisuuden ja egyptiläisyyden parhaista puolista. Mutta nähdessään nyt, miten israelilainen hakattiin – ehkä henkihieveriin – Mooses teki ratkaisevan valinnan. (2. Mooseksen kirja 2:11.) Hän ”kieltäytyi – – siitä, että häntä kutsuttaisiin faraon tyttären pojaksi, ja valitsi ennemmin osakseen huonon kohtelun Jumalan kansan kanssa” (Heprealaisille 11:24, 25).
Hän ryhtyi nopeasti peruuttamattomiin toimiin: ”Hän löi egyptiläisen maahan ja kätki hänet hiekkaan.” (2. Mooseksen kirja 2:12.) Kyse ei ollut sellaisen ihmisen teosta, joka ”saa helposti raivonpuuskia”, kuten muuan kriitikko väitti. Vaikkei Mooses toiminut oikein, hänen vaikuttimenaan oli todennäköisesti usko siihen Jumalan lupaukseen, että Israel vapautuisi Egyptistä (1. Mooseksen kirja 15:13, 14). Ehkä hän hyväuskoisesti ajatteli, että hän saisi tällä tavalla kansansa nousemaan kapinaan (Apostolien teot 7:25). Hänen pettymyksekseen toiset israelilaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet häntä johtajakseen. Kun uutinen taposta kantautui faraon korviin, Mooseksen oli pakko lähteä maanpakoon. Hän asettui Midianiin ja otti vaimokseen Sipporan, joka oli paimentolaispäällikkö Jetron tytär.
40 pitkää vuotta Mooses eli vaatimattomana paimenena, kuvitelmat kansansa vapauttamisesta pirstaleina. Mutta kun hän eräänä päivänä ajoi Jetron katrasta Horebinvuoren lähelle, Jehovan enkeli näyttäytyi hänelle palavassa pensaassa. Kuvittelehan tuota tilannetta: ”Tuo sinä kansani, Israelin pojat, pois Egyptistä”, Jumala käskee. Mutta Mooseksen vastaus on epävarman ja aran ihmisen vastaus. ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja tuomaan Israelin poikia pois Egyptistä?” hän vetoaa. Hän paljastaa jopa heikon kohtansa, joka elokuvissa on jätetty varjoon: hänellä on ilmeisesti puhevika. Miten erilainen Mooses onkaan verrattuna muinaisten tarujen sankareihin! 40 vuotta paimenena ovat nöyrryttäneet ja pehmentäneet häntä. Vaikka Mooses on epävarma itsestään, Jumala on vakuuttunut, että hänestä on johtajaksi. (2. Mooseksen kirja 3:1–4:20.)
Vapautus Egyptistä
Mooses lähtee Midianista ja menee faraon eteen pyytämään Jumalan kansan vapauttamista. Kun tuo itsepäinen yksinvaltias kieltäytyy, maata kohtaa kymmenen tuhoisaa vitsausta. Kymmenes vitsaus johtaa Egyptin esikoisten kuolemaan, ja murtunut farao päästää israelilaiset vihdoin vapaaksi. (2. Mooseksen kirja, luvut 5–13.)
Nämä tapahtumat ovat tuttuja useimmille lukijoille. Mutta onko mikään niistä todella tapahtunut? On väitetty, että koska faraon nimeäe ei mainita, kertomuksen täytyy olla sepitetty. Edellä mainittu Hoffmeier huomauttaa kuitenkin, että egyptiläiset kirjurit jättivät usein faraoiden vihollisten nimiä pois tarkoituksellisesti. Hän todistelee: ”Historiantutkijat eivät varmaankaan kiistäisi Thutmosis III:n sotaretkeä Megiddoon vain siksi, että Kadesin ja Megiddon kuninkaita ei mainita lähteissä nimeltä.” Hoffmeier arvelee, että faraon nimi jätetään kertomatta ”teologisesti pätevistä syistä”. Kertomus kohdistaa tällöin huomion kokonaan Jumalaan.
Siitä huolimatta kriitikot eivät usko, että Egyptistä olisi lähtenyt suuri joukko juutalaisia. Tutkija Homer W. Smith sanoi, että joukkomuutto ”olisi varmasti näkynyt selvästi Egyptin tai Syyrian historiankirjoituksessa – –. Todennäköisempää on, että taru Egyptistä lähdöstä on vääristelty sepitelmä suhteellisen harvojen jäsenten paosta Egyptistä Palestiinaan.”
Tästä tapahtumasta ei kieltämättä ole löytynyt mainintaa egyptiläisistä lähteistä. Mutta egyptiläiset eivät pidättyneet muuntelemasta historiankirjoitusta silloin kun totuus oli kiusallinen tai vastoin heidän poliittisia intressejään. Kun Thutmosis III nousi valtaan, hän yritti pyyhkäistä pois edeltäjänsä, kuningatar Hatšepsutin muiston. Egyptologi John Ray kertoo: ”Häntä koskevat kirjoitukset hävitettiin, obeliskit peitettiin muurilla ja muistomerkit unohdettiin. Hänen nimeään ei ole myöhemmissä aikakirjoissa.” Vastaavia yrityksiä muuttaa tai salata kiusallisia tosiasioita on tehty nykyaikanakin.
Erämaavaelluksesta ei ole löytynyt arkeologisia todisteita, mutta on muistettava, että juutalaiset olivat paimentolaisia. He eivät rakentaneet kaupunkeja eivätkä viljelleet maata. Todennäköisesti heistä ei jäänyt juuri muuta merkkiä kuin jalanjäljet. Vaelluksesta on kuitenkin vakuuttavia todisteita itse Raamatussa. Siihen viitataan tässä pyhässä kirjassa toistuvasti (1. Samuelin kirja 4:8; Psalmit 78; Psalmit 95; Psalmit 106; 1. Korinttilaisille 10:1–5). Myös Jeesus Kristus vahvisti erämaavaelluksen todella tapahtuneen (Johannes 3:14).
Raamatun kertomus Mooseksesta on siis kiistatta luotettava ja todenmukainen. Hän eli kuitenkin kauan sitten. Mitä merkitystä hänellä voi olla meille nykyään?
a Kirjaimellisesti ”kaunis Jumalalle”. Erään selitysteoksen mukaan ilmaus saattoi viitata paitsi lapsen poikkeuksellisiin fyysisiin piirteisiin myös ”sydämen ominaisuuksiin” (The Expositor’s Bible Commentary).
b Niilissä peseytyminen ”oli yleinen tapa muinaisessa Egyptissä”, kerrotaan eräässä raamatunselitysteoksessa. ”Niiliä palvottiin Osiriksen emanaationa [Osiriksesta syntyneenä] – – ja sen vesissä uskottiin olevan ainutlaatuista voimaa, joka tuotti elämää ja lisäsi hedelmällisyyttä.” (F. C. Cook, Commentary.)
c Nimen alkuperästä kiistellään tutkijapiireissä. Heprean kielessä Mooses merkitsee ’ylös vedettyä, vedestä pelastettua’. Historioitsija Flavius Josefus esitti, että nimi oli yhdistelmä kahdesta egyptiläisestä sanasta, jotka merkitsivät ’vettä’ ja ’pelastettua’. Nykyään jotkut tutkijat uskovat samoin, että Mooses on alun perin egyptiläinen nimi, mutta arvelevat sen merkitsevän ’[jonkun] poikaa’. Perusteluna olisi se, että ”Mooses” ja eräät egyptiläiset nimet ääntyvät melko samalla tavalla. Mutta koska kukaan ei tiedä varmasti, miten muinaista hepreaa tai egyptiä lausuttiin, tällaiset teoriat ovat vain oletuksia.
d Kirjassa Israel in Egypt sanotaan: ”Koko ajatus Mooseksen kasvamisesta Egyptin hovissa tuntuu tarunomaiselta, mutta lähempi silmäys uuden valtakunnan hoviin osoittaa toista. Thutmosis III – – pani alulle tavan tuoda Länsi-Aasian vasallikuninkaiden pojat Egyptiin saamaan egyptiläisen kasvatuksen – –. Vierasmaalaiset prinssit ja prinsessat eivät siis olleet harvinaisia Egyptin hovissa.”
e Eräiden historiantutkijoiden mukaan israelilaiset vapauttanut farao oli Thutmosis III. Muita ehdokkaita ovat muun muassa Amenhotep II ja Ramses II. Egyptiläisen ajanlaskun sekavuuden vuoksi on kuitenkin mahdotonta sanoa varmasti, kuka farao tuolloin hallitsi.